Siirry sisältöön

Albanian protektoraatti

Wikipediasta
Albanian kuningaskunta
Mbretëria Shqiptare, Regno d´Albania
1939–1943
lippu vaakuna

Albania vuonna 1942
Albania vuonna 1942

Kuningas Viktor Emanuel III (1939–1943)
Kenraalikuvernööri Francesco Jacomoni (1939–1943)
Alberto Pariani (1943)
Pääkaupunki Tirana
Pinta-ala
– yhteensä 27 538[1] km² 
Väkiluku (1939) 1 063 893[1]
Kielet italia, albania
Tunnuslause FERT
Kansallislaulu ”Hymni i Flamurit”
Edeltäjät Albanian kuningaskunnan lippu Albanian kuningaskunta
 Jugoslavian kuningaskunta
Seuraaja Albanian saksalaismiehitys

Albanian protektoraatti, virallisesti Albanian kuningaskunta (ital. Regno d’Albania, alb. Mbretënia e Shqipërisë; tunnettiin myös nimellä Suur-Albania) oli Italian kuningaskunnalle vuosina 1939–1943 kuulunut protektoraatti. Muodollisesti kyseessä oli Italian ja Albanian personaaliunioni, jonka nimellinen hallitsija oli Italian kuningas Viktor Emanuel III. Käytännössä valtaa piti Italian fasistipuolue.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taustaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Albanian valtaus

Albania oli kuulunut lähes viisi vuosisataa Osmanien valtakuntaan. Se itsenäistyi vuonna 1913. Uusi valtio oli köyhä ja kehittymätön. Itsenäisyyden alkutaival oli vaikea; naapurit yrittivät kiistää sen oikeuden olemassaoloon, eivät tunnustaneet sen rajoja ja maan sisäpolitiikka oli sekavaa. Uskonto- ja heimorajat jakoivat maan. Tilanne oli epästabiili aina vuoteen 1924, jolloin Ahmed Zogu kaappasi vallan. [2]

Uutta valtiota lähdettiin kehittämään kun tilanne oli saatu vakaaksi. Rakennettiin tieverkko, uudistettiin pääkaupunki Tirana ja perustettiin kouluja. Yritettiin maareformia, joka epäonnistui. Ongelmana oli se, että Albaniasta puuttui pääomia ja mikään valtio ei uskaltanut investoida sinne. Edes Kansainliitto ei antanut lainaa. Italian valtio ja italialaiset yritykset investoivat maahan runsaasti ja tästä tuli uhka maan itsenäisyydelle. Kehitys jatkui kuningas Zogu I hallituskaudella.[3]

Kun Euroopan tilanne kiristyi vuoden 1939 alussa ryhdyttiin Italiassa suunnittelemaan Albanian valtausta. Maan pelättiin joutuvan Saksan vaikutuspiiriin. Lisäksi sitä katsottiin tarvittavan myöhemmässä Kreikan valtauksessa tukikohtana. Italia antoi Albanialle uhkavaatimuksen 25. maaliskuuta vuonna 1939 ja koska Albanian kuningas ei myöntynyt siihen aloitti Italia sotatoimet 7. huhtikuuta vuonna 1939. [4]

Albania ei kyennyt tehokkaaseen vastarintaan ja kun kuningas oli paennut maasta, vastarinta lakkasi. Italialaiset valtasivat Tiranan 8. huhtikuuta ja heti julistettiin, että vuoden 1928 perustuslaki oli kumottu. Albanian itsenäisyydestä jäivät jäljelle lippu, kieli, raha ja omat postimerkit.[5]

