Imperatiivisen mandaatin kielto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä politiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.


Imperatiivisen mandaatin kielto eli imperatiivisen mandaatin puute tai ns. vapaa mandaatti on periaate, jonka mukaan kansanedustaja ei ole velvollinen vastaamaan poliittisista päätöksistään äänestäjilleen. Hänen päätöksentekoon, hänen toimissaan, voi siten vaikuttaa esimerkiksi puolueen tai parlamenttiryhmän yhteiset linjaukset, riippumatta kansanedustajan henkilökohtaisista vaalilupauksista. Kielto tai Imperatiivisen mandaatin puute koskee myös sitä, että kansanedustajan olisi välttämätöntä asioiden tilan muuttuessa olla politiikan asioista juuri samaa mieltä kuin vaalihetkellä.[1][2] [3]

Suomen nykyisessä perustuslaissa imperatiivisen mandaatin kielto/puute määritellään seuraavasti:

»29 § Kansanedustajan riippumattomuus Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset.»

Imperatiivisen mandaatin kielto on yleinen länsimainen oikeusperiaate, koska valtiopäivähenkilöt valitaan henkilökohtaisesti, vaikka useimmin puolueiden kuin valitsijayhdistysten asettamilta riippumattomilta vaalilistoilta.

Suomessa imperatiivisen mandaatin kielto säädettiin aikoinaan siksi, että Suomen sisällissodan jälkeisessä tilanteessa pelättiin, että vasemmistolla olisi ollut pyrkimys edellyttää työväenpuolueiden kansanedustajia sitoutumaan valtiopäivätoimissaan sitovasti ryhmäpäätöksiin (ryhmäkuriin).lähde?

Suomessa poliittiset puolueet saivat laissa määritellyn virallisen aseman vasta säädettäessä puoluetuen edellyttämiä säädöksiä (puoluelaki 10.1.1969/10 [4]). Puoluetuella haluttiin tehdä puolueet riippumattomammiksi liike-elämän tai järjestöjen rahallisesta tuesta.

Ukrainan tapaus 2007[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ukrainassa parlamenttivaalit ovat vaalilain mukaan pitkien listojen vaalit, joissa kansanedustajaehdokkaiden valitseminen maan parlamenttiin eli Radaan tapahtuu puolueiden asettamassa järjestyksessä vaalilistalla riippumatta henkilökohtaisesta äänimäärästä.

Imperatiivisen mandaatin kielto tuli ajankohtaiseksi, huhtikuussa 2007, kun Ukrainan presidentti Viktor Juštšenko antoi määräyksen ylimääräisten parlamenttivaalien järjestämisestä. Presidentin mielestä Rada toimii Ukrainan perustuslain vastaisesti muodostaessaan parlamenttiryhmiä siten, että sinne tulee uusia kansanedustajia oppositiosta. Ukrainan radan puhemies Oleksandr Morozin mukaan loikkausten rajoittaminen tarkoittaisi imperatiivista mandaattia ja olisi Ukrainan perustuslain vastainen.[5] Presidentti ei pystynyt toteuttamaan haluamiaan uusia vaaleja.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ideology and Strategy: A Century of Swedish Politics (Political Economy of Institutions and Decisions) by Leif Lewin, Cambridge University Press, 1989, ISBN 0521343305/ISBN 978-0521343305
  2. Comparative Politics: The Principal-Agent Perspective (Routledge Research in Comparative Politics), by Jan-Erik Lane, Routledge, 2007, ISBN 0415432065/ISBN 978-0415432061
  3. Constitutional Culture and Democratic Rule (Murphy Institute Studies in Political Economy) by John Ferejohn, Jack N. Rakove, and Jonathan Riley, Cambridge University Press, 2010, ISBN 052179370X/ISBN 978-0521793704
  4. Finlex Puoluelaki
  5. Natšionalna radiokompanija Ukrainy President's claims concerning illegitimacy of coalition 2.4.2007 [vanhentunut linkki]