Hurrikaani Hanna

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hanna
Nimettiin: 28.8.2008
Laantui: 7.9.2008
. Reittikartan pallot on väritetty Saffirin–Simpsonin asteikon mukaan. 012345
. Reittikartan pallot on väritetty Saffirin–Simpsonin asteikon mukaan. 012345
Aiheesta muualla

Hurrikaani Hanna Commonsissa

Ennuste

Hurrikaani Hanna oli kahdeksas nimetty trooppinen sykloni ja neljäs hurrikaani vuoden 2008 Atlantin hurrikaanikaudella.

Hanna muodostui 28. elokuuta ja voimistui hurrikaaniksi 1. syyskuuta. Sen kehitys oli yhteydessä vain kolme päivää aiemmin syntyneeseen hurrikaani Gustaviin. Hanna heikkeni trooppiseksi myrskyksi keskiviikkona 3. syyskuuta. Se saapui Pohjois-Amerikan mantereelle lähellä Etelä- ja Pohjois-Carolinan rajaa varhain aamulla 6. syyskuuta.

Hannan aiheuttamat tulvat surmasivat Haitissa arvioiden mukaan yli 500 ihmistä.[1] Suurin osa uhreista kuoli Gonaivesin satamakaupungissa.[2] Punainen Risti vetosi lahjoittajiin 2,3 miljoonan euron avustuksen keräämiseksi Haitille. Euroopan komissio lupasi maalle kaksi miljoonaa euroa pika-apua.[3] Suomen Punainen Risti lähetti alueelle avustustyöntekijän arvioimaan tuhoja sekä 50 000 euroa hätäapua.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Brown, Daniel P. & Kimberlain, Todd: Tropical Cyclone Report Hurricane Hanna 17.12.2008 (päivitetty 27.3.2009). National Hurricane Center. Viitattu 10.5.2014. (englanniksi)
  2. Haitilaiskaupungista löytyi liki 500 ruumista Yle Uutiset. 6.9.2008. Viitattu 10.5.2014.
  3. Haitilaiskaupungista löytyi liki 500 ruumista YLE 6.9.2008
  4. Apua Haitin myrskyjen uhreille: avustustyöntekijä ja 50 000 euroa (Internet Archive) 11.9.2008 (päivitetty 19.9.2008). SPR. Arkistoitu 4.10.2008. Viitattu 10.5.2014.