In Your House 14: Revenge of the 'Taker

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

In Your House 14: Revenge of the 'Taker oli showpaini pay-per-view-tapahtuma, jonka järjesti World Wrestling Federation 20. huhtikuuta 1997 War Memorial Auditoriumissa, Rochesterissä, New Yorkissa. Se oli neljästoista In Your House -tapahtuma. Tapahtumassa pidettiin viisi ottelua.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Steve Austin voitti Bret Hartin diskauksella.

Pääfeudi In Your House 14. oli Steve Austinin ja Bret Hartin välillä. Heidän feudi alkoi vuonna 1996 Austinin voitettuaan King of the Ring -turnauksen, jonka jälkeen Austin alkoi pilkata Hartia, joka oli loukkaantunut tuolloin. Austin yritti puheillaan ärsyttää Hartia niin, että Hart suostuisi Austinin kanssa otteluun. Lokakuussa Hart teki paluunsa ja hyväksyi Austinin haasteen. He kohtasivat Survivor Seriesissä, jonka Hart voitti. Heidän feudi jatkui ja he olivat kaksi viimeistä Royal Rumble -ottelussa. Alun perin Hart olisi voittanut, koska hän oli aikaisemmin pudottanut Austinin, mutta tuomarit eivät huomanneet, että hänen molemmat jalat koskivat lattiaa. Austinin olisi siis pitänyt voittaa Royal Rumblen. He osallistuivat "Four Corners Elimination" -otteluun vapautetusta WWF-mestaruudesta, In Your House 13: Final Fourissa, jonka Hart voitti. Seuraavana iltana, RAW'ssa, Hartilla ja Sycho Sidillä oli WWF-mestaruusottelu. Ottelun aikana Austin löi Hartia terästuolilla Hartin lukittua Sidin sharpshooterilla. Sid voitti ottelun iskettyään Hartille powerbombin. Hartille ja Austinille järjestettiin ottelu, WrestleManian, mutta Hart sai WWF-mestaruusottelun, 17. maaliskuuta, RAW'ssa, Steel Cage -ottelussa. Sen voittaja puolustaisi mestaruutta The Undertakeria vastaan WrestleMania 13:ssa. Hart olisi voittanut ottelun, ellei Undertaker olisi sekaantunut otteluun ja auttanut Sidiä voittamaan. WrestleMania 13:ssa Hart kohtasi Austinin NO DO Submission -ottelussa. Ottelun lopussa Hart lukitsi Austinille sharpshooterin ja jatkoi ottelun päättyessä lukitsemistaan Austinin vuotaessaan vertaa ja ollessaan pökertyneenä. Tämän tuloksena Hart kääntyi heeliksi (pahikseksi) ja Austin faceksi (hyvikseksi). Hart muodosti uudelleen Hart Foundationin ja jatkoi ryhmänsä kanssa feudiaan Austinin kanssa.

Toinen feudi oli The Undertakerin ja Mankindin välillä 1. huhtikuuta vuonna 1996 Monday Night RAW'ssa. Undertaker kohtasi päätapahtumassa Justin Hawk Bradshaw'n, jossa Mankind sekaantui otteluun ja löi Undertakeria. King of the Ringissä Mankind voitti Undertakerin heidän ensimmäisessään kohtaamisessaan, SummerSlamissa. Mankind voitti Undertakerin Boiler Room Brawl -ottelussa, jossa Undertakerin manageri, Paul Bearer, kavalsi Undertakerin ja alkoi työskentelemään Mankindille. The Undertaker keksi Buried Alive -ottelun ja ensimmäinen Buried Alive -ottelu järjestettiin In Your House 11: Buried Alivessa, jossa Undertaker voitti Mankindin. Survivor Seriesissä he kohtasivat 1 vs. 1 -ottelussa, jonka voitti Undertaker. 31. maaliskuuta RAW'ssa Beare pyysi WWF-mestarilta, Undertakerilta, pyytämään anteeksi hänen tekojaansa, mutta Undertaker ei pyytänyt anteeksi. Mankind ilmestyi ja alkoi lyömään Undertakeria, kunnes entinen mestari, Sid, pelasti Undertakerin. Tämä johti otteluun Undertakerin ja Mankindin välille.

Ottelut ja tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Tuolokset Stipulaatiot Aika
Ei televisioitu The Sultan voitti Flash Funkin Yksilöottelu 02:55
1 The Legion of Doom (Hawk ja Animal) voittivat Owen Hart ja The British Bulldogin (c) diskuksella Tag team -ottelu WWF Tag Team -mestaruudesta 10:11
2 Savio Vega (Crushin kanssa) voitti Rocky Maivian (c) uloslaskulla Yksilöottelu WWF Intercontinental -mestaruudesta 08:33
3 Jesse James voitti Rockabillyn (The Honky Tonk Manin kanssa) Yksilöottelu 06:46
4 The Undertaker (c) voitti Mankindin (Paul Bearerin kanssa) Yksilöottelu WWF -mestaruudesta 17:26
5 Steve Austin voitti Bret Hartin diskauksella Yksilöottelu 21:09

In Your House -kronologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]