Hippa-festivaali

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hippa-festivaali on Joensuussa kansanmusiikkiin painottuva tapahtuma, joka on järjestetty eri vuodenaikoina vuosina 2007-2015. Järjestäjänä on ollut kulttuuriyhdistys Mahti ry, joka järjesti pitkin vuotta myös Hippa-klubeja.

Kansanmusiikin lisäksi tapahtumassa on kansantanssia, nykytanssia, erilaisia konsertteja, teatteriesityksiä, lasten tapahtumia ja performansseja. Tapahtumapaikkoja ovat muun muassa Pakkahuone, Teatteriravintola, konservatorion sali, ravintola Wanha Jokela, ravintola Hostina Piimälinna ja Iso Myy ja Taidekeskus Ahjo.

Ensimmäisten vuosien historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2009 Hippa-festivaali järjestettiin 13.-15. helmikuuta 2009. Esiintyjiä ovat muun muassa Timo Väänänen, Sanna Kurki-Suonio, Sari Kaasinen, Rymäkkä, Maanakka, Anna Fält ja Pia Lindy.

Vuoden 2010 festivaali järjestettiin 12.–14. helmikuuta. Konsertit pidettiin kaupungintalon Teatteriravintolassa ja Teatteriklubilla. Esiintyjinä olivat muun muassa Luna Nova, Ville Kangas ja Puuma -yhtye, Jussi Syren and The Groundbreakers ja Turkka & Paalanen.

Vuoden 2011 festivaali siirtyi lokakuuhun ja sen jälkeen järjestettiin Hippa-klubeja eri vuodenaikoina.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hippa-festivaali ja Mahti ry[vanhentunut linkki]