Jacob Dawson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Jacob Dawson Pariisin kesäolympialaisten kultamitalistina elokuussa 2024.
Jacob Dawson Pariisin kesäolympialaisten kultamitalistina elokuussa 2024.
Maa:  Iso-Britannia
Miesten soutu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Pariisi 2024 kahdeksikko
Pronssia Pronssia Tokio 2020 kahdeksikko
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Belgrad 2023 kahdeksikko
Pronssia Pronssia Plovdiv 2018 nelonen i.p.
Pronssia Pronssia Ottensheim 2019 kahdeksikko
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Varese 2021 kahdeksikko
Kultaa Kultaa Bled 2023 kahdeksikko
Kultaa Kultaa Szeged 2024 kahdeksikko
Hopeaa Hopeaa Glasgow 2018 nelonen i.p.
Hopeaa Hopeaa Luzern 2019 kahdeksikko

Jacob Dawson (s. 2. marraskuuta 1993) on brittiläinen soutaja. Hän on kahdeksikon olympiavoittaja, maailmanmestari ja kolminkertainen Euroopan-mestari.[1]

Dawson kilpaili arvokilpailuissa ensimmäisen kerran EM-kilpailuissa 2017 perämiehettömässä kaksikossa, jossa hän sijoittui viidenneksi. Saman vuoden MM-kilpailuissa hän sijoittui kahdeksikossa seitsemänneksi. Vuonna 2018 hän saavutti perämiehettömässä nelosessa EM-hopeaa ja MM-pronssia. Vuodesta 2019 hän on kilpaillut kahdeksikossa. Vuonna 2019 hän saavutti EM-hopeaa ja MM-pronssia. Vuonna 2021 hän voitti Euroopan-mestaruuden ja saavutti Tokion kesäolympialaisissa pronssia, kun edellä olivat Uusi-Seelanti 1,09 sekunnin ja Saksa 0,13 sekunnin päässä. Vuonna 2023 hän voitti Euroopan-mestaruuden ja maailmanmestaruuden. Vuonna 2024 hän voitti Euroopan-mestaruuden ja Pariisin kesäolympialaisissa olympiakultaa 1,04 sekunnin erolla hopealle sijoittuneeseen Alankomaiden venekuntaan.[1]

  1. a b Athlete profile: Jacob Dawson World Rowing. Viitattu 4.8.2024. (englanniksi)