Hui hai hiisi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hui hai hiisi
Tyyli Lastenohjelma
Luoja(t) Yle
Alkuperämaa Suomen lippu Suomi
Verkko Suomen lippu Yle TV2
Esitetty 1999 – 2000
IMDb

Hui hai hiisi on Yle TV2 -kanavalla vuosina 1999–2000 ensiesitetty lastenohjelmasarja, jossa kolme lasta auttavat Hiisivuoressa asuvaa Mattia ja Berenikeä. Ohjelman juoneen kuuluu, että lapset saapuvat paikalle auttamaan kaksikkoa kaikenlaisissa pulmissa. Lopulta lapset palkitaan koruilla, jotka pujotetaan heidän kaulaansa Hiisivuoren keskellä. Ohjelmaa esitettiin ensimmäisen kerran perjantaisin 1. lokakuuta 1999 lähtien vuoteen 2000 asti. Uusintana sarjaa nähtiin vuosina 2003, 2005 sekä 2009–2010. Yle Areenassa on nähtävillä Hui hai hiiden kaikki 35 jaksoa.

Hahmot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matti Menninkäinen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matti (Riku Suokas) on hiisivuoren peikko ja hän pelkää lähes kaikkea. Matti joutuu selittelemään Hiidelle usein lapsien ääniä ja muuta vastaavaa. Matti ei aluksi pidä siitä, että lapsia tuodaan Hiisivuoreen, koska Hiisi on uhannut syödä Matin, jos näkee yhdenkin ihmislapsen. Tästä huolimatta Matti myöntyy aina auttamaan Berenikeä ja lapsia purkamaan Hiiden lumouksia.

Berenike Tähtikilpi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Berenike (Anu Tuomi-Nikula) on Hiisivuoren keiju ja hän tykkää pohtia sekä kirjoitella asioita. Berenikellä on paljon pulmia ja hän kutsuu avukseen lapsia, jotka saavat auttaa häntä tehtävissä, joiden ratkaiseminen auttaisi purkamaan Hiiden lumoukset. Berenike poltti muinoin siipensä lennettyään liian lähelle aurinkoa.

Hiisi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hiisi (Asko Sahlman) on Hiisivuoressa asuva jätti ja on vuoren hallitsija. Hiisi kutsuu Matin aina luokseen selittelemään lasten ääniä tai hajuja. Hiisi on hyvin suurikokoinen mieshenkilö, josta näkyvät sarjassa kokonsa vuoksi vain jalat. Hiiden vierellä on aina kaksi sinikaapuista vartijaa (Herkku Hernesniemi ja Esa Rantanen). Hiisi ei pidä lapsista lainkaan ja on uhannut syödä Matin, jos löytää luolasta lapsia.

Kivijätti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kivijätti on kivinen hahmo, joka herää henkiin aina erään lorun lopussa. Sillä on punaiset silmät ja hyvin möreä ääni. Sen tehtävänä on auttaa Berenikeä ja lapsia tehtävässään, oli se mikä tahansa. Kivijätti ei ole paha, vaikka se näyttää pelottavalta. Kivijätin äänenä oli Riku Suokas.

Quupeikko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Quupeikko (Ilari Johansson) on keksijäpeikko, joka keksii toisinaan enemmän ja vähemmän hyödyllisiä asioita. Matti vierailee hänen luonaan usein, jolloin hän usein sotkee Quupeikon keksintöjä.

Tietäjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tietäjä (Eriikka Magnusson) on äkkipikainen tietäjä, joka osaa tehdä loitsuja ja taikakeitoksia ja ennustaa. Taikasanalla ”Skrabe!” hän pystyy siirtämään itsensä paikasta toiseen.

Peikko Kamulainen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peikko Kamulainen (Miia Mäki-Jyllilä) on peikko, jonka hammasta alkaa särkeä, jos hän ei saa kahvia.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]