India Summer

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
India Summer
India Summer vuonna 2013.
India Summer vuonna 2013.
Henkilötiedot
Syntynyt 26. huhtikuuta 1975 (ikä 44)
Des Moines, Iowa, Yhdysvallat
Näyttelijä
Aktiivisena 2006–
Aiheesta muualla
IMDb

India Summer (s. 26. huhtikuuta 1975) on yhdysvaltalainen pornonäyttelijä, joka on esiintynyt yli 300 pornoelokuvassa. Hän on toiminut myös Penthousen mallina.[1]

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Summer syntyi Des Moinesissa, Iowan osavaltiossa. Hän aloitti uransa aikuisviihteen parissa vuonna 2006, jolloin hän oli 31-vuotias. Heinäkuussa 2009 Summer päätti siirtyä esiintymään ainoastaan naistenvälisissä kohtauksissa Girlfriends Films -studiolle.

Marraskuussa 2011 Summer ilmoitti ohjaavansa ensimmäisen pornoelokuvansa nimeltä Perfect Fit. Aikuisviihteen ulkopuolella Summer on esiintynyt pienessä rooleissa televisiosarjoissa Sons of Anarchy ja Dexter.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. INDIA SUMMER PENTHOUSE PROFILE Models. Penthouse. Viitattu 4.9.2019. (englanniksi)
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:India Summer
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.