Hyvinvointitappio

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tuottajan ylijäämä (PR) ja kuluttajan ylijäämä (KR) ennen hyvinvointitappiota.
Hinnan nousemisesta (esimerkiksi arvonlisäverosta tai sen korottamisesta johtuva) hyvinvointitappio (ZL), joka voidaan jakaa tuottajan ja kuluttajan hyvinvointitappioihin. Aikaisemman kuvaajan ylijäämät (PR ja KR) ovat olennaisesti pienentyneet.

Hyvinvointitappio, tehokkuustappio tai tehokkuusrasitus (engl. deadweight welfare loss) on kansantaloustieteen käsite, jolla tarkoitetaan epätäydellisten markkinoiden haittaa verrattuna täydelliseen kilpailuun. Hyvinvointitappio koostuu ns. tuottajien ylijäämän (voittojen) ja kuluttajien ylijäämän (hyödyn) pienenemisestä. Kuluttajien ylijäämällä tarkoitetaan sitä kuluttajien ostoksistaan saamaa hyötyä, joka ylittää ostosten hinnan.[1]

Hyvinvointitappioon johtaa käyttäytymisen vääristymä, joka liittyy markkinan luonnollisen tilan tai lähtötilanteen muutokseen. Hyvinvointitappio on taloudellisen tehokkuuden menetystä, joka aiheutuu kun hyödykkeen tasapainoa ei saavuteta markkinalla eli toisin sanoen hyödykkeen tasapainohintaa ja tasapainomäärää ei saavuteta kysynnän ja tarjonnan leikkauspisteessä. Hyvinvointitappioita syntyy erityisesti veroista, tuista ja hintasääntelystä. Hyvinvointitappioita voi syntyä myös monopoleista.

Hyvinvointitappio on sitä suurempi mitä enemmän kysyntä ja tarjonta muuttuvat verrattuna tasapainotilaan. Suuren hintajouston hyödykkeiden aiheuttama hyvinvointitappio on suurempi kuin pienen hintajouston hyödykkeiden. Hyvinvointitappio voidaan jakaa tuottajan ja kuluttajan hyvinvointitappioihin.

Verotus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokonaistaloudellisesti tehokas verojärjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niin sanotuilla neutraaleilla veroilla tarkoitetaan veroja, joiden aiheuttamat hyvinvointitappiot ovat olemattomia tai hyvin pieniä. Ainoa täysin neutraali vero on könttäsummavero. Poliittisista syistä tällaista veroa ei kuitenkaan suosita. Ramseyn sääntö kannustaa asettamaan korkean veron välttämättömyyshyödykkeille kuten elintarvikkeille ja matalan veron ylellisyyshyödykkeille.

Arvonlisävero[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arvonlisävero aiheuttaa hyvinvointitappiota, sillä verotettujen hyödykkeiden tasapaino saavutetaan korkeammalla hinnalla ja pienemmällä määrällä verrattuna arvonlisäverottomaan hintaan. Verottamalla hyödykkeitä, joiden kysyntä on vain vähän joustavaa tai joustamatonta, verotus aiheuttaa pienemmän hyvinvointitappion. Tällaisia hyödykkeitä ovat esimerkiksi elintarvikkeet, joita kaikki tarvitsevat.

Autovero[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Auton hankintahintaa nostava autovero aiheuttaa hyvinvointitappiota. Auton hintajousto on kohtalaisen suuri ja hyvinvointitappio on suurempi kuin pienemmän hintajouston hyödykkeissä.

Varainsiirtovero[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muuttamisen verottaminen varainsiirtoverolla aiheuttaa kansainvälisten tutkimusten mukaan merkittäviä hyvinvointitappioita. Hyvinvointitappiolla tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä, että ihmiset asuvat tarpeisiinsa nähden epäsopivissa asunnoissa, koska vero estää asunnon vaihtamista sopivaan. Tutkimuksin on todettu, että varainsiirtovero vähentää muuttoalttiutta.[2][3]

Hintasääntely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vähimmäispalkat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyvinvointitappioita liittyy myös vähimmäispalkkoihin.

Vuokrasääntely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuokrasääntely aiheuttaa hyvinvointitappioita.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sloan, John: ”10 Markets, Efficiency and the Public Interest”, Economics, s. 378. Hemel Hempstead: Harvester Wheatsheaf, 1991. ISBN 0-7450-0860-7. Deadweight welfare loss: "The loss of consumers' plus producers' surplus in imperfect markets (when compared with perfect competition)."
  2. Hankeryhmä: Asumisen tuki- ja verojärjestelmien vaikuttavuus Ympäristöministeriön raportteja 4/2015. Helsinki: Ympäristöministeriö.
  3. Teemu Lyytikäinen: Muuttamisen verottaminen jumiuttaa asuntomarkkinoita VATT Policy Brief 3-2013