He (kirja)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
He
Sahlberg, He.jpeg
Kirjailija Asko Sahlberg
Kansitaiteilija Lauren Burke, Martti Ruokonen
Kieli suomi
Genre romaani
Kustantaja WSOY
Julkaistu 2010
Sivumäärä 120
ISBN 978-951-0-36170-2
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

He on Asko Sahlbergin kirjoittama romaani vuodelta 2010. Teos on Sahlbergin yhdeksäs romaani, ja sen on kustantanut WSOY.

He on ulkoisesti pieni, mutta romaanina suuri, todellinen kirjallinen herkkupala.[1][2] Se lähtee liikkeelle vuosien 1808–1809 Suomen sodan päättymisestä. Päähenkilöinä ovat veljekset Henrik ja Erik. Henrik on menettänyt mielitiettynsä Annan Erikille, joka on ottanut kotitilan isännyyden. Häneltä on viety myös Hevonen, isolla H:lla. Hevonen viittaa antiikin Kentauriin, jumalolentoon joka on puoliksi ihminen, puoliksi hevonen. Ylisuuriin mittoihin paisunut draama laskeutuu lopuksi inhimilliseksi murhenäytelmäksi.[3]

Teos on muodoltaan historiallinen romaani, mutta sen sisältö on yleisinhimillinen eikä ajankohdalla ole varsinaisesti merkitystä: ihminen on aina sama ihmispolo ajasta ja paikasta riippumatta. Teosta on luonnehdittu shakespearelaiseksi draamaksi, siinäkin menee valtakunta Hevosesta, kuten Rikhard III:ssa.[4] Rakenteellisesti se koostuu henkilöiden muistelmapalasista, joissa kukin vuorollaan kuvaa näkemäänsä ja kokemaansa.[2]

Sahlberg sanoo etäännyttäneensä kertomuksen menneisyyteen, jotta lukija irtautuisi nykyhetkeen liittyvistä mielleyhtymistä. Aluksi vastapooleina näyttäytyvät veljekset paljastuvat Sahlbergin käsittelyssä paljon moniulotteisemmiksi, samoin kuin opportunistinen muonamies, joka aina putoaa jaloilleen. Teoksen ydin on petos ja kosto. Sahlberg sanoo, että petoksen kautta on hyvin hedelmällistä kuvata ihmistä, sillä se määrittää ihmistä, sitä kautta paljastuu hänen moraalinsa ja miten pitkälle hän on valmis menemään. Se on kuin eettinen röntgen, ja samalla siinä läpivalaistaan myös uhria ja sivustakatsojia. Koston henkilöitymä on lähes huutolaispoikana kasvanut, näennäisnarri, Mauri-serkku, jonka kauna on katkeroittanut. Henkilöidensä kautta Sahlberg pohtii myös sitä, minkä verran ihmisen kohtalo on määrätty jo syntymässä ja mikä on elämän vaikutusta.[5][4]

Vieraan kielen keskellä elävällä Sahlbergilla kielen merkitys on kasvanut. Hän sanoo, että Suomessa kielen merkitys ja mahdollisuudet on käsitetty väärin; kun se on ymmärretty pelkäksi välineeksi, on menty täysin metsään. Hänen kieltään on kehuttu, sanottu että se on kuin Topeliuksen kieltä, josta on karsittu rönsyt pois.[5]

Sahlbergin sanotaan tuoneen suomalaiseen kirjallisuuteen särmää, intohimoa ja ääniä marginaalista. Kuten tässäkin teoksessa, suuruus voi ilmentyä tappion myöntämisenä, vapautus häviönä ja mierontienä.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Matti Saurama, Ilta-Sanomat
  2. a b Pertti Ehnrooth, Veljet vastakkain, Savon sanomat, 30.1.2010
  3. Jussi Aurén, Ihminen on aina sama, Satakunnan kansa 1.2.2010 s. 14
  4. a b Antti Majander, Oma valtakunta menee hevosesta, Helsingin sanomat 21.2.2010, s. C 2
  5. a b Aamun kirja: Seppo Puttonen, Nadja Nowak, Sahlbergin romaanissa He petokset paljastavat ihmisen sisimmän. Yle TV1 11.2.2010
  6. Jani Saxell, Varjot ja valheet, Parnasso 2010/2, s. 65

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]