Harri Hietala

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Harri Hietala (s. 1982) on suomalainen lentopalloilija, joka pelaa kaudella 2008–2009 Kempeleen Lentopallon riveissä, Lentopallon SM-liigassa. Hietala oli nuoruudessaan huippulahjakas keihäänheittäjä. Hän kilpaili tasaväkisesti muun muassa MM-kultamitalisti Tero Pitkämäen kanssa. [1]

Yleisurheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hietala oli yleisurheilussa nuorena huippulahjakkuus. Hän keskittyi etenkin keihäänheittoon, jossa hän oli yksi suomen parhaimmista heittäjistä ikäluokassaan. Hietala voitti muun muassa monta kertaa Tero Pitkämäen.[2] Vuonna 2001 Hietala loukkaantui pahasti. Juuri ennen loukkaantumista hän oli heittänyt yli 70 metriä ja tarvitsi vain pari metriä lisää että paikka EM-kisoihin aukeasi 73 metrin heitolla. Hietalan heitettyä viimeisen heittonsa hän laittoi kaikki peliinselvennä ja hänen kyynärpäänsä rusahti rikki.

Hietala yritti kuntouttaa kättään kolme vuotta mutta käsi ei parantunut takaisin parhaimpaansa ja näin hän joutui jättämään yleisurheilun.[3]

Lentopallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lentopallon Hietala aloitti vuonna 2003 päätoimisesti. Hietala pelasi kauden 2003–2004 1-sarjassa Himangan Roiman väreissä. Ensimmäisen kautensa jälkeen 1-sarjassa Hietala nousi pelaamaan SM-liigaan, kun hän teki sopimuksen Oulun Ettan kanssa. [4]

Hietala oli Oulun Ettan paras pistemies kaudella, sekä SM-liigan pistepörssissä kahdeksannellatoista sijalla.

Kauden jälkeen Hietala teki paluun lentopallon 1-sarjaan, kun Kempeleen Lentopallo hankki hänet joukkueeseen. Kempele nousi seuran historian ensimmäisen kerran SM-liigaan kaudeksi 2006–2007. Nousun jälkeen Hietala teki kaksivuotisen sopimuksen 1-sarjaan tippuneen Oulun Ettan kanssa.

Kaudella 2006–2007 Etta oli 1-sarjassa neljännellä sijalla, ja kirkasti sijan kaudella 2007-2008 kun joukkue voitti runkosarjan ilman ainuttakaan häviötä, ja eteni liigakarsintoihin.

Kauden 2008 jälkeen Hietala palaa Kempeleen Lentopalloon, SM-liigaan.


Saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • SM-liiganousu 2006
  • Ykkössarjan pohjoislohkon voitto 2008

Joukkueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2003-2004 Himangan Roima
  • 2004-2005 Oulun etta
  • 2005-2006 Kempeleen Lentopallo
  • 2006-2007 Oulun Etta
  • 2007-2008 Oulun Etta
  • 2008-2009 Kempeleen Lentopallo

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]