Protektoraatin alkuvaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tirana koristeltiin Italian lipuilla ja muodolliset protektoraatin julistamisjuhlallisuudet laitettiin käyntiin. Albaanit tosin pysyivät enimmäkseen kodeissaan. Hallituksen johtoon asetetettiin fasismia kannattanut suurmaanomistaja Shefqet Vërlaci. Parlamentti hyväksyi Italian ylivallan 12. huhtikuuta vuonna 1939. Albania kruunu tarjottiin Italian kuninkaalle Viktor Emanuel III:lle, joka suostui ottamaan sen vastaan. Julistettiin Italian ja Albanian personaaliunioni ja propagandassa puhuttiin kahden sisarvaltion vapaaehtoisesta unionista. Kuningasta edusti Tiranassa varakuningas.[5] [6] [7]

Italialaishallinto sai kansansuosiota kun muodostettiin Albanian ja Italian tulliliitto, jonka johdosta tuontitavaroiden hinnat laskivat. Albanialla ei ollut enää omaa ulkopolitiikkaa ja sen armeija sulautettiin Italian armeijaan. Maahan perustettiin oma fasistipuolue joka oli ainoa laillinen puolue ja italialainen veljespuolue valvoi sitä.Maan ylintä valtaa käytti fasistien suuri neuvosto yhdessä varakuninkaan kanssa. Kaikki ministerit olivat albaaneja, mutta heillä italialaiset "neuvonantajat". Paikallishallinnossa jatkoivat entiset johtajat. Jonkinlaista perustuslaillisuuden kulissia yritettiin pitää yllä ja uusi perustuslaki julkaistiin 3.kesäkuuta vuonna 1939. [8] [9]

Kotiyleisölle Italian fasistihallinto puolusteli valtausta todeten, että Albania oli ollut keskeinen osa Rooman valtakuntaa. Lisäksi keskiajalla monet sen rannikkokaupungit olivat olleet italialaisten hallitsemia. Valtausta puolusteltiin myös täysin epätieteellisillä rotukysymyksillä: albaanit eivät olleet eteläslaaveja, vaan etnisesti italialaisia.Albaanit periytyivät itaalisista heimoista, illyrialaisista ja roomalaista. Lisäksi jatkettiin,että italialaiset ovat tulleet auttamaan albaaneja, joiden ovat ongelmina olleet hyökkäyshaluiset Kreikka ja Jugoslavia, kotimainen kleptokratia ja suunnaton köyhyys. [10] [5]

Albanian kouluihin tuli lähes heti voimaan uusi opetussuunnitelma. Kouluissa luotiin lapsille italialaisista kuvaa suurina hyväntekijöinä, jotka sallivat köyhänkin kodin lapsen päästä opintielle. Lisäksi opetukseen kuului fasistisen ideologian liittäminen lähes kaikkeen opetukseen. [11]

Kun miehitysvalta oli saatu vakiinnutettua, alkoi Italia lähettää Albaniaan siirtolaisia. Tavoitteena oli vähitellen muuttaa Albania kiinteäksi osaksi Italiaa ja tehdä albaaneista italialaisia. Mussolinin hallinto lähetti maahan 11 000 italialaista siirtolaista, enimmäkseen Sisiliasta ja Veneton alueelta. Lisäksi maahan tuli 22 000 italialaista kausityöntekijää rakentamaan liikenneväyliä. Samohin aikohin alkoi myös maan luonnonvarojen hyödyntäminen. Italian valtion öljy-yhtiö Agip otti käyttöönsä maan öljylähteet. Albanian nukkehallinto ei asiaan puuttunut.[12]

Italialaiset siirtolaiset perustivat oman Albanian miliisinsä. Se oli virallisesti osa Albanian fasistipuoluetta. Siihen hyväksyttiin myöhemmin jäseniksi myös etnisiä albaaneja. [12]

Ensimmäiset merkit albaanien vastarinnasta saatiin vuoden 1939 lopussa. Syrjäyseuduilla alkoi olla pieniä aseellisia ryhmiä, jotka tekivät sekä italialaisten että paikallisten yhteistointamiesten elämän hankalaksi. Italia tyytyikin hallitsemaan rannikkoa, suurimpia kaupunkeja sekä pääliikenneväyliä. [13]

