János Zsigmond

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
II. János Zsigmond magyar király.jpg

János Zsigmond Szapolyai (1540-1571) oli Unkarin kuningas 1500-luvun puolivälissä. Hänen isänsä oli János Szapolyai ja äitinsä Sigismund I:n tytär Isabella.[1]

János Zsigmond valittiin kuninkaaksi alle vuoden ikäisenä isänsä kuoltua. Kuninkuus oli kiistelty, sillä samaan aikaan myös Ferdinand I Habsburg katsoi olevansa oikeutettu Unkarin kruunuun. Ottomaanien kuningas Suleiman Suuri esiintyi pienen János Zsigmondin suojelijana ja valloitti maan keski- ja eteläosat jättäen Ferdinandille vain maan länsiosat.[2]

Suleiman antoi Tiszajoen itäpuoliset osat ja Transilvanian János Zsigmondin ja Isabellan hallintaan, ja niistä muodostettiin Transilvanian ruhtinaskunta.[1] Isabellan kuollessa János Zsigmond oli 19-vuotias, oppinut mutta heiveröinen. Hän oli tukeutunut valtakautensa ajan äitiinsä ja neuvonantajiinsa. Ferdinand I hyökkäsi Transilvaniaan 1561 vaatien Partiumiksi kutsuttua rajaseutua. János Zsigmond oli valmis antautumaan, mutta kenraali Stefan Batory taivutteli hänet luopumaan ajatuksesta. Ottomaanien avustuksella solmittiin aselepo 1563. Ferdinand kuoli seuraavana vuonna, ja Bathory hyökkäsi Habsburgien kimppuun, mutta hänet torjuttiin. Vuonna 1565 solmitussa rauhassa Habsburgit saivat lähes koko Partiumin, János Zsigmond suostui tunnustamaan Maksimilian II:n Unkarin kuninkaaksi ja Transilvanian aseman Unkarin alusmaana. Hän meni naimisiin Maksimilianin sisaren kanssa ja tunnusti Habsburgien perintöoikeuden Transilvanian kruunuun. Suleiman ei pitänyt järjestelystä ja vaati Transilvanian tunnustamista myös Ottomaanien vasallivaltioksi. Hän hyökkäsi vuonna 1566 Maksimiliania ja János Zsigmondia vastaan. Sota jatkui vuoteen 1570. Vuonna 1571 János Zsigmond kuoli. Habsburgien piti periä Transilvania, mutta paikallinen aatelisto äänesti Suleimanin tuella Stefan Batoryn ruhtinaakseen.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Sugar P & Hanak P: A History of Hungary, s. 85. Indiana University Press, 1994. ISBN 9780253208675. (englanniksi)
  2. John Encyclopedia Britannica. Viitattu 21.4.2012. (englanniksi)
  3. Sugar P. F.: Southeastern Europe Under Ottoman Rule, 1354-1804, s. 151-152. University of Washington Press, 1993. ISBN 9780295960333. (englanniksi)
Edeltäjä:
János Szapolyai
Unkarin kuningas
Ferdinand I Habsburg vastakuninkaana
1540 - 1565
Seuraaja:
Maksimilian II