Iñaki Urdangarin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Iñaki Urdangarin
Henkilötiedot
Syntynyt15. tammikuuta 1968
Zumarraga, Espanja
Puoliso Prinsessa Cristina
Lapset 4

Iñaki Urdangarin y Liebaert (s. 15. tammikuuta 1968 Zumarraga) on uransa päättänyt käsipallon olympiamitalisti ja Espanjan prinsessa Cristinan aviopuoliso.

Urdangarin edusti koko käsipallouransa vuodesta 1986 vuoteen 2000 FC Barcelonaa. Espanjan käsipallomaajoukkueessa Urdangarin oli voittamassa kahta olympiapronssia, vuosien 1996 ja 2000 kesäolympialaisista.[1] Vuoden 1992 kesäolympialaisissa Barcelonassa Urdangarin sijoittui Espanjan kanssa viidenneksi.[1] Urdangarin on 197 senttimetriä pitkä.[1]

Vuoden 1996 kesäolympialaisissa Urdangarin tapasi vuoden 1988 kesäolympialaisissa kilpapurjehdukseen osallistuneen, silloisen kuninkaan Juan Carlos I:n tyttären prinsessa Cristinan. He menivät naimisiin seuraavan vuoden lokakuussa. Heillä on neljä lasta: kolme poikaa ja yksi tytär.

Urdangarinin epäiltiin osallistuneen rahanpesuun ja veronkiertoon yhdessä Cristinan kanssa. Tämä tuotti kuningashuoneelle epäsuosiota, ja sen arvioidaan olevan yksi syy siihen, että kuningas Juan Carlos luopui kruunusta kesäkuussa 2014.[2][2]Vuosina 1997–2015 Urdangarin oli arvonimeltään Palma de Mallorcan herttua; veronkiertosyytösten takia kuningas Felipe VI otti pois herttuan arvonimen kesäkuussa 2015.[3]

Baleaarien maakunnallinen ylioikeus (La Audiencia Provincial de Baleares) vapautti prinsessa Cristinan syytteistä helmikuussa 2017. Samassa oikeudenkäynnissä Iñaki Urdangarin tuomittiin veronkierrosta kuudeksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen sekä maksamaan 512 000 euron sakot.[3][4]Urdangarin ei joutunut vankilaan, mutta hänen täytyi esiintyä oikeuden edessä kerran kuukaudessa asuinpaikkakunnallaan Genevessä Sveitsissä, kun hän odotti korkeimman oikeuden ratkaisua valitukseen.[5][6]

Korkein oikeus tuomitsi 12. kesäkuuta 2018 Urdangarinin viideksi vuodeksi ja 10 kuukaudeksi vankeuteen kavalluksesta, välttelystä, hallintoviranomaisten huijaamisesta, kahdesta verorikoksesta ja vaikutusvallan kaupasta. Lisäksi hänet tuomittiin 512 553 euron sakkoihin. Hän istuu rangaistustaan Brievan vankilassa Ávilassa.[7][8][9]

Mitalit
Maa:  Espanja
Miesten käsipallo
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Atlanta 1996 käsipallo
Pronssia Pronssia Sydney 2000 käsipallo
  • Juan Valentín Urdangarin y Borbón (s. 1999)
  • Pablo Nicolás Sebastián Urdangarin y Borbón (s. 2000)
  • Miguel Urdangarin y Borbón (s. 2002)
  • Irene Urdangarin y Borbón (s. 2005)
  1. a b c http://www.sports-reference.com/olympics/athletes/ur/inaki-urdangarin-1.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. a b http://www.hs.fi/ulkomaat/a1401673915670
  3. a b Spain's Princess Cristina cleared in tax trial 17.2.2017. BBC. Viitattu 12.5.2017. (englanniksi)
  4. Lucía Bohórguez, Fernando J. Pérez, Reyes Rincón: Sentencia ‘caso Nóos’ 17.2.2017. El País. Viitattu 12.5.2017. (espanjaksi)
  5. Husband of Spain's princess avoids jail while awaits appeal dailymail.co.uk. 23.2.2017. Viitattu 29.10.2017. (englanniksi)
  6. Luis B. García: Iñaki Urdangarin se salva de una condena dura La Vanguardia. 17.2.2017. Viitattu 29.10.2017. (espanjaksi)
  7. Luis B. García: Iñaki Urdangarin se salva de una condena dura La Vanguardia. 12.6.2018. Viitattu 21.7.2018. (espanjaksi)
  8. Reyes Rincón: El Supremo confirma la condena y sitúa a Urdangarin a un paso de la cárcel El País. 12.6.2018. Viitattu 21.7.2018. (espanjaksi)
  9. Mábel Galaz: La infanta Cristina visita a Iñaki Urdangarin en la cárcel por primera vez El País. 29.6.2018. Viitattu 21.7.2018. (espanjaksi)
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: es:Iñaki Urdangarin