Italian vuoristojoukot

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Italian vuoristojoukkoja harjoituksissa vuonna 2007.

Italian vuoristojoukot eli vihreät liekit tai alpinistit syntyivät vuonna 1872, jolloin kapteeni Giuseppe Perrucchetti ehdotti niiden perustamista sotilaslehteen kirjoittamassaan artikkelissa ja jo saman vuoden aikana muodostettiin kuninkaallisella määräyksellä 15 komppanian suuruinen Alppien puolustamiseen sopiva sotilasyksikkö, vuoristojoukot. Ne saivat tulikasteensa vuonna 1896 Abessinian sodassa[1]. Etiopialaiset joukot tuottivat vuoristojääkäreille kovan mieshukan, jääkärit menettivät viidestäsadasta miehestään 450 ja näiden mukana kaatui myös joukkojen komentaja.

Vuoristojoukot maailmansotien aikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen maailmansodan aikana vuoristojoukot taistelivat Itävalta-Unkarin vastaisella rajalla. Sodan aikana tuhannet sotilaat saivat surmansa Alppien lumivyöryissä. Tappioluvut osoittavat, ettei vuorilla sotiminen ollut helppoa: vuoristojoukot menettivät tappioina yli neljäsosan. Vuorilla taisteltaessa etulyöntiasemassa on yleensä se osapuoli, jonka asemat sijaitsevat korkeammalla. Niinpä sekä italialaiset että itävaltalaiset alkoivat kaivaa tunneleita vuorten alle ja täyttivät niitä räjähteillä. Vuori puolustajineen voitiin räjäyttää sananmukaisesti ilmaan.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen suurin osa Alpinirykmenteistäselvennä hajotettiin, mutta fasistien noustua 1920-luvulla valtaan niitä alettiin muodostaa uudelleen.

Toinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisessa maailmansodassa vuoristojoukot taistelivat Ranskassa, Albaniassa, Jugoslaviassa, Neuvostoliitossa ja Kreikassa. Suurimmat tappiot muodostuivat kolmen divisioonan (Tridentina, Julia ja Cuneense) taisteluissa itärintamalla. Tosin vuoristojoukkoja ei sijoitettu Kaukasuksen vuorille vaan arolle. Ne joutuivat sellaisiin taisteluihin, joihin niitä ei ollut koulutettu, kuten panssarintorjuntaan ja kamppailuun avoimella taistelukentällä. Tammikuussa 1943 italialaiset joutuivat mottiin itärintaman puolustuksen murtuessa. Osa joukoista onnistui suurin tappioin murtautumaan motista. Esimerkiksi Tridentina-divisioonasta palasi omille linjoille kolmasosa ja Juliasta ainoastaan kymmenesosa. Cunensee tuhottiin täydellisesti.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]