Iisalmen Kamera

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Iisalmen Kamera oli vuodesta 1972 Iisalmessa järjestetty valokuvaukseen, kaitafilmiharrastukseen ja elokuvaan keskittynyt kesätapahtuma.[1][2]

Tapahtuman perustajiin kuului muiden yhdistysten ohella Iisalmen Kameraseura[3]. Parin ensimmäisen kerran jälkeen tapahtuman suunnittelijana aloitti läänintaiteilijana tuolloin toiminut valokuvaaja Topi Ikäläinen[1]. Vuoden 1974 tapahtuma koostui yhdeksästä valokuvanäyttelystä (mm. ”Neuvostoliitto tänään”), Risto Jarvan elokuvien näytöksistä, elokuvapoliittisesta keskustelusta sekä lasten ja eläkeikäisten elokuvanäytöksistä. Tapahtuman järjestäjinä oli neljä iisalmelaista yhdistystä, jotka saivat rahallista tukea opetusministeriöltä ja Iisalmen kaupungilta[2].

Vuoden 1976 tapahtumassa esitettiin osia tekeillä olleesta suomalais-neuvostoliittolaisesta yhteistyöelokuvasta Luottamus ja tavattiin sen tekijöitä. Viisi valokuvanäyttelyä esittivät muun muassa vuoden parhaita lehtikuvia Suomesta ja Ruotsista sekä Kalle Kultalan ja neuvostoliittolaisen Dmitri Baltermantsin tuotantoa. Taideteollinen korkeakoulu oli tuolloin yksi aktiivisista tapahtuman järjestäjistä.[4]

Harrastajatapaamisesta alkunsa saanut Iisalmen Kamera oli 1980-luvun alkuun mennessä kehittynyt monipuoliseksi ammattilaisiakin kiinnostavaksi tapahtumaksi, jonka järjestäjiä olivat Taideteollisen korkeakoulun lisäksi Suomen elokuva-arkisto, Suomen elokuvasäätiö sekä Iisalmessa tuolloin työskennellyt valokuvauksen läänintaiteilija Jouko Kivimäki.[5] Tapahtuma pani vuosien mittaan liikkeelle vanhojen valokuvien arkistointihankkeita useissa Suomen kunnissa. Keskeinen osa Iisalmen Kameraa olivat myös harrastajille ja ammattilaisille suunnatut lyhytkurssit. Tapahtuma sai toisaalta kritiikkiä paikallisten asukkaiden unohtamisesta, minkä perusteella heille alettiin suunnata viihteellisiä elokuvanäytäntöjä.[6]

Tapahtuma järjestettiin 20. kerran kesällä 1991, jolloin tapahtuman teemana oli ympäristönsuojelu sekä valokuvissa että elokuvissa. Tuolloin muun muassa esitettiin yhdysvaltalaisen kokeellisen elokuvantekijän Stan Brakhagen tuotantoa. Festivaalin ohjelmistossa oli myös lastenelokuvia, kauhuelokuvia ja ympäristöaiheisia elokuvia.[7]

1990-luvun puolenvälin tienoilla tapahtuma muuttui joka toinen vuosi järjestettäväksi biennaleksi, jollaisena se järjestettiin ainakin vuoteen 2009 asti[8][9]. Vuonna 1995 tapahtuman päävieraaksi oli kutsuttu elokuvan Orlando ohjaaja Sally Potter, minkä lisäksi esitettiin muun muassa Julio Medemin ja Cynthia Beattin elokuvia. Kansainväliset valokuvanäyttelyt tulivat Belgiasta.[10] Vuonna 1999 järjestettiin valokuvakilpailu, jossa palkittiin inuiitteja kuvannut Tiina Itkonen. Päävieraana oli ruotsalainen Lasse Jonsson takautuvalla valokuvanäyttelyllään Kaaoksesta kosmokseen.[11]

  1. a b Pääkirjoitus 50 vuoden takaa: Valtakunnallinen kameratapahtuma Iisalmen Kamera toteutui jo kolmatta kertaa Iisalmen Sanomat. 11.6.2024. Viitattu 12.6.2024.
  2. a b Elokuvapolitiikkaa ja valokuvaa Iisalmessa. Helsingin Sanomat, 12.6.1974, s. 20. Näköislehti (maksullinen).
  3. Iisalmen Kameraseura 60 vuotta 2013 nimimerkki Opli56, YouTube. 2.10.2014. Viitattu 12.6.2024.
  4. Elokuvaa ja valokuvaa Iisalmessa: Miten kunnat tallettavat kuvansa. Helsingin Sanomat, 18.6.1976, s. 21. Näköislehti (maksullinen).
  5. Uimonen, Anu: Kuvat, miljöö, käsityö. 11.6.1982, {{{Vuosi}}}, s. 21. Näköislehti (maksullinen).
  6. Seitsemäs lisalmen Kamera. Luonnonkuvausta ja valokuvien taltiointia. Helsingin Sanomat, 24.5.1978.
  7. Uimonen, Anu: Iisalmen Kamera keskittyy ympäristöön. Helsingin Sanomat, 19.1.1991. [Artikkelin maksullinen verkkoversio Artikkelin verkkoversio]. Viitattu 12.6.2024.
  8. Iisalmen kamera biennale '97 : 27.6.-3.8.1997 finna.fi. Viitattu 12.6.2024.
  9. Iisalmen Kamera Biennale 2009 : käsityöllä voittoon (viittaa Pekka Punkarin artikkeliin Kamera-lehdessä 9/2009.) finna.fi. Viitattu 12.6.2024.
  10. Iisalmen Kameran päävieraaksi englantilaisohjaaja Sally Potter. Helsingin Sanomat, 18.4.1995, s. 50. Näköislehti (maksullinen).
  11. Jokelainen, Jarkko: Iisalmen Kamera palkitsi inuiittien kuvaajan. Helsingin Sanomat, 2.7.1999. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 12.6.2024.