Iranin vastahyökkäys 1981 alkaen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Iranin vastahyökkäys 1981 alkaen oli Irakin-Iranin sodassa Iranin toimia, joilla se alussa yritti ja myöhemmin onnistui ajamaan maahan tunkeutuneet irakilaiset monilta alueiltaan.

Ensimmäinen Iranin vastahyökkäys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iranilaiset torjuivat vuoden 1981 lopussa tapahtuneen Saddam Husseinin yrityksen tukea Iranin kurdeja[1]. Iranin ensimmäinen vastahyökkäys Susangerdin lähellä epäonnistui sekä poliittisista että sotilaallisista syistä. Tärkein epäonnistumisen syy oli siihen keskitettyjen joukkojen vähäisyys, siltä puuttui Pasdaranin tuki. Pääministeri Bani Sadr määräsi hyökkäyksen aloitettavaksi, koska hän halusi itselleen mainetta hyökkäyksestä. Hänellä ei ollut kokemusta sotilasasioista, mutta päätös oli poliittiselle johtajalle tavanomainen - hyökkäyksen kohteeksi tullut maa pyrkii osoittamaan sotilaallisen voimansa itselleen, vastustajalle ja maailmalle vastahyökkäyksellä.

Hyökkäyksessä oli mukana kolme heikkoa iranilaista panssarirykmenttiä[2] ja jalkaväki, jonka yhteistyö panssareiden kanssa ei toiminut. Irakilaiset vetäytyivät, koska olivat odottaneet hyökkäystä, ja lopulta saartoivat iranilaiset kolmelta puolelta. Kun iranilaiset saavuttivat Hoveizehin, irakilaiset tekivät vastahyökkäyksen kolmesta suunnasta. Maa Susangerdin lähellä oli sateiden takia mutainen ja joukot saarrettiin kolmelta taholta. Mutainen maa esti huollon. Pitkän tulitaistelun jälkeen Iranin panssaroidut ajoneuvot olivat joko juuttuneet mutaan tai tarvitsivat huoltoa. Miehistö joutui hylkäämään tuhoamatta jääneet vaunut. 100 vaunua tuhottiin. 150 vaunua juuttui liejuun. Toisaalta irakilaisetkaan eivät kyenneet vastahyökkäykseen. Irakilaiset hyökkäsivät menestymättä samalla alueella parin kuukauden kuluttua, jolloin Iranin voimat olivat jo palautuneet. Näihin aikoihin Iranin islamilaisen tasavallan ilmavoimat tuhosivat uskaliaalla ilmahyökkäyksellä 46 Irakin konetta maahan.

Karun-joen taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iranilaiset pysäyttivät irakilaiset Karun-joella käyttäen ihmisaaltotaktiikkaa, joissa vihollista vastaan hyökkäsi tuhansittain heikosti aseistautuneita Basij:in, Kansanarmeijan sotilaita[3]. Iran alkoi menestyä muun muassa siksi, että sisäinen valtaistelu rauhoittui hieman, kun presidentti ja armeijan komentaja Bani Sadr syrjäytettiin ja Pasdaran alkoivat tehdä yhteistyötä kilpailun sijaan[3].

Iran alkaa menestyä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maaliskuussa 1981 iranilaiset ajoivat irakilaiset pois Susangerdistä. Iranilaiset saivat ensimmäisen suuren voittonsa ajamalla Irakin joukot suureksi osaksi irakilaisten saartaman Abadanin lähistöltä syksyllä 1981 monissa erillisissä hyökkäyksissä. Pääoperaatio "Thamin al-Aimma" alkoi 27. syyskuuta 1981. Kaksi panssareiden tukemaa Iranin jalkaväkidivisioonaa tuhosi Irakin panssaridivisioonan, joka piti hallussaan Abadaniin vievää tietä. Tällöin iranilaiset purkivat Abadanin saarron[3]. Irakin tappio johtui pitkälti Saddamin haluttomuudesta luovuttaa senttiäkään vallattua maata. Irakin vastahyökkäys tien valtaamiseksi takaisin epäonnistui.

Operaatio Jerusalemin tie[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksi kuukautta myöhemmin Bostanissa 29. marraskuuta 1982 alkanut Pohjois-Khuzestanissa iranilainen "Operaatio Jerusalemin tie" vapautti kaupungin iranilaisille kovan taistelun ja runsaitten tappioiden jälkeen. Hieman yli viikon kestänyt "Jerusalemin tie" oli ensimmäinen hyökkäysoperaatio, missä iranilaiset käyttivät ihmisaaltotaktiikkaa. Bostan oli strategisesti tärkeä, sillä se oli Irakin huoltotien varrelle. Tässä taistelussa kuoli 2500 irakilaista ja 6000 iranilaista. Bostanin takaisin valtaus onnistui vasta vuoden yritysten jälkeen.

