Igor Karpinsky

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Igor Karpinsky (3. huhtikuuta 1901 Viipuri15. maaliskuuta 1985 Helsinki) oli suomenvenäläinen lavastaja ja taidemaalari.[1]

Venäläiseen aatelisperheeseen Viipurissa syntynyt Karpinsky opiskeli Viipurin Taiteenystäväin piirustuskoulussa Rurik Lindquistin johdolla. Hän toimi Viipurin venäläisen reaalilyseon piirustuksen opettajana ja teki lavasteita viipurilaisiin teatteri- ja oopperaesityksiin. Karpinsky osallistui Viipurin taiteilijaseuran vuosinäyttelyyn ja hän teki taiteilijan debyyttinsä vuonna 1934. 1930-luvun lopulla Karpinsky muutti perheineen Viipurista Helsinkiin ja hän toimi sitten lavastajana Suomi-Filmin elokuvissa.[2]

Karpinsky toimi Suomen venäläisten taiteilijoiden järjestöissä ja hän oli myös venäläisen kuvataiteen asiantuntija Suomessa. Omia taidenäyttelyjään Karpinsky piti 1970-luvulle saakka. Karpinskyn muistonäyttely järjestettiin vuonna 2009 Galleria Bulevardi 7:ssä. Karpinsky maalasi muun muassa 1956 Hertta Kuusisen muotokuvan.[2]

Elokuvia joissa Karpinsky oli lavastajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karpinsky teki lisäksi julisteet elokuviin August järjestää kaiken (1942) ja Niin se on, poijaat! (1942) ja lavastemaalauksia elokuviin Puck (1942), Katariina ja Munkkiniemen kreivi (1943) ja Miesmalli (1944).[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]