Moottoripyöräilyn Italian Grand Prix 1973

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Italian TT-ajot 1973)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Italian TT-ajot 1973 ajettiin Autodromo Nazionale Monzan moottoriradalla 20. toukokuuta kauden 1973 neljäntenä kisaviikonloppuna. Kilpailu muistetaan ennen kaikkea Jarno Saarisen ja Renzo Pasolinin kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta.

Onnettomuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kahden kilpailijan kuolemaan johtanut onnettomuus sattui 250-kuutioisten kilpailun ensimmäisellä kierroksella vaarallisessa Curvonen kaarteessa. Onnettomuuspaikan kohdalla ei ollut televisiokameroita, joten tapahtumien kulkua ei tiedetä varmasti, ja siitä on erilaisia käsityksiä.[1]

Tullessaan Curvonen kaarteeseen kaksi kilometriä lähdön jälkeen toisena ollut italialainen Renzo Pasolini kaatui, mistä seurasi ketjureaktio. Yhden selityksen mukaan Pasolinin kaatumisen olisi aiheuttanut Walter Villan pyörästä edellisessä lähdössä radalle valunut öljy. Näin arveli myös Villa heti onnettomuuden jälkeen itse, mutta vähän myöhemmin hän kiisti asian. Italialaisten lehtien mukaan Villan pyörästä mitattiin kilpailun jälkeen öljyn määrä, ja se todettiin vajaaksi. Toinen ajaja, englantilainen Chas Mortimer, sanoo nähneensä Pasolinin moottorista nousseen savua, minkä vuoksi Mortimer uskoo Pasolinin kaatuneen moottorinsa leikattua kiinni. Yamahan mekaanikko Ferry Brouwer avasi onnettomuuspyörien moottorit ja väitti Pasolinin koneen leikanneen kiinni, sillä sen vesijäähdytteiseen moottoriin oli asennettu ilmajäähdyttimen mäntä. Yamahan tallipäällikön Rod Gouldin mukaan Pasolinin mäntä oli kyllä ollut toisesta pyörästä, mutta moottorit eivät olleet leikanneet kiinni. Kolmannen teorian mukaan Pasolini kaatui ajovirheen vuoksi.[1]

Menetettyään tasapainonsa Pasolini lensi päin radan ulkopuolisia teräskaiteita ja kuoli törmäyksessä. Pasolinin pyörä sinkoutui päin Jarno Saarista, joka sai osuman päähänsä ja lääkäreiden mukaan kuoli heti. Hän jäi radalle makaamaan, ja moni kuljettaja ajoi hänen ylitseen ehtimättä väistää.[1]

Kun lisäksi neljäkymmentä päivää Saarisen ja Pasolinin onnettomuuden jälkeen samassa mutkassa kuoli juniorikilpailussa kolme kilpailijaa, Monzassa lopetettiin moottoripyöräkilpailut kahdeksaksi vuodeksi.

Tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

350cc[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuljettaja Pyörä Pisteet
1. Italia Giacomo Agostini MV Agusta 15
2. Suomi Teuvo Länsivuori Yamaha 12
3. Ruotsi Kent Andersson Yamaha 10
4. Australia John Dodds Yamaha 8
5. Italia Walter Villa Kawasaki 6
6. Sveitsi Werner Pfifter Yamaha 5
7. Saksa Dieter Braun Yamaha 4
8. Italia Mario Lega Yamaha 3
9. Yhdistynyt kuningaskunta Mick Grant Yamaha 2
10. Sveitsi Gyula Marsovszky Yamaha 1

125cc[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuljettaja Pyörä Aika Pisteet
1. Ruotsi Kent Andersson Yamaha 32.11,3 15
2. Alankomaat Jos Schurgers Bridgestone 32.31,1 12
3. Italia Eugenio Lazzarini Piovaticci 33.06,4 10
4. Saksa Horst Seel Maico 33.20,6 8
5. Italia Pierpaolo Bianchi Yamaha 33.31,1 6
6. Itävalta Harald Bartol Suzuki 33.36,0 5
7. Saksa Gert Bender Maico 33.54,4 4
8. Italia Luigi Rinaudo Yamaha 33.56,1 3
9. Italia Gianni Ribuffo LGM 2
10. Itävalta Rudolf Weiß Maico 1

50cc[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuljettaja Pyörä Pisteet
1. Alankomaat Jan de Vries Kreidler 15
2. Sveitsi Bruno Kneubühler Kreidler 12
3. Saksa Gerhard Thurow Kreidler 10
4. Alankomaat Theo Timmer Jamathi 8
5. Alankomaat Jan Huberts Kreidler 6
6. Sveitsi Ulrich Graf Kreidler 5
7. Espanja J. Alguersari Derbi 4
8. Saksa Herbert Rittberger Kreidler 3
9. Italia Claudio Lusuardi Villa 2
10. Sveitsi Stefan Dörflinger Kreidler 1

Pistetilanteet kilpailun jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

350cc[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuljettaja (pyörä) Pisteet
1. Suomi Teuvo Länsivuori 47
2. Italia Giacomo Agostini 30
3. Italia Walter Villa 23
4. Ruotsi Kent Andersson 20
5. Yhdistynyt kuningaskunta Billie Nelson (Yamaha) 16
6. Unkari Janos Drapal (Yamaha) 15
7. Suomi Pentti Korhonen (Yamaha) 14
8. Saksa Dieter Braun 13
9. Yhdistynyt kuningaskunta Phil Read (MV Agusta) 12
Espanja Victor Palomo (Yamaha) 12
11. Sveitsi Gyula Marsovszky 10
12. Sveitsi Werner Pfifter (Yamaha) 8
Australia John Dodds 8
14. Ruotsi Bo Granath (Yamaha) 6
15. Saksa Horst Kassner (Yamaha) 5
16. Sveitsi Bruno Knebühler (Yamaha) 4
17. Unkari Janos Reisz (Yamaha) 3
Italia Mario Lega 3
19. Yhdistynyt kuningaskunta Mick Grant 2
Ruotsi Ivan Carlsson (Yamaha) 2
Alankomaat Marcel Ankone (Yamaha) 2
Franz Weidacher (Yamaha) 2
23. H. Konschock (Yamaha) 1
Brasilia Adu-Celso Santos (Yamaha) 1

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Teronen, Arto: Ikuisesti nuori: Jarno Saarista etsimässä, s. 247–255. Helsinki: Suomen Urheilumuseo, 2012. ISBN 978-952-6644-00-4.