Hauenguano

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hauenguano, Rauman taidemuseo oikealla.

Hauenguano on Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvassa Vanhassa Raumassa sijaitseva aukio. Se on varsinaisesti pelkkä Kuninkaankadun leventymä, jollaisia torit ja aukiot usein olivat Suomen keskiaikaisissa kaupungeissa.[1] Hauenguano on ilmeisesti saanut nimensä hauen leukaa muistuttavasta kolmion mallisesta muodostaan.

Hauenguanossa yhdistyvät Vanhan Rauman kaksi pääkatua, Kuninkaankatu ja Kauppakatu. Aukio sijaitsi lähellä tulliaitaa, joka ympäröi kaupunkia 1600-luvun alkupuolelta vuoteen 1808. Kaupunkiin tultiin sisään niin sanotun Porin tullin kautta, joka oli Hauenguanon kohdalla.[2]

Hauenguanon etelälaidalla on Rauman taidemuseo, joka sijaitsee 1795 rakennetussa Pinnalan talossa. Aukiolla on usein väliaikaisesti esillä taidemuseon näyttelyihin liittyviä teoksia.[3] Vuonna 1996 Hauenguonolle valmistui vanhan mallin mukainen puurakenteinen kaivo. Aukion ympäristössä toimii käsityöläisten pajoja ja myymälöitä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]