Hopalong Cassidy

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hopalong Cassidy on kuvitteellinen villin lännen hahmo, jonka Clarence E. Mulford loi vuonna 1904. Hahmo esiintyi aluksi lännenlehtien novelleissa ja myöhemmin romaaneissa.

Hopalong Cassidy -elokuvien teko aloitettiin 1935. Näitä western-filmejä tehtiin peräti 66. Ne olivat erittäin suosittuja. Pääosassa oli William Boyd, jonka mustiin puettu valkotukkainen olemus sai hahmoon jännittävää tenhoa.

Elokuvien suosio sai aikaan sen, että Hopalong Cassidyn hahmo siirtyi myös sarjakuviin ja televisioon. 19. syyskuuta 1952 alkanut The Hopalong Cassidy Show oli ensimmäinen merkittävä western-televisiosarja.

Suomessa Hopalong Cassidy seikkaili elokuvien lisäksi Seikkailusarjat-sarjakuvalehdessä muiden elokuvacowboyiden, kuten Monte Hale, Lash LaRue, Roy Rogers ja Rocky Lane, kanssa.

50-luvulla Hopalong Cassidy -taskukirjoja julkaistiin Suomessa, kustantaja Tammi. Hopalong Cassidy -sarjakuva-albumi ilmestyi 1987 (Kustannus Oy Jalava), piirtäjänä Dan Spiegle.

Suomessa julkaistut taskukirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mulford, Clarence
  • Hopalong Cassidy 1955
  • Hopalong Cassidyn kosto 1955
  • Hopalong Cassidy kukistaa karjavarkaat 1956
Burns, Tex
  • Hopalong Cassidy pitää sanansa 1957
  • Hopalong Cassidy iskee jälleen 1957

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]