Kaupungeissa alkoi esiintyä rauhanomaista vastarintaa. Albaanit tervehtivät toisiaan käsi sydämellä kunnes se kiellettiin kommunistisymbolina. Albaanien piti nyt tervehtiä toisiaan fasistitervehdyksellä. Kieltäytjät pidätettiin. Opiskelijat menivät luentolakkoon ja moni pidätettiin. Kansaa yritettiin "valistaa" elokuvilla, mutta kun esiin tuli Zogun kuva, sille osoitettiin suosiota ja Mussolinille buuattiin. Uppiniskaisimpia vietiin väkisin Italiaan ja sinne joutuneet ovat kertoneet, että solvattiin heitä rasistisesti. [14] [13]

Albania sodassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Italialaiset upseerit tarkastamassa Kreikan rintaman joukkoja.
Albanian protektoraatin myöntämä passi vuodelta 1940. Passilla sai matkustaa Italiaan.

Albania oli tärkeä osa Italian suunnitelmaa missä kaavailtiin Jugoslavian ja Kreikan valtausta. Sotaa Kreikkaa vastaan ryhdyttiin pohjustamaan propagandistisilla väitteillä, että Kreikka sortaa Epeiroksen alueen albaaneja. Lisäksi albaaneja pohjustettiin suosiollisiksi sotaan puhumalla Kosovon liittämisestä tulevaan Suur-Albaniaan.[15]

28. lokakuuta vuonna 1940 kello kolme aamuyöstä Italia lähetti uhkavaatimuksensa Kreikalle. Kreikan piti luovuttaa strategisia kohteitaan Italilalle ja aikaa vastata annettiin kolme tuntia. Kreikan pääministeri Ioánnis Metaxás torjui kaikki vaatimukset. Samalla Italian joukot hyökkäsivät Albania kautta Kreikkaan. [16] [13]

Sota sujui aivan eri tavalla kuin Italian pääesikunta oli kaavaillut. Kreikan puolustus ei murtunut ja sen armeijan vastahyökkäys onnistui työntämään italialaiset Albanian puolelle. Kreikkalaiset valtasivat ja miehittivät muun muassa Gjirokastërin kaupungin. Italian armeija ei koskaan toipunut tästä tappiosta. [17]

Huhtikuussa 1941 Saksa valtasi Jugoslavian ja Kreikan. Jugoslavian alueelle muodostettiin Itsenäinen Kroatian valtio ja Italian alainen Montenegro, jota tosin aluksi kaavailtiin liitettävän Albaniaan autonomisena alueena. Lisäksi osia Kosovosta liitettiin Albaniaan. Albaniaa miehittänyt Italia täytti näin albaaninationalistien haaveet. Kosovossa slaaviväestö katsoi parhaaksi paeta Serbiaan ja Montenegroon sen jälkeen kun albaanit olivat hyökänneet heidän kimppuunsa. [18]

Mahdollisesti Italian tappioiden rohkaisemana alkoi albaanien vastarintarinta voimistua. Kun Italian kuningas Viktor Emmanuel III vieraili Tiranassa 19. toukokuuta vuonna 1941, häntä ja Albanian nukkepääministeriä kohti ammuttiin revolverilla. Lehdistö leimasi tekijän, joka jäi kiinni, "runollisen mielisaaraksi kreikkalaiseksi". Tekijä vietiin oikeuteen ja hänet hirtettiin. Marraskuussa samana vuonna aseistautunut albaanijoukko hyökkäsi Korçëssa italialaisten karabinieerien kimppuun mikä johti katutaisteluun. Kaikkiaan arvellaa aseistautuneita albaaneja olleen 3000 -45000 eri puolilla maata. Tapahtumat johtivat pääministeri Shefqet Vërlacin erottamiseen. Hänen tilalleen tuli Mustafa Merlika-Kruja.[18]

