Harald Vilhelm Lunelund
Harald Vilhelm Lunelund (27. heinäkuuta 1882 Viipuri – 17. helmikuuta 1950 Helsinki)[1][2] oli suomalainen fyysikko.
Lunelundin vanhemmat olivat lehtori Johannes Lunelund ja Johanna Helena Wegelius ja puoliso vuodesta 1905 Dagny Elisabeth Dorothea Berg. Lunelund valmistui filosofian kandidaatiksi 1905 ja lisensiaatiksi (tohtoriksi) 1910, väitöskirjan aiheenaan Über die Struktur einiger Spektrallinien und ihren Zeeman-Effekt in schwachen Magnetfeldern. Lunelund toimi Helsingissä useiden eri ruotsinkielisten oppikoulujen matematiikan opettajana, pisimpään ruotsalaisessa jatko-opistossa 1911-1922. Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen assistentiksi hän tuli 1912 ja vuodesta 1914 sen ohella fysiikan dosentiksi. Professoriksi hänet nimitettiin 1930. Lunelund opiskeli 1908-1910 Saksassa professori ja sittemmin nobelisti Johannes Starkin johdolla, perehtyen erityisesti spektritutkimuksiin. Vuodesta 1922 alkaen hän paneutui Suomen säteilyilmaston tutkimukseen, hän oli vuodesta 1929 kansainvälisen säteilykomission ja vuodesta 1936 kansainvälisen valokomission jäsen.[1][2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||
