Inkluusio (kasvatustiede)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Inkluusio tarkoittaa jokaisen oppilaan oikeutta päästä opetuksen piiriin tavallisissa koululuokissa riippumatta siitä, onko hänellä oppimisvaikeuksia tai jokin vamma tai sairaus. Inklusiivisessa opetuksessa oppilaita kohdellaan tasaveroisesti, eikä heitä luokitella ominaisuuksien tai taipumusten mukaan. Inklusiivisessa koulutusjärjestelmässä ei ole erillisiä erityiskouluja tai erityisluokkia, vaan lähikoulu on kaikkien oppilaiden yhteinen koulu alusta asti.[1][2]

Inkluusion toimimisen edellytyksenä on se, että lähikouluille taataan resurssit vastata kaikkien oppilaiden tarpeisiin.[1] Inkluusio vaatii joustavia ja kaikkien oppilaiden osallisuutta korostavia opiskelujärjestelyjä.[2]

Inkluusiota edeltää integraatio, jossa yksittäinen haasteelliseksi katsottu tai erityistukeen oikeutettu oppilas sijoitetaan osittain yleisopetuksen ryhmään, tai erityiskoulu sijoitetaan fyysisesti yleisopetuksen koulun yhteyteen.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälinen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alun perin inkluusio on Yhdistyneiden kansakuntien ja Unescon piirissä kehitetty ajattelutapa, jossa korostetaan kaikkien vammaisten henkilöiden oikeutta kuulua tavallisiin yhteisöihin sen sijaan, että heidät sijoitettaisiin omiin erillisiin palvelujärjestelmiinsä. Inkluusion käsite esiintyi ensimmäisen kerran YK:n ohjelmista Salamancan julistuksessa [3] vuonna 1994. Siinä vaadittiin periaattessa kaikkien vammaisten henkilöiden oikeutta päästä opetuksen piiriin tavallisissa koululuokissa. Erityisluokkasijoitusten tuli olla vain "harvinainen poikkeus".

Inkluusion käsite tuli korvaamaan YK:n aikaisemmissa julistuksissa (esim. Standard Rules, 1993) [4] käytettyjä ilmaisuja "täysi osallistuminen ja tasa-arvo" (full participation and equality) tai "täysi integraatio" (full integration). Uusi käsite omaksuttiin yhdysvaltalaiselta tieteelliseltä seuralta TASH [5], joka oli alkanut puhua inkluusiosta 1990-luvun alussa. Uuden käsitteen avulla haluttiin havainnollistaa keskeistä ajattelutavan muutosta. Integraation käsite oli kytkeytynyt ajatukseen porrasteisesta palvelujärjestelmästä, jossa vammaiset henkilöt pääsivät tavallisten palvelujen piiriin "mahdollisuuksien mukaan". Yhteisöön liittyminen eli integraatio oli riippuvaista henkilön vamman asteesta ja hänen kuntoutumisestaan. Inkluusio puolestaan merkitsi jokaisen henkilön suoraa osallistumista. Sen tekivät mahdolliseksi normaaliympäristöön tuodut yksilölliset tukitoimet.

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD alkoi 1990-luvulla käyttää myös käsitettä inkluusio, kuitenkin muuttuneessa merkityksessä siten, että sana oli vain perinteisen integraatiokäsitteen synonyymi. Enimmäkseen näin ymmärrettynä inkluusion käsite on levinnyt myös suomalaiseen käyttöön. Inkluusiosta puhuttaessa on tarpeen aina tarkentaa, käytetäänkö OECD:n uudelleen määrittelemää vai alkuperäistä Unescon käsitettä.

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen suomalainen vammaispoliittinen "inklusiivinen" laki oli vuoden 1987 vammaispalvelulaki [6]. Siinä todetaan, että "kunnan on huolehdittava siitä, että kunnan yleiset palvelut soveltuvat myös vammaiselle henkilölle".

Suomalaisessa koulutuspolitiikassa inklusiivisuus on otettu 2000-luvulla ihanteeksi. Inklusiivisuutta perustellaan kansainvälisillä ja kansallisilla sopimuksilla, kuten lapsen oikeuksien sopimuksilla ja yleissopimuksella vammaisten henkilöiden oikeuksista.[7]

Suomessa vuonna 2014 julkaistussa ja vuosina 2016–2019 käyttöön tulleessa perusopetuksen opetussuunnitelmassa edellytetään, että perusopetuksessa noudatetaan inkluusioperiaatetta. Inkluusion käsitettä ei opetussuunnitelmassa avata tai tulkita, eikä suunnitelmassa kuvata, miten inkluusion edellyttämä oppilaille annettava tuki tulee toteuttaa.[8] Suomen kunnat ovatkin toteuttaneet inkluusiota eri tavoin. Erityiskoulujen määrä on laskenut. Joissain tapauksissa erityisoppilaan aiemmin pienryhmissä saama tuki on katkennut, kun hänet on integroitu.[9] Opettajien ammattijärjestön mukaan inklusiivisuutta onkin käytetty kunnissa säästökeinona, vaikka inklusiivisuus vaatii resursseja. Lisäksi käytöshäiriöisten ja tukea tarvitsevien lasten integroinnin on katsottu heikentäneen oppimisrauhaa.[10][11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b inkluusio Tieteen termipankki. Viitattu 13.9.2022.
  2. a b c Integraatio ja inkluusio Peda.net – Rauma. Viitattu 13.9.2022.
  3. Salamancan julistus,1994
  4. YK Vammaisten henkilöiden nmahdollisuuksien yhdenvertaistamista koskevat yleisohjeet, 1993
  5. TASH
  6. Vammaispalvelulaki 380/1987
  7. Milla Palkoaho: Nasima Razmyar vaietusta ongelmasta Helsingin kouluissa: Inkluusio ajaa luokkia kaaokseen Helsingin Sanomat. 13.9.2022. Viitattu 13.9.2022.
  8. Sanna Vanhanen, Mari-Pauliina Vainikainen, Minna Mäkihonko: Inkluusio Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 (pdf) Oppimisen ja oppimisvaikeuksien erityislehti. 2022. Viitattu 13.9.2022.
  9. Matias Manner: Inkluusion pulmat tuovat opettajille riittämättömyyden tunteita: ”Näemme koko ajan sitä, että oikea-aikainen tuki puuttuu” Opettaja. 24.5.2019. Viitattu 13.9.2022.
  10. Hanna Gråsten: Mahdoton yhtälö Iltalehti. 3.5.2019. Viitattu 13.9.2022.
  11. Santeri Lampi: HS: Apulaispormestarista syy luokkahuoneiden kaaokseen on muutoksessa, "josta oikein kukaan ei uskalla puhua ääneen" – Annika Saarikko komppaa Suomenmaa. 13.9.2022. Viitattu 13.9.2022.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]