Happidifluoridi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Happidifluoridi
Zuurstofdifluoride.png
Oxygen-difluoride-3D-vdW.png
Tunnisteet
CAS-numero 7783-41-7
Ominaisuudet
Molekyylikaava OF2
Moolimassa 54,0
Ulkomuoto Väritön kaasu
Sulamispiste –223,8 °C[1]
Kiehumispiste –145,3 °C[1]
Tiheys 1,719 g/cm3 (–183 °C)[2]
Liukoisuus veteen 680 ml/l (0 °C)[3]

Happidifluoridi (OF2) on hapen ja fluorin muodostama epäorgaaninen molekyyliyhdiste. Yhdistettä on tutkittu käytettäväksi rakettien ja ohjusten polttoaineseoksissa hapettimena.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huoneenlämpötilassa happidifluoridi on väritön kaasu. Se voidaan nesteyttää ja nesteenä se on väriltään keltaista. Happidifluoridi on sikäli poikkeuksellinen yhdiste, että happi esiintyy siinä hapetusluvulla +II tavanomaisen hapetusluvun -II sijaan. Tämän vuoksi yhdiste on erittäin voimakas hapetin. Yhdiste liukenee hieman veteen, mutta myös reagoi veden kanssa, jolloin muodostuu happea ja vetyfluoridia. Happidifluoridi reagoi monien metallien ja epämetallien, jopa ksenonin, kanssa muodostaen niiden oksidien ja fluoridien seoksen. Happidifluoridi on voimakkaasti myrkyllinen yhdiste ja se ärsyttää silmiä ja hengitysteitä.[1][2][3][4][5][6]

OF2 + H2O → O2 + 2 HF

Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen kerran happidifluoridia valmistivat Paul Lebeau ja A. Damiens vuonna 1927 elektrolysoimalla hieman kosteaa kaliumfluoridia. Nykyään yhdistettä valmistetaan tyypillisimmin johtamalla fluoria 2% natriumhydroksidiliuokseen. Emäsliuos ei voi olla väkevämpi tuotteen hydrolyysin ehkäisemiseksi.[1][2][3][5]

2 F2 + 2 NaOH → OF2 + 2 NaF + H2O

Happidifluoridia käytetään pääasiassa laboratoriotutkimuksissa reagenssina. Sitä voidaan käyttää hapettimena rakettien ja ohjusten polttoaineseoksissa.[1][7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Jean Aigueperse, Paul Mollard, Didier Devilliers, Marous Chemla, Robert Faron & René Romano, Jean Pierre Cuer : Fluorine Compounds, Inorganic, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 30.9.2017.
  2. a b c Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 769. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. (englanniksi)
  3. a b c Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 457. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 30.9.2017). (englanniksi)
  4. George Shia: Fluorine, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2003. Viitattu 30.9.2017.
  5. a b N. N. Greenwood & A. Earnshaw: Chemistry of the Elements, s. 638. 2nd Edition. Butterworth Heinemann, 1997. ISBN 0-7506-3365-4. (englanniksi)
  6. Happidifluoridin kansainvälinen kemikaalikortti Viitattu 30.9.2017.
  7. Nick H. Proctor, Gloria J. Hathaway, James P. Hughes: Proctor and Hughes' Chemical hazards of the workplace, s. 548. Wiley-IEEE, 2004. ISBN 978-0-471-26883-3. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 30.9.2017). (englanniksi)