Arviointi
Arviointi eli evaluaatio tarkoittaa suppeimmillaan oppimistulosten arviointia, laajemmin ymmärrettynä myös opetusprosessin panoksia, tuloksia sekä myöhempiä koulutuksellisia vaikutuksia.[1]
Arvioinnin muotoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Arvioiva palaute[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jos arviointi näytetään oppijalle, on arviointi samalla myös palautetta, jonka avulla oppija voi oppia suorituksestaan ja parantaa sitä.
Hyvän palautemekanismin elementit voi tiivistää seuraavasti:
- selkeä kuvaus vaaditusta suoriutumisesta,
- tieto oppilaan senhetkisestä suoriutumisesta,
- vertailu, joka tähtää tiedon tuottamiseen näiden kahden välisestä erosta sekä
- tämän tiedon käyttö eron kiinni kuromisessa.[2]
Absoluuttinen arviointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Absoluuttinen arviointi vertaa arvioinnin tulosta tiettyyn normiin.[1]
Suhteellinen arviointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suhteellinen arviointi vertaa tulosta muihin tuloksiin (esim. saman ryhmän muiden oppilaiden tuloksiin).[1] Ylioppilaskirjoituksissa käytetään suhteellista arviointia.
Diagnostinen arviointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Diagnostinen arviointi eli toteava arviointi selvittää oppilaiden kykyjä ja tietotaidollista lähtötasoa.[1]
Formatiivinen arviointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Formatiivinen arviointi on opetuksenaikaista motivoivaa ja ohjaavaa arviointia.[1]
Summatiivinen arviointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Summatiivinen arviointi tarkoittaa opetuksen päättöarviointia, jolla voi olla myös ennustava tehtävä.[1] Ylioppilastutkinto on lukion summatiivinen arviointi.
Sisäinen arviointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sisäinen arviointi on arviointia, jossa arviointikriteerit ja itse arvioinnin tekevät oppilaitoksen opettajat.
Ulkoinen arviointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ulkoinen arviointi on arviointia, jossa arviointikriteerit ja arvioinnin tekee oppilaitosta hallinnoiva taho. Ylioppilaskirjoituksissa käytetään ulkoista arviointia.
Itsearviointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Itsearviointi on arviointia, jonka oppilas tekee itse omasta suorituksestaan.
Vertaisarviointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vertaisarviointi on arviointia, jossa oppilaat arvioivat toistensa suorituksia, joko yksilöinä tai ryhmissä.
Ryhmäarviointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ryhmäarviointi on arviointia, jossa oppilasryhmät arvioivat joko toistensa (vertaisarviointi) tai omaa suoritustaan (itsearviointi).
Viivästetty arviointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viivästetty arviointi (evaluation of the enduring effects of education). Toimintaa, jonka avulla arvioidaan koulutustulosten pysyvyyttä ja todellisia koulutusvaikutuksia. Jo koulutukselle tavoitteita määritettäessä tulee pitää mielessä, että lopullisten tavoitteiden tulee ulottua siihen toimintaan, jonka hallitsemiseksi koulutustarvetta on esiintynyt ja johon toimintaan koulutettavat koulutuksen päätyttyä joutuvat. Tavoitteina eivät tällöin viime kädessä ole vain yksittäiset tiedot, taidot ja asenteet, vaan niiden kokonaisvaltainen soveltaminen käytännön tilanteisiin. Viivästetty arviointi suoritetaan toistuvina mittauksina siten, että viimeiset mittaukset tapahtuvat vasta sitten, kun jonkin verran aikaa on kulunut koulutuksen päättymisestä.[3]
Kehittävä arviointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kehittävä arviointi on lähtöisin konstruktivistisesta oppimisnäkemyksestä, jonka taustana on humanistinen ihmiskäsitys ja kognitiivinen tietokäsitys. Kehittävässä arvioinnissa keskustellaan arvioitavasta prosessista yhdessä. Molemmat osapuolet (kaikki prosessiin osallistuvat) oppivat. Kehittävässä arvioinnissa käytetään konsultaviisista lähestymistapaa ja arviointikeskusteluja.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ihme, Irene: Arviointi työvälineenä. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-952-451-412-5.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f Hirsjärvi, Sirkka: Kasvatustieteen käsitteistö, s. 16. Helsinki: Otava, 1982. ISBN 951-1-06754-0.
- ↑ Atjonen, P.: Hyvä, paha arviointi, s. 89. Helsinki: Tammi, 2007. ISBN 978-951-26-5652-3.
- ↑ Hirsjärvi, Sirkka: Kasvatustieteen käsitteistö, s. 205. Helsinki: Otava, 1982. ISBN 951-1-06754-0.