Vuonna 1942 Albanian nukkehallitus aloitti maassa asuvien serbien vainon. Arviolta 70 000 – 100 000 serbiä karkotettiin maasta. Heistä osa siirrettiin keskitysleireille joko Pristinaan tai Mitrovicaan. Osa siirrettiin Serbiaan. Tätä kannatti erityisesti pääministeri Mustafa Merlika-Kruja. [19]

Serbien karkottaminen vahingoitti talouselämää. Serbit olivat toimineet yrittäjinä hoitaen pienyrityksiä ja toimineet albaaneja tehokkaampina maanviljelijöinä. [19]

Vastarinta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vähitellen vastarintarintaryhmittymät alkoivat organisoitua. Vuonna 1941 maassa oli erillisiä kommunistiryhmiä, jotka Neuvostoliitto oli tuominnut "trotskilaisina". Varsinainen kommunistipuolue, Albanian kommunistinen puolue (myöhemmin Albanian työn puolue), perustettiin marraskuussa vuonna 1941. Puolueen sihteeriksi oli nimitetty Enver Hoxha. Moni nuori albaani kiinnostui puolueen lupaamasta isänmaan vapauttamisesta, maareformista ja syvällisestä sosiaalisesta ja taloudellisesta muutoksesta. [20]

Samoinhin aikoihin syntyi myös kansallismielinen Balli Kombëtar (suomeksi kansallinen rintama), joka tunnettiin lyhenteenä BK. Se vastusti kunigas Zogu I:n paluuta ja kannatti tasavaltaa. Ideologisesti se oli antikommunistinen. Se kannatti Italian maalle vuonna 1941 vetämiä rajoja. [21]

Kolmanneksi merkittäväksi vastarintarintaryhmäksi muodosti Legaliteti- ryhmittymä, joka oli sitä mieltä, että ainoastaan Zogun hallitus on maan laillinen hallinto. Se toimi lähinnä syrjäisillä vuoristoseuduilla ja sen kannatus koostui lähinnä maan pohjoisosien heimoista. [22]

Tilanne Albaniassa oli vuonna 1942 italialaisten kannalta huono. He eivät enää uskaltaneet poistua kaupungeista ilman sotilassaattuetta. Opiskelijat osoittivat mieltään ja ja se johti joukkopidätyksiin. Italian armeija hyökkäsi oletettua vastarintaa vastaan lentokoneilla ja tykistöllä muutamassa pienessä maalaiskylässä. Vastarintaryhmittymät pitivät yhteisen kokouksen Pezën kylässä organisoidakseen vastarintaa. [23]

Kaikki ryhmät kannattivat italialaisten karkottamista maasta. Kiista nousi uuden Albanian hallitusmuodosta. Pohdintaa aiheutti myös Kosovon tulevaisuus. Kommunistit sopivat yhdessä Jugoslavian kommunistien kanssa, että asiasta päätetään sodan jälkeen kansanäänestystyksellä. Tämä ei taas sopinut Balli Kombëtarille ja Legalitetille, joiden mielestä Kosovo kuului Albaniaan. Vastarintaryhmien välit olivat niin kireät, että sisällissota niiden välillä oli vain ajan kysymys. [24]

Britannia oli aktiivisesti tutkinut mahdollisuuksia tukea albaanien vastarintaa vuodesta 1940. Kolme vuotta myöhemmin se lähetti maahan salaisia asiamiehiä toimimaan yhdessä albaanien kanssa. Tarkoituksena oli tuhota akselivaltojen alueella olleet ilmavoimat ja pitkällä tähtäimellä saada maahan brittimielinen hallitus. Maahan tuli kaikkiaan 50 tiedustelu-upseeria. Britit tekivät havainnon että kansallismieliset ryhmät halusivat mielummin aseapua etukäteen, kun taas kommunistit sekä toimivat oma-aloitteisesti, että ottivat aseavun vastaan. Lisäksi he huomasivat, että albaanien vastarintaryhmittymillä oli välillä suurempi into tappaa omia kotimaisia vastustajiaan kuin hyökätä akselivaltoja vastaan.[25]

Italia luopui sodasta 8. syyskuuta 1943 ja Saksa miehitti maan. [26]

Talous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen.
Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Albania ja Italia olivat tulliliitossa, joka poisti suurimman osan kaupankäynnin rajoituksista. Italian tullijärjestelmä otettiin käyttöön Albaniassa. Italia korvasi tullipolitikan muutoksesta aiheutuneet tappiot maksamalla Albanialle 15 miljoonaa lekiä joka vuosi.

