Basij

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Basij (pers. ‏بسيج‎, virallisesti Basij-e Mostaz'afin, kirjaimellisesti "Riistettyjen liikekannallepano")[1][2] on iranilainen puolisotilaallinen miliisi, joka perustettiin Ajatollah Khomeinin Iranin islamilaisen vallankumouksen jälkeen vuonna 1979.

Tämän kansanjärjestön tehtävänä on mm auttaa kansallisen turvallisuuden varmistamisessa ja lain valvonnassa. Basijin tehtävänä on myös sosiaalinen palvelu, uskonnollisten julkisten juhlien järjestäminen. Kuuluisaksi basij on tullut moraalipoliisina toimimisesta ja toisinajattelijoiden kiinniotoista. Basij on järjestön nimi, basiji järjestön jäsenen nimi.

Irakin-Iranin sodassa Basij toimi vapaaehtoisena joukkona, jonka jäsenet saivat mainetta ja kunniaa Iranissa uhrautuvalla toiminnallaan taistelukentällä. Basij toimi Iranin vuoden 2009 mielenosituksia vastaan. Joka kaupungissa on oma Basij, jota paikallinen papisto johtaa.[3]

Basijin jäsenmäärästä on hyvin erilaisia arvioita. Iranilaiset puhuvat mielellään 20 miljooonasta jäsenestä, mikä oli Khomeinin tavoite. Ulkopuoliset ovat arvioineet basijien määräksi 400 000. Vuonna 2005 yhdysvaltalainen tutkimuslaitos arvioi Iranissa olevan 90 000 aktiivista basijia ja 300 000 reservissä.[3]

Basijin synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajatollah Khomeini määräsi marraskuussa 1979 luomaan ei-asevelvollisuusikäisitä miehistä ja naisista laajan kansanarmeijan. Khomeini ajatteli luovansa näin voittamattoman jopa 20 miljoonan armeijan.[4]

Basij Irakin-Iranin sodassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Irakin-Iranin sodassa Basijin alla rintamalle meni 12-vuotiaita poikia ja yli 80-vuotiaita vanhuksia shiioille ominaisen uskonnollisen marttyyri-aatteen ja isänmaallisuuden innoittamana. Basijiin värvättiin tiedotusvälinekampanjoin ja kouluvierailuin. Sodassa basijit olivat urheita ja uhrautuvia. Basijit kävelivät kuuluisissa ihmisaaltohyökkäyksissä räjäyttämään ruumiinpainollaan miinakentät tai suoraan päin vihollisen tulta[5].

Basijien on sanottu pitäneen kaulassaan muovisia paratiisin avaimia. Sodassa on arvioitu kuolleen jopa satatuhatta basijia.[6][7][4]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]