Operaatio Kiistämätön voitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iranilaiset aloittivat 19. maaliskuuta 1982 "Operaatio kiistämätön voitto" (Fath-ol-Mobeen) nimisen hyökkäyksen Dezful-Shushin alueella. Silloin oli iranilaisen vapaapäivän ilta, eivätkä irakilaiset uskoneet iranilaisten hyökkäävän. Hyökkäystä johti nuori iranilainen kenraali Sayed Shirazi. Iranilaisten tarkoitus oli saartaa irakilaiset Shushin lähelle pihtiliikkeellä. Tässä hyökkäyksessä oli mukana armeija, joka tarjosi raskaan kaluston ja huollon sekä Pasdaran ja Basij, joiden jalkaväki oli hyökkäyksen ydin. Hyökkäys tehtiin yöllä irakilaisten vastatoimien vaikeuttamiseksi. Irakin lentokoneet ja Iranin helikopterit osallistuivat taisteluun. Panssarit kulkivat ennen Pasdaran-jalkaväkeä. Fanaattiset iranilaiset hyökkäsivät kohti irakilaisten tulitusta aalto toisensa perään panssarien tukemina. Tyypillisessä tämän operaation hyökkäysaallossa oli uskonnollisen johtajan mullahin johtaman rykmentin 1000 miestä, ja perässä muutaman sadan metrin päässä tuli toinen aalto ja niin edelleen[4]. Iranilaiset tunkeutuivat Irakin "voittamattomien" linjojen läpi ja halkaisivat Khuzestanin rintaman kahtia Sousangerdin lähellä, pohjoiseen ja eteläiseen osaan, saartaen kaksi irakilaista divisioonaa ja tuhoten suureksi osaksi kolme irakilaista divisioonaa. Irakilaisten tappiot olivat isompia kuin iranilaisten. Irakilaiset joutuivat Saddamin käskystä vetäytymään Deweirey-joelle uuteen puolustuslinjaan. Tätä taistelua on monesti pidetty sodan käännekohtana.

Operaatio Jerusalem[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Khorramshahrin takaisinvaltauksen irakilaisia sotavankeja

Iranin "Operaatio Jerusalem" eteni 24. huhtikuuta 1982 alkaen Ahvaz-Susangerdin alueella ajaen irakilaiset keskisestä ja pohjoisesta Khuzestanista. Tämä oli toinen hyökkäys joka ristesi Karun-joen yli. Irakilaiset eivät onnistuneet 20. toukokuuta suurella vastahyökkäyksellään hidastamaan iranilaisten etenemistä. Tämä operaatio merkitsi aloitteen siirtymistä Irakilta Iranille.

Irakilaiset vetäytyivät Khorramshahriin, jonka ympärillä oli kolme puolustuslinjaa. Iranilaiset sulkivat kaupunkiin vievät tiet toukokuun puolivälissä[5]. Saarretussa kaupungissa oli 35000 Irakin sotilasta[6]. Iranilaiset hyökkäsivät kaupunkiin yöllä 22. toukokuuta[5] ja valtasivat sen 24. toukokuuta suurin tappioin[7]. Taisteluun puolustuslinjoilla osallistui 30 000 irakilaista ja 70 000 iranilaista, ja se kesti 36 tuntia. Irakilaiset eivät halunneet taistella kaupungista katu kadulta, vaan vetäytyivät[5]. 12 000 irakilaista jäi sotavangiksi, 7000 kuoli tai haavoittui. Noin 10000 iranilaista kuoli tai haavoittui. Väitetään, että iranilaiset olisivat teloittaneet 2000 irakilaista sotilasta kostoksi näiden tekemistä raiskauksista[5]. Saddam teloitutti upseereitaan tappion takia. Iranilaiset löivät irakilaiset Qasr-i-Shrinin alueella joulukuussa 1981 -- tammikuussa 1982[3]. Irakin joukkoja rasitti suurten miestappioiden pelko.

Irakin heikkeneminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1982 Iranin korkean johdon suora puuttuminen sotatoimiin kentällä vaihtui sotilaskomentajien ohjaukseen, mikä paransi Iranin operaatioiden menestystä. Sotilasasioita tuntemattomat poliittiset johtajat eivät enää jarruttaneet armeijaa. Irakilaiset tekivät monia pieniä häirintähyökkäyksiä helmikuussa 1982 -- maaliskuussa 1982. Iranilaiset ajoivat irakilaiset maastaan pois maaliskuussa.

Tämän jälkeen heinäkuussa 1982 Saddam halusi irrottautua sodasta ja vetää pois joukkonsa Iranista[7].Huhtikuussa irakilaiset vetäytyivät vanhalle rajalle. Iranille rauha ei käynyt[7]. Sotaa Iranin johdossa kannattivat mm Khomeini ja Rafsanjani. Irakilaisia sotilaita alkoi yhä enenevässä määrin kertyä kasvaville iranilaisille sotavankileireille. 26. maaliskuuta 1982 Saddam pyysi muilta arabimailta apua sotaan Irania vastaan.

Iranin hyökkäys ja tasapeli kesäkuu 1982 - heinäkuu 1984[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Irakin vetäytyessä valtaamastaan Khuzestanista Iranista tappion kärsittyään Iran päätti silti kostaa Irakin hyökkäyksen. Iranin parlamentin puhemies julisti "Emme aio hyökätä millekään alueelle. Haluamme vain oikeutta itsellemme". Irak oli menettänyt Khuzestanissa kolmasosan armeijastaan ja vain 1/3 sen koneista oli lentokunnossa. Irakissa šiialainen valtaväestö kapinoi maan sunnijohtoa vastaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Willett, Edvard: The Iran-Iraq War – War and conflict in the Middle East. The Rosen Publishing Group, 2004. ISBN 951-1-10387-3.
  • The Iran-Iraq war, Bob Johnson, Palgrave Macmillan 2011, ISBN 978-0-230-57774-9 pbk

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Johnson 2011, s. 57
  2. Johnson 2011, s. 57
  3. a b c d Iran-Iraq War 1980-1988 s. 1 History of Iran Iran Chamber Society
  4. Willett 2004, s. 29
  5. a b c d Johnson 2011, s. 65
  6. Johnson 2011, s. 65
  7. a b c Iran-Iraq War 1980-1988 s. 1 History of Iran Iran Chamber Society