Jaakko Rugojev

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jaakko Rugojev (15. huhtikuuta 1918 Suojärven kylä, Kostamus, Venäjä17. kesäkuuta 1993) oli Neuvostoliitossa asunut suomeksi kirjoittanut vienankarjalainen runoilija ja kirjailija.

Rugojev kävi keskikoulun Uhtualla ja opiskeli sitten Petroskoin opettajaininstituutissa. Valmistuttuaan hän työskenteli opettajana ja toimittajana. Jatkosodan aikana Rugojev oli partisaanina ja rintamakirjeenvaihtajana ja kuului Punainen partisaani (Krasnyi partizan) -nimiseen partisaaniosastoon, jota johti kapteeni Faddei Zurih. Osasto oli koottu pääosin Uhtuan piirin ja Vienan Kemin seuduilta. Rugojev haavoittui vakavasti kesällä 1942, luoti osui sydämen lähelle ja vuoden päästä löytyi vasemman käden kyynärpäästä. Käsi ei toiminut kunnolla useiden vuosien ajan ja hänellä oli invaliditeetti. Tämän vuoksi loppusodan hän toimi kirjeenvaihtajana. Punainen partisaani -osasto osallistui 1943 suomalaisten siviilien murhiin Suomussalmen Viiangissa, Hyryssä, Malahviassa ja Tuppurissa sekä Kuusamon Lämsänkylässä. Sitä ei tiedetä, mikä Rugojevin osuus näissä teoissa oli, eikä hän käsitellyt asiaa myöhemmin julkaisemissaan sotavuosia kuvanneissa kirjoissa. Sodan jälkeen reservin majuriksi ylennyt Rugojev oli Suomessa valvontakomission tulkkina.

Rugojev kirjoitti jo 1930-luvulla pioneerien suomenkielisen Kipinä-lehteen, ja hänen ensimmäinen kertomuskokoelmansa Kosto ilmestyi 1943. Rugojev oli Karjalan kirjailijaliiton jäsen vuodesta 1944 ja oli liiton puheenjohtajana kolmeen otteeseen 1953–1957, 1967–1971 ja 1985–1990. Rugojev sai Karjalan kansalliskirjailijan arvon 1992.

Rugojev vastusti 1980-luvun alussa Kostamusjärven muuttamista läheisen Kostamuksen rautamalmikaivoksen lietealtaaksi. Hän mm. kirjoitti runon Kostamusjärvestä. Suunnitelma toteutettiin, mutta Rugojevin vetoomus vaikutti siten, että järveen rakennettiin kolme kilometriä pitkä pato, joka esti lietevesien valumisen edelleen Kuittijärvien vesistöön. Alkuperäiseen suunnitelmaan pato ei kuulunut, ja niinollen koko Kuittijoen vesistö olisi saastunut. Patoa alettiinkin kutsua Jaakon padoksi.[1]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sotapakolaisia, 1946
  • Santtu, 1946
  • Marikosken valot, 1947
  • Sukupolven tie, runoja, 1948
  • Elämän jano, 1949
  • Rauhan lauluja, runoja, 1951
  • Matkanäkyjä, 1952
  • Roudan rouhijoita, kertoelma, 1956
  • Vaikeat vuodet : runokokoelma, jatkoa Roudan rouhijoita runokokoelmaan, 1959
  • Rannalla Kuitin ...: kuvauksia Kalevalan piiristä, 1962
  • Vaiheita, runoja, 1962
  • Katajaisilla kangasmailla, kertomuksia, Karjalan kirjakustantamo, Petroskoi, 1964
  • Neuvosto-Karjalan näkymiä, Karjalan kirjakustantamo, Petroskoi, 1964
  • Tarina Karjalan maasta, 1966
  • Karjalainen tarina, runokertoelma, Karjala-kustantamo, Petroskoi, 1975
  • Maan huolia, runoja, runoelmia, suomennoksia, Karjala-kustantamo, Petroskoi, 1978
  • Sukupolvien saatossa, proosa-valikoima, Karjala-kustantamo, Petroskoi, 1979
  • Ruokoranta, romaani, Karjala-kustantamo, Petroskoi, 1980
  • Minun karjalaiset juureni, 1982
  • Polkua pohjustamassa... : tosipohjaisia kuvauksia ja kertoelmia, Petroskoi, 1985
  • Karjalaisen leipäpuu, valittuja runoja, Karjala-kustantamo, Petroskoi, 1988
  • Majuri Vallin rykmentti, Pohjoinen, Oulu 1990, 2. korj. painos Karjala, Petroskoi, 1990
  • Korpisotaa Vienan selkosissa, Karjala-kustantamo, Petroskoi, 1991 (yhdessä Eino Pietolan kanssa)
  • Jaakko ja Vasselei. Korpikarjalaista nuoruutta, Karjala-kustantamo, Petroskoi, 1997
  • Kivenä koskessa, valitut runot, Periodika, Petroskoi, 2003

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]