Hjalmar Kaipiainen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Punakaartin tykkiosasto Lappeenrannasta. Kaipiainen istuu keskellä

Hjalmar (Jalmari) Kaipiainen (15. marraskuuta 1888 Sippola23. toukokuuta 1918 Viipuri) oli joutsenolainen sahatyömies, joka toimi sisällissodan aikana punakaartin puolella rintamakomentajana. Kaipiainen johti joukkoa, joka syyllistyi kansalaissodan punaisten puolen yhteen suurimpaan joukkomurhaan, jossa tapettiin noin 30 ihmistä Viipurin lääninvankilassa.[1]

Toiminta ennen sisällissotaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuorena Kaipiainen työskenteli sahatyömiehenä Joutsenossa ja Lappeella. Kaipiainen syyllistyi useisiin omaisuusrikoksiin. Ensimmäisen tuomion hän sai 18-vuotiaana varkaudesta ja luvattomasta viinanmyynnistä.[1] Vankilassa Kaipiainen istui kaikkiaan neljä kertaa.[2]

Vapauduttuaan keväällä 1917 Kaipiainen sai työtä Lamposaaren työväentalon vahtimestarina ja liittyi punakaartiin.[1] Omapäisenä miehenä hän herätti epäluottamusta ja pelkoa omiensakin keskuudessa. Rikostaustansa vuoksi häntä nimitettiin "rosvo-Kaipiaiseksi".[2]

Sisällissota ja Viipurin lääninvankilan joukkosurma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan puhjettua Kaipiainen toimi rintamapäällikkö Viktor Ripatin adjutanttina. Ripatti nimitti Kaipiaisen komppanianpäälliköksi. Myöhemmin Kaipiainen toimi Taipalsaaren rintaman ylipäällikkönä.[2]

Sodan loppuvaiheessa Kaipiainen vetäytyi joukkojensa rippeiden kanssa Viipuriin. Hän oli vastuussa 27. huhtikuuta 1918 tapahtuneesta Viipurin lääninvankilan verilöylystä, jossa hänen johtamansa joukko tunkeutui lääninvankilaan ja surmasi humalapäissään noin 30 vankia, joista osa oli punaisten ottamia poliittisia vankeja ja osa vankilan entistä henkilökuntaa. Joukko tappoi ensin Karjalan Kansalaisliiton johtajan ja kansanedustajan Leander Ikosen, tehtailija ja kansanedustaja Matti Pietisen, ratainsinööri Tallgrenin ja vankilan entisen vahtimestarin Ahlgrenin. Sen jälkeen pidettiin istuntoa, jossa silminnäkijäkertomuksen mukaan mukana ollut nainen olisi valinnut surmattavat. Joukko murhasi entisen vankilanjohtajan Johan Stråhlmanin, Vuoksenniskan asemapäällikön Edvard Tojkanderin ja joitakin muita. Lopuksi joukko meni vankien yhteistilaan. Vangit yrittivät puolustautua asein ja rytäkässä Kaipiainen itse haavoittui. Hän luovutti johdon Albin Piskoselle. Albin Piskonen oli entinen vanki ja hän ampui verilöylyssä vankilanjohtajan. Joukko heitti vankien yhteistilaan käsikranaatin surmaten 4–5 henkilöä ja haavoittaen useita. Myöhemmin yöllä tapettiin vielä vankilan uusi vahtimestari Mannermaa.[3]

Kaipiainen jäi valkoisten vangiksi Myllymäen koulussa toimineessa kenttäsairaalassa, jonka pihalla hänet teloitettiin 23. toukokuuta 1918.[4] Hänen isänsä Jaakko Kaipiainen, joka oli kuulunut Rutolan punakaartiin, ammuttiin Lappeenrannassa. Hänen morsiamensa Martta Hänninen ja veljensä Lappeen punakaartin hiihtokomppanian päällikkö Evert Kaipiainen ammuttiin Viipurissa.

Viipurin lääninvankilan surmia pidetään suurimpana punaisten joukkojen suorittamana yksittäisenä joukkomurhana. Viipurin murhien kostamisen arvellaan olevan yhtenä motiivina myöhemmille Lappeenrannan ja Taipalsaaren punaisten teloituksille. On myös arveltu, että käsky niihin olisi tullut ylemmältä taholta, mutta siitä ei kuitenkaan ole todisteita.[5] Sodan aikana Kaipiainen oli syyllistynyt myös muihin väkivallantekoihin, esimerkiksi Korvenkylän taistelun jälkeen 13. helmikuuta hän ampui vangiksi otettua valkoisten tiedustelijaa Kalle Pellistä päähän. Pellinen ei kuitenkaan kuollut heti vaan toinen punakaartilainen viimeisteli teon.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Tikka & Arponen (1999) s. 247
  2. a b c Tikka & Arponen (1999) s. 157
  3. Paavolainen (1966) s. 160-165
  4. Tikka & Arponen (1999) s. 248
  5. Tikka & Arponen (1999), s. 264
  6. Tikka & Arponen (1999) s. 130

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]