Vuonna 1944 Albaniassa oli 430 yritystä. Vuonna 1938 niitä oli ollut 244 ja vuonna 1922 vain 71.

Hallinnollinen jako

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aluejako vuonna 1941.

Albaniassa oli 10 prefektuuria, joihin kuului yhteensä 30 ala-prefektuuria ja 23 kuntaa. Jokaista prefektuuria kontrolloi prefekti. Vuonna 1941 Albaniaan liitettiin kolme uutta prefektuurua Jugoslaviasta, jotka olivat Kossovo, Metohija ja Debar.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Vickers, Miranda: The Albanians. A Modern History. I.B. Tauris, Great Britain 1995. ISBN 1-85043-749-1

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Tornisterschrift des Oberkommandos der Wehrmacht - Soldaten-Atlas. Oberkommando des Heeres, 1941. Internet Archive Viitattu 1.10.2022. (saksaksi)
  2. ↑ Vickers, M.: The Albanians. A Modern History. 1995 s. 66-68, 111- 114
  3. ↑ Vickers, M.: The Albanians. A Modern History. 1995 s. 121
  4. ↑ Vickers, M.: The Albanians. A Modern History. 1995 s. 137- 139
  5. ↑ a b c Vickers, M.: The Albanians. A Modern History. 1995 s. 137- 140
  6. ↑ http://albanianstudies.weebly.com/albania-under-italy.html
  7. ↑ http://www.country-data.com/cgi-bin/query/r-160.html
  8. ↑ Vickers, M.: The Albanians. A Modern History. 1995 s. 137
  9. ↑ http://uca.edu/politicalscience/home/research-projects/dadm-project/europerussiacentral-asia-region/albania-1913-present/
  10. ↑ http://balkaninsight.com/2023/07/17/italy-still-views-albania-through-a-colonial-lens/
  11. ↑ http://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0738059323001724
  12. ↑ a b http://albanianstudies.weebly.com/italian-colonists.html
  13. ↑ a b c Vickers, M.: The Albanians. A Modern History. 1995 s.143
  14. ↑ https://balkaninsight.com/2023/07/17/italy-still-views-albania-through-a-colonial-lens/
  15. ↑ Vickers, M.: The Albanians. A Modern History. 1995 s. 136-137, 143
  16. ↑ http://www.sabaton.net/historical-facts/start-of-the-greco-italian-war/
  17. ↑ Vickers, M.: The Albanians. A Modern History. 1995 s.143
  18. ↑ a b Vickers, M.: The Albanians. A Modern History. 1995 s.142- 144
  19. ↑ a b http://academic-accelerator.com/encyclopedia/italian-protectorate-of-albania-1939-1943[vanhentunut linkki]
  20. ↑ Vickers, M.: The Albanians. A Modern History. 1995 s.146- 148
  21. ↑ Vickers, M.: The Albanians. A Modern History. 1995 s.149
  22. ↑ Vickers, M.: The Albanians. A Modern History. 1995 s.150
  23. ↑ Vickers, M.: The Albanians. A Modern History. 1995 s.148
  24. ↑ Vickers, M.: The Albanians. A Modern History. 1995 s.148, 152-153
  25. ↑ Vickers, M.: The Albanians. A Modern History. 1995 s. 152-154
  26. ↑ Vickers, M.: The Albanians. A Modern History. 1995 s.152

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Albanian_protektoraatti&oldid=23051803”