Hubertuksenajokoira
| Hubertuksenajokoira | |
|---|---|
_(14576912960).jpg) |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Belgia |
| Määrä | kuollut sukupuuttoon |
| Rodun syntyaika | 600-luku |
| Alkuperäinen käyttö | metsästys |
| Muita nimityksiä | chien de St Hubert[1], St Hubert's Hound[1], St Hubert Hound[1], St Hubert Bloodhound[1], St Hubert[1] |
| FCI-luokitus | ei FCI-rotu |
| Ulkonäkö | |
| Väritys | useita |
Hubertuksenajokoira (chien de St Hubert) on sukupuuttoon kuollut belgialainen koirarotu. Belgiassa myös sen suora jälkeläinen vihikoira tunnetaan vielä nykyisinkin nimellä chien de Saint-Hubert.
Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rotu oli keskikokoinen, isopäinen, pitkärunkoinen ja raskasluustoinen. Nykyiseen vihikoiraan verrattuna se oli huomattavasti pienempi ja kevyempi ja sillä oli pienempi pää ja tiiviimpi, ihonmyötäisempi nahka.[1]
Luonne ja käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaikkakin hidas ajamaan riistaa, oli rotu kuitenkin äärimmäisen hyvä jälkikoira.[1]
Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hubertuksenajokoira oli kaikkien ajavien koirien kantamuoto, ja sen esi-isänä pidetään 100-luvulla elänyttä muinaista segusii (canis segusius eli segusium) -rotua. 600-luvulla Liègen piispa Pyhä Hubertus alkoi kasvattaa Ardenneilla rotua, joka nimettiin hänen kuolemansa jälkeen hänen mukaansa. Luostarin munkit jatkoivat sittemmin hänen aloittamaansa jalostustyötä, ja tuloksena oli ennen näkemättömän kyvykäs vainukoira.[1]
Luostarin apoteilla oli tapana lähettää joka vuosi Pyhän Hubertuksen kuoleman jälkeen Ranskan kuninkaalle kuusi heidän koiristaan. Ranskan hovissa ne olivat erittäin arvostettuja ja niistä pidettiin erityisen hyvää huolta. 1700-luvun lopulla rotu kuoli kuitenkin sukupuuttoon Ranskan vallankumouksen myötä.[1]
Vaikutus nykyisiin rotuihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hubertuksenajokoiran väitetään vaikuttaneen useimpien nykyisten ajokoirarotujen syntyyn. Se kulkeutui Englantiin 1000-luvulla Vilhelm Valloittajan mukana, ja jakautui siellä kahteen linjaan: vaaleaksi talbot houndiksi ja tummaksi vihikoiraksi. Lisäksi sillä uskotaan olleen osansa monien isojen ranskalaisten ajokoirien jalostuksessa[1], ja ardennienajokoiran sanotaan edustavan sen nykyistä versiota.