Jānis Ivanovs

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jānis Ivanovs (9. lokakuuta 1906 Preiļi27. maaliskuuta 1983 Riika) oli latvialainen säveltäjä. Hän sävelsi 21 sinfoniaa, lukuisia konserttoja ja sinfonisia runoelmia. Hän on jäänyt historiaan huomattavimpana 1950-luvun jälkipuoliskon latvialaisena sinfonisena säveltäjänä.[1]

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ivanovs valmistui Georg Schnéevoigtin orkesterinjohtoluokalta vuonna 1931 ja Jāzeps Vītolsin sävellysluokalta 1933. Vuodesta 1944 kuolemaansa saakka Ivanovs itse opetti säveltämistä ja orkestrointia entisessä opinahjossaan Latvian konservatoriossa. 1930-luvulla hän toimi ääni-insinöörinä ja vuosina 1944–1961 Latvian radion taiteellisena johtajana. 1930-luvulla Ivanovs oli jo luonut hyvin yksilöllisen tyylin, joka perustui myöhäisromanttisuuden, kansanomaisten ainesten ja impressionismin synteesiin. Toisen maailmansodan jälkeen tyyliin tuli vaikutteita myös ekspressionismista ja uusklassismista. 4. ja 5. sinfonia tuomittiin "formalismista" vuonna 1948 Andrei Ždanovin kampanjan aikana. Ivanovs saattoi Josif Stalinin kuoleman jälkeen hieman vapaammin jatkaa taiteellista työtään kehittämällään tyylillä muun muassa 7. (1953) ja 8. sinfoniassaan (1956).[1]

Ivanovsin tyyli muuttui dramaattisemmaksi sekä monumentaalisemmaksi pianokonserton (1959) jälkeen 9. sinfoniasta alkaen, ja siihen tuli entistä filosofisempia vaikutteita. Tämä tyylisuuntaus oli Ivanovsin työn pohjana 21. sinfoniaan saakka (1983, viimeistellyt ja orkestroinut Juris Karlsons). Ivanovsin teosten dramaattiset aspektit ovat monikerroksisia. Yksi niistä on "yksilö vs. ihmiskunta" -jaottelu, ja toinen liittyy ulkopuolisen maailman konflikteihin.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]