Hallavaara

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hallavaara (ruots. Hännikböle[1]) on kylä Sauvon kunnassa Varsinais-Suomessa. Kylä sijaitsee Sauvon koillisosassa.

Hallavaaran kylä rajautuu Tanskalaan ja Kelturiin kyliin kuuluviin, kyläalueiden ulkopuolella oleviin pelto- ja metsäalueisiin sekä etelän puolella Tuomaalan kylään. Kylän pohjoisosa on metsäistä ja mäkistä maastoa. Kylän pellot sijaitsevat sen etelä- ja länsipuolella. Asutus sijoittuu Vanhan Karunantien varrelle.[2][3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kylä, tuolloin nimeltään Hännikböle, mainitaan ensi kerran vuonna 1329, jolloin Turun piispa Pentti Gregoriuksenpoika sai sen vaihdossa haltuunsa. 1500-luvulla kylä koostui kolmesta rälssitilasta. Näistä yksi hävisi 1500-luvun loppuun mennessä. 1600-luvulla kylässä oli kaksi tilaa: Storgård eli Isotalo sekä Lillgård eli Vähätalo. Storgård kuului Kuitian kartanon vanhaan rälssiin ja säilyi rälssinä yli reduktiokauden. Ruotsin ajan lopussa se kuului Fock-suvulle. Lillgård oli myöskin vanha rälssitila, joka siirtyi kruunulle neljänneksenperuutuksessa 1650-luvulla. Jakolaitoksen myötä tila määrättiin Timbölen ja Kirkonkylän Rökmansin rusthollien augmentiksi. Lillgård toimi kruununtilana Ruotsin vallan ajan loppuun saakka.[4]

Isotalon tila lakkasi olemasta 1940-luvulla, kun se jaettiin pika-asutuksessa Kotivuoren, Koivurinteen ja Ylituvan tiloiksi. Näistä Kotivuoren tilan alueelle on jäänyt entisiä Isotalon rakennuksia.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Luoto, Jukka & Alifrosti, Kari: Sauvon historia I. Salo: Sauvon kunta, 1990. ISBN 952-90-2568-8.
  • Saarento, Paula & Saukoniemi, Tellervo (toim.): Sauvon kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta. Saarijärvi: Sauvon kunta, Turun maakuntamuseo, Varsinais-Suomen liitto, 2008. ISBN 978-951-595-127-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sauvon historia I, s. 394.
  2. Kansalaisen karttapaikka Maanmittauslaitos. Viitattu 16.2.2023.
  3. a b Sauvon kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta, s. 111.
  4. Sauvon historia I, s. 349.