Ivar Hallström
Ivar Christian Hallström (5. kesäkuuta 1826 Tukholma – 11. huhtikuuta 1901 Tukholma) oli ruotsalainen säveltäjä. Hän oli säveltäjänä itseoppinut, mutta hänestä tuli Ruotsin 1800-luvun menestynein oopperasäveltäjä.[1]
Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Opinnot ja varhainen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hallström syntyi keskuspankin korkea-arvoisen virkamies Paul Fredrik Hallströmin ja Anna Maria Casparssonin pojaksi. Hän aloitti pianonsoiton 4-vuotiaana ja sai siinä opetusta Edmond Passylta sekä Theodor Steinilta. Hallström kävi koulunsa loppuun Uppsalassa vuonna 1844 ja opiskeli sitten oikeustiedettä, jossa sai oppiarvon vuonna 1849. Tämän jälkeen hän työskenteli Tukholman lakitoimistoissa eri tehtävissä. Hallström oli Uppsalassa tutustunut musikaalisesti lahjakkaaseen Ruotsin ja Norjan prinssi Gustafiin. Gustaf oli säveltänyt musiikin koomiseen oopperaan Hvita frun på Drottningholm, johon Hallström sai lisätä omaa sisältöään. Teos esitettiin Tukholman kuninkaallisessa oopperassa vuonna 1847 rajallisella suosiolla. Prinssi Gustafin aloitteesta Hallström sai vuonna 1853 työn tulevan kuningas Oskar II:n kirjastonhoitajana. Hän avusti Oskar II:ta hovin lukuisissa musiikkitapahtumissa ja esitteli kuninkaalle nuoria laulajia kuninkaalliseen oopperaan värväämistä silmällä pitäen. Tehtyään opintomatkan Ranskaan Hallström jätti lakiuransa ja omistautui vuodesta 1854 lähtien kokonaan sävellystyölleen.[1]
1860–1880-luvut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hallström valittiin Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian jäseneksi vuonna 1861. Samana vuonna hän alkoi johtaa Adolf Fredrik Lindbladin musiikkikoulua, jossa oli toiminut pianonsoiton opettajana jo sen perustamisesta lähtien. Hallström johti koulua, kunnes se suljettiin vuonna 1872. Hallströmin sävellystuotanto 1860-lukua edeltäneeltä ajalta koostui lähinnä romanttisista lauluista ja pienimuotoisista pianoteoksista. Vuodelta 1860 on hänen kantaattinsa Blommornas undran, jonka hän teki Oskar II:n sanoihin samoin kuin kantaatin Herr Hjalmar och skön Ingrid. Hallströmin ensimmäinen näyttämöteos oli Hertig Magnus och sjöjungfrun (1867). Teos oli välitön menestys, mutta yhden esiintyjän sairauden johdosta alkuperäistä tuotantoa jatkettiin vain kuuden esityksen ajan. Hallström oli kuitenkin osoittanut kykynsä näyttämömusiikin säveltäjänä ja sai säännölliseksi yhteistyökumppanikseen libretisti Frans Hedbergin. Hallström keskittyikin jatkossa näyttämömusiikkiin. Tulevina vuosina hän sävelsi ranskalaisesta koomisesta oopperasta innoitusta saaneet operetit Den förtrollade katten (1869), Silverringen (1870) ja Mjölnarvargen (1871). Tuotannon joukossa ovat myös ranskalaisvaikutteiset baletit En dröm (1870), Ett äventyr i Skottland (Conrad Nordqvistin kanssa, 1871) ja Melusina (1882).[1]
Toukokuussa 1874 kantaesitettiin Hallströmin suosituin ja esitetyin teos, grand opéra Den bergtagna (libretto: Frans Hedberg). Siitä tuli 1800-luvun esitetyin ruotsalainen ooppera. Alkuperäistä versiota kuitenkin pidettiin liian pitkänä, joten Hallström laati teoksesta useita revisioita. Den bergtagna sai osakseen myös kansainvälisiä esityksiä. Vuodelta 1877 on Hallströmin läpisävelletyimpänä pidetty Wagner-vaikutteinen ooppera Vikingarna (1877). Vuosina 1881–1885 Hallström toimi lauluvalmentajana Tukholman kuninkaallisessa oopperassa. Hän koulutti Arvid Ödmannia, Olof Lemonia ja Oscar Bergströmiä. Vuodesta 1879 Hallström oli yhteydessä Romanian kuningatar Elisabetiin. Hän matkusti Arvid Ödmannin kanssa Romaniaan. Matkasta Hallström sai innoituksen oopperaan Neaga, joka kantaesitettiin Tukholman kuninkaallisessa oopperassa helmikuussa 1885. Ooppera on vallankumousteemainen draama, joka oli alun perin viisinäytöksinen, mutta supistettiin neljään näytökseen. Ooppera oli Hallströmin aiempia tummasävyisempi. Säveltäjä sisällytti teokseen romanialaisia kansanmusiikkiaineksia. Myös muita Hallströmin näyttämöteoksia kantaesitettiin 1880-luvulla, mutta hänen läpi vuosikymmenen työstämäänsä Intiaan sijoittuvaa oopperaa Jaguarita l'Indienne ei koskaan tuotettu, mikä todennäköisesti johtui potentiaalisen esityksen vaatimista erittäin korkeista kustannuksista.[1]
Myöhäinen ura ja kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hallströmin luomistyö oli vähäisempää 1890-luvulla. Vuonna 1892 tuotettiin Granadas dotter, joka sai hyvän vastaanoton, mutta jonka kantaesitys jäi viimeiseksi Hallströmin teoksen kantaesitykseksi Tukholman kuninkaallisessa oopperassa. Vanha oopperatalo purettiin uuden tieltä, ja tämän yhteydessä pidettiin tammikuussa 1894 oopperakilpailu, johon Hallström ja libretisti Hedberg osallistuivat oopperalla Liten Karin. Teoksen aiheina olivat Eerik XIV ja Kaarina Maununtytär. Viisihenkinen tuomaristo ei kuitenkaan pitänyt mitään lähetettyä teosta ensimmäisen tai edes toisen palkinnon arvoisena. Hallströmille myönnettiin silti kolmas palkinto. Vuonna 1900 Hallströmin viimeisenä oopperana esitettiin Göteborgin Stora Teaternissa satunäytelmä Hin Ondes snaror. Hallström kärsi monien vuosien ajan sydänsairaudesta ennen kuolemaansa huhtikuussa 1901. Hänet on haudattu Tukholman Maria Magdalena kyrkogårdiin.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||||||
