Hetkipalvelus

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hetkipalvelus on kristillisen kirkon vuorokauden eri hetkinä vietettävä rukous päivän pyhittämiseksi. Se koostuu pääosin psalmeista, hymneistä ja Raamatun lukukappaleista. Eukaristisen liturgian ohella hetkipalvelus muodostaa tärkeimmän osan kirkon julkisesta rukouksesta, erotuksena yksityisestä hartaudenharjoituksesta. Hetkipalveluksen tärkeimpänä osana on perinteisesti pidetty psalmien rukoilemista joko laulaen tai puhuen. Sanalla hetkipalvelus tarkoitetaan koko sitä palvelusten joukkoa ja tyyppiä, jonka päivän rukoushetket muodostavat. Sanalla voidaan myös viitata yksittäiseen rukoushetkeen.[1]

Hetkipalvelusperinteet vaihtelevat; luostarikirkoissa noudatetaan paljon laajempaa hetkipalveluskäytäntöä kuin seurakuntakirkoissa. Lisäksi lännen ja idän kirkkojen välillä on eroja liturgisessa perinteessä. Läntisessä perinteessä rukoushetket ovat historiallisesti olleet pääsääntöisesti vigilia tai matutina, laudes, prima, tertia, seksta, nona, vesper ja kompletorio.[1] Itäisessä perinteessä rukoushetkiä ovat ehtoopalvelus, ehtoonjälkeinen palvelus, puoliyöpalvelus vigilia, aamupalvelus, sekä neljä ns. hetkeä: ensimmäisen, kolmannen, kuudennen ja yhdeksännen tunnin hetket.[2] [3]

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on käytössä näistä rukoushetkistä laudes, ad sextam, vesper ja kompletorio. Valon rukousta (lat. lucernarium) voidaan viettää vesperin tai kompletorion edellä.[4] Sekä katolisessa kirkossa että ortodoksisessa kirkossa käytetään kaikkia perinteisiä rukoushetkiä. Katolisessa kirkossa tehtiin suuri liturgiauudistus Vatikaanin II kirkolliskokouksen jälkeen, jossa myös hetkipalvelusta kevennettiin.[5]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hetkipalveluksen tausta on Vanhan Testamentin kuvaamassa pappien velvollisuudessa toimittaa ilta- ja aamu-uhreja (2.Moos. 29:38-39). Babylonin vankeuden aikana, jolloin pääsyä temppeliin ei ollut, Tooran lukeminen paikallisissa kokouksissa, synagogissa, kehittyi korvaamaan temppeliuhrit. Juutalaisten palattua pakkosiirtolaisuudesta näiden rukoushetkien vietto siirtyi temppeliin. Aamu- ja iltauhrien lisäksi vietettiin kolmannen, kuudennen ja yhdeksännen tunnin rukouspalvelusta. Uusi testamentti kuvaa, kuinka kristityt jatkoivat näiden rukoushetkien viettämistä (Kolmas hetki: Apt. 2:15; Kuudes: Apt. 10:9; 10: 3, 13). Vaikka apostolit eivät enää osallistuneet veriseen temppeliuhriin, jonka täyttymys nähtiin "leivän murtamisessa" (eukaristiassa), he jatkoivat päivän rukoushetkiin osallistumista (Apt. 3:1).[6] Hetkipalveluksen alkuhistoria on kuitenkin hyvin vaikea kysymys, eikä suoraa yhteyttä juutalaisen ja varhaiskristillisen käytännön välillä voida vetää.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b [Kotila, Heikki]: Rukoushetket Suomen evankelisluterilaisen kirkon elämässä - mahdollisuuksia ja kysymyksiä Hiljaisuuden ystävät r.y.. Viitattu 12.7.2014.
  2. Hetket ja hetkipalvelus Ortodoksi.net. Viitattu 12.7.2014.
  3. Ehtoopalvelus Ortodoksi.net. Viitattu 12.7.2014.
  4. ”3.3. Päivän rukoushetket”, Palvelkaa Herraa iloiten. Jumalanpalveluksen opas, s. 52-55. Suomen ev. lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2009:9. Helsinki: Kirkkohallitus, 2009. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 14.2.2017).
  5. Liturgia horarum - Liturgy of the Hours Thesaurus Precum Latinarum. Viitattu 12.7.2014.
  6. Liturgy of the Hours, Divine Office, Breviary - Colin B. Donovan, STL. EWTN. Viitattu 14.06.2014.
  7. [Kotila, Heikki]: Rukoushetket Suomen evankelisluterilaisen kirkon elämässä - mahdollisuuksia ja kysymyksiä Hiljaisuuden ystävät r.y.. ”Enimmillään voimme sanoa, että kristityt - kuten juutalaisetkin - omaksuivat tavan rukoilla säännöllisesti tiettyinä aikoina (Robert Taft).” Viitattu 12.7.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • [1] Divine Office - Hetkipalvelus englanniksi.
  • [2] Universalis - Englannin- ja latinankielinen hetkipalvelus.
Tämä kristinuskoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.