Hohokamin kulttuuri

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lounais-Amerikan muinaiset kulttuurialueet. Hohokamin kulttuurin merkittävimmät löydetyt keskukset on merkitty karttaan.

Hohokamin kulttuuri (joskus Huhukamin tai Huhugamin kulttuuri) oli muinainen intiaanikulttuuri lounaisessa Pohjois-Amerikassa nykyisen Etelä-Arizonan seuduilla Gilajoen ja Salt Riverin varrella nykyisten Phoenixin ja Tucsonin lähettyvillä. Tämä aavikkoalueen kulttuuri rakensi muun muassa temppeleitä ja valtavia kastelukanavia Meksikon laakson tyyliin. Keramiikassakin näkyy Meksikon intiaanikulttuurien vaikutusta. Hohokamin ihmiset saattavat olla pima-intiaanien edeltäjiä. Kulttuurin keskusalue oli keskisellä Gila-joella ja alemmalla Salt Riverillä, mutta se laajeni nykyiseen Arizonaan, Sonoraan ja Chihuahuaan. Snaketownista on löydetty Mesoamerikan intiaanikulttuureille ominaisia tasannetemppeleitä ja pallokenttiä. Hohokamin ihmiset jättivät kylänsä 1400-luvulla, ja myöhemmät pimat ja papagot eli akimel o'odhamit ja tohono o'odhamit saattavat olla hohokamien jälkeläisiä[1][2].

Hohokamin asumismuodot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hohokamin ihmiset asuivat puoliksi maahan kaivetuissa kuoppataloissa (engl. pithouse). Hohokamista pohjoiseen oli noin vuoden 1064 jälkeen Flagstaffin kaupungin ympärillä Keski-Arizonassa Sinaguan kulttuuri, joka oli Mogollonin, Anasazin ja Hohokamin seos. Alussa siellä oli kuoppataloja ja yläosastaan puurakenteisia pintarakenteita ja myöhemmin Anasazi-tyyppisiä puebloja.

Hohokamin vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudisraivaajat 200-775[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Yksittäisiä maanviljelyasutuksia, maissia ja papuja, kaivoja kaivettu
  • 300-500: Lisää viljeltäviä kasveja luultavasti Meksikosta

Siirtolaiskausi 775-975[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kylät kasvoivat suuremmiksi, sosiaalista kerrostuneisuutta, Meksikon kulttuurien vaikutus kasvoi, ensimmäiset pallokentät

Kiinteä asutus 975-1150[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Laajoja asutuskeskuksia

Klassinen kausi 1150-1540[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Soho-kausi 1150-1300: Väkiluku pieneni hieman, asutus keskittyi harvempiin keskuksiin, harvempia, mutta pidempiä kastelukanavia. Asutusrakenne viittaa suurempaan vallan keskittymiseen.
  • Civano-kausi 1300-1400/1450:
    • 1355: Joki tulvi tuhoten kastelukanavat, mikä mahdollisesti johti kapinaan eliittiä vastaan.
    • 1355-1450: Hohokamin ihmiset hylkäsivät kastelukanavat ja suuret asutuskeskukset, osa muutti pois, osa jäi pienempiin kyliin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Legay, intiaaniatlas, s 54
  2. Intiaanit, Andersson 2010, s 58

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]