Hans Baldung

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Hans Baldung Grien)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hans Baldung: Omakuva
Hans Baldung: Der Tod und das Mädchen, 1517

Hans Baldung "Grien" (n. 1485 – syyskuu 1545) oli saksalainen renessanssiajan taidemaalari. Baldung oli Saksan uskonpuhdistusajan suurimpia mestareita Matthias Grünewaldin ohella.[1]

Baldung teki alttaritauluja ja muotokuvia, joissa on dramaattista ilmaisua. Baldungin omalaatuinen mielikuvitus näkyy hyvin synkissä ja usein aistillisia aiheita kuvaavissa puupiirroksissa.[1]

Baldung syntyi Schwäbisch Gmündissä, muutti 1492 Strasbourgiin ja opiskeli vuosina 15031507 Albrecht Dürerin johdolla Münchenissä. Lisänimen Grien hän sai oletettavasti juuri siellä.

Freiburg im Breisgaussa vietetyn ajanjakson jälkeen Baldung palasi vuonna 1517 Strasbourgiin, jonka valtuuston jäsenenä hän kuoli vuonna 1545.

Työ[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Baldungin tuotantoa on näytteillä useissa kansainvälisesti tunnetuissa museoissa varsinkin saksankielisten maiden museoissa, kuten Baselin taidemuseossa, Berliinissä sekä Germanisches Nationalmuseumissa Nürnbergissä, mutta myös mm. Louvressa ja Ottawassa, Kanadassa.

Baldungin varhaisimmat säilyneet työt ovat noin vuodelta 1496. Keisari Maksimilianin muotokuvan hän teki jo vuonna 1501. Yksi tunnetuimmista töistä on Kunsthistorisches Museumin Naisen kolme ikäkautta ja kuolema Wienissä.

Baldung oli kiinnostunut noidista; noituuden ja kuoleman aiheet, kuten tyttö ja kuolema, ovatkin läsnä monessa hänen työssään. Hän teki myös omakuvan. Useat työt heijastavat uskonnollisia aihepiirejä (mm. Die Kreuzigung Christi, Die Geburt Christi, Die Beweinung Christi).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b ”Baldung, Hans”, CD-Facta. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23152-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]