Jagiantenni

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Antennit
suunta-antennit
parabolinen peiliantenni (lautasantenni)
jagiantenni
kvadiantenni
ristidipoliantenni
dipoliantenni
rombiantenni
pitkälanka-antenni
ympärisäteilevät antennit
Wullenweber-antenni
maatasoantennit
piiska-antenni

Jagiantenni on suunta-antenni, jollainen on yleinen esimerkiksi television antennina. Siinä on suoraan runkoon asennettu poikittaisia tankoja, joista suurin antennin kärjessä, keskellä olevat ovat säteilijöitä (radiaaleja) ja päässä olevat kerääjiä.

Antennityypin keksi 1926 Shintaro Uda Japanin keisarillisessa Tohokun yliopistossa yhteistyössä Hidetsu Jagin kanssa. Koska Hidetsu Jagi (englanninkielinen translitterointi Hidetsu Yagi) julkaisi antennista englanninkielisen artikkelin 1928, antennityyppi tuli tunnetuksi Yagi-antennina.

Hyvän antennivahvistuksensa ja suuntaavuutensa vuoksi jagiantennia käytettiin toisen maailmansodan aikana tutkien ensimmäisinä antennityyppeinä. Niitä laitettiin useita rinnakkain ja päällekkäin tutkapaneelin muodostamiseksi. Paneelia käännettiin kiinteälle alustalle tai ajoneuvolle asennettuna. Toinen tutkaan liittyvä antennisovellus olivat saksalaiset yöhävittäjät, jotka tarvitsivat tarkan tutkasuunnan brittiläisten pommikoneiden löytämiseksi pimeässä. Jagiantenneja käytettiin tutkalaitteissa vielä 1950-luvullakin.

Jagiantenni on suuntaavuutensa ja suuren antennivahvistuksensa vuoksi suosittu myös radioamatöörikäytössä. Suurilla jagiantenneilla hoidetaan myös esimerkiksi suurlähetystöjen varmentavia yhteyksiä asemamaista kotimaihin. Pitkälle kulkevia pidempiä radioaaltoja käytettäessä jagiantennien tarvittava koko kasvaa kuitenkin merkittävästi, jolloin siitä tulee melko kallis ja lisäksi säälle, esimerkiksi tuulelle ja pakkaselle, altis järjestelmä. Pitkähköjä jagiantennein toteutettuja radioyhteyksiä ovat korvanneet paljolti satelliittiyhteydet.

Teknisiä ominaisuuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jagiantennien teknisiä ominaisuuksia
Richt-kar.png: Jagiantenni on voimakkaasti suuntaava antenni ja samalla voimakkaasti vahvistava antenni, minkä vuoksi se tuottaa yhteyden melko hyvin vaatimattomillakin lähetystehoilla. Mitoituksessa on kuitenkin huomattava se, että pienehköillä taajuuksilla ja suurilla aallonpituuksilla tarvittava antennikoko kasvaa siten, että antenni edellyttää suurta kokoa ja yleensä korkeaa mastoa, mikä on seurausta suuntaavuuden aiheuttamasta tarkan suuntaamisen vaatimuksesta.

Yleisin jagiantenni on television VHF- ja UHF-antenni, jonka koko ei ole kovin suuri televisiolähetyksissä käytettäväen aaltojen lyhyyden eli VHF- ja UHF-alueen verrattain korkean taajuuden vuoksi.

Antennivahvistus: esimerkiksi 16 dBi
Käyttökohteet: televisiovastaanottimet, suurlähetystöjen ja kansainvälisten järjestöjen, kuten YK:n kaukoyhteydet
Kehitys: Shintaro Uda ja Hidetsu Jagi 1926, tutkalaitteet toisen maailmansodan aikana

Kuvia jagiantenneista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lisätietoa kuvista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brittien sotasaaliiksi joutuneessa Bf 110G-4-yöhävittäjässä on nähtävissä kahden yöhävittäjätutkan, Telefunken FuG 202 sekä FuG 220 -tutka-antennit. FuG 202-tutkan taajuus oli 490 MHz, lähetysteho 1,5 kW ja tutkan toimisäde 0,2–3,5 km. Antenni on pieni "paistihaarukka" koneen nokassa. Sen ympärillä on uudemman FuG 220 "Lichtenstein SN-2" -tutkan neljä suurempaa "peuransarvi"-antennia. FuG 220 -tutkan taajuus oli 73 MHz, 82 MHz tai 91 MHz, teho 2,5 kW sekä toimisäde 0,3–4 km

Artikkeleita ja kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • DX-kuuntelija 6-7/87: Jagi-antennin suunnittelu, Raimo Mäkelä
  • DX-kuuntelija 4/87: Jagi-antenni, Raimo Mäkelä
  • DX-kuuntelija 2/83: Vertikaaliyagi - omakotitalon suunta-antenni, Taisto Kukonlehto