Hågahögen
| Hågahögen | |
|---|---|
| (Kung) Björns hög | |
 |
|
| Sijainti | |
  Hågahögen |
|
| Koordinaatit | |
| Valtio | Ruotsi |
| Paikkakunta | Uppsalan kunta |
| Historia | |
| Tyyppi | hautakumpu |
| Ajanjakso | pronssikausi, |
| Huippukausi | 1000 eaa. |
| Kulttuuri | Skandinavian pronssikausi |
| Korkeus | 25 m |
| Aiheesta muualla | |
Hågahögen (myös Björns hög tai Kung Björns hög)[1] on hautakumpu Hågadalenissa Uppsalan kaupungin itäpuolella Uplannissa Ruotsissa. Siihen on haudattu aikanansa merkittävä henkilö, joka vaikutti Uplannissa Skandinavian pronssikaudella noin 1000 eaa. eli Monteliuksen periodilla IV.[1][2][3]
Tutkimushistoriaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hågahögen kaivettiin kahteen otteeseen vuosina 1902–1903. Kaivauksia johti Oscar Almgren ja hänellä oli apunaan Uppsalaseminarietin arkeologian opiskelijat, joista Gustav Adolf toimi kaivauksien järjestelijänä. Ensimmäinen kaivaus suoritettiin loka-marraskuussa vuonna 1902 ja toinen huhti-toukokuussa vuonna 1903. Kaivauksien rahoitus tuli monesta lähteestä, mutta rahaa saatiin myös kuninkaalliselta perheeltä. Tutkimuksissa paljastui, ettei hauta ollutkaan kansainvaellusajalta vaan pronssikaudelta. Kaivauksissa havaittiin, että hautakumpu oli rakenteeltaan mutkikas, mikä herätti monia tutkimuskysymyksiä. Itse haudan löydöt olivat rikkaat ja ne ovat esillä pysyvässä näyttelyssä Historiallisessa museossa Tukholmassa.[4][2][3]
Haudasta löytynyt pronssinen vaatesolki varastettiin museon näyttelystä talvella 1986. Varas hajotti soljen heti museon edustalla heittäen pronssiset osat tien viereen, josta ne löytyivät muutaman kuukauden kuluttua. Soljesta oli tallella dokumentit, joiden avulla siitä voitiin vuonna 1987 valmistaa jäljennös näyttelyyn laitettavaksi (esine nro 31808).[4][2]
Kun Ruotsissa alettiin kerätä talteen kansan suussa käytettyjä tarinoita, kerrottiin tutkijoille Hågahögenistä vuonna 1704, että sinne on haudattu kuningas Björn. Tarinan mukaan hän olisi elänyt rautakauden lopulla ja sen vuoksi hautakumpua kutsuttiin juuri nimellä ”Kung Björns hög”. Nimitys Hågahögen on tullut käyttöön nykyaikana.
Ajoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hautakumpu ajoitettiin aluksi pronssikauden IV periodille esinelöytöjen tyylien avulla. Hiilenkappaleista 1960-luvulla tehdyt radiohiiliajoitukset vahvistavat esinetyylien avulla tehdyt arviot oikeiksi.[5][6]
Hautakumpu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vainaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vainaja on poltettu suurella kokolla ennen hautaamista. Vainajan poltetut jäännökset oli asetettu vähintään 2,5 metriä pitkään puuarkkuun, ja kokosta talteen otetut hiilet ja muu tuhka oli kaadettu hautakummussa olevan hautakammion pohjalle. Kaivauskertomuksessa mainitaan arkun olleen tammiarkku. Tutkijat ovat kuitenkin alkaneet epäillä sitä, oliko vainaja mies vai nainen. Hauta-antimista päätellen hän olisi todennäköisesti ollut mies.[7]
Hautaan laitettiin mukaan polttamattomina hänen henkilökohtaisia esineitään. Niitä olivat osittain kullattu pronssimiekka, jonka puinen kahva oli lahonnut pois ja miekasta oli sen vuoksi irronnut 29 kultaniittiä. Miekan kahvaan on voinut kuulua myös kullasta valmistettu nuppi, jollainen on myös löytynyt haudasta. Lisäksi on löytynyt pronssinen partaveitsi, pienempi partaveitsi, kahdet pienet pinsetit, kaksi pronssista ripustinta vyöhön, kullattu pronssinen vaatesolki (silmälasisolki, josta on sen neula katkennut), kaksi kullattua pronssinappia, kaksi vaatteisiin kiinnitettävää pronssista kaksoisnappia (pitkillä piikkimäisillä ulokkeilla), neljä pitkää litteästä kultalangasta valmistettua kierteistä koristetta, sekä kolme pientä ja tiiviisti rullattua spiraalikoristetta samanlaisesta kultalangasta. Esineet oli valmistettu pronssista, jotka oli sitten kullattu tai koristeltu kultalangoilla. Metalliesineiden lisäksi löytyi keramiikan sirpale, 3 tai 4 hartsinkappaletta, joissa oli näkyvissä puun pinnan aiheuttamat painaumat, tuohenpalanen, ihmisen poltettuja luita ja vähäisiä tammiarkun jäänteitä.[4]
Suurin esine oli pronssimiekka, joka oli osittain kullattu. Kahvan orgaaninen aine oli puuta, josta oli kahvassa jäljellä pienet jäänteet. Miekan terä on keskeltä vahvempi, ja miekan molemmat sivut olivat teroitettuja. Miekan kokonaispituus on 76,5 senttimetriä. Kahvan koristeina oli kummallakin sivulla viisi pyöreää ympyrää, joiden sisällä oli viisi tai kuusi samankeskistä rengasta aivan kuin puun vuosirenkaissa. Samoja ympyröitä oli käytetty vaatesoljen koristelussa.[4]
Haudasta löydetty vaatesolki, joka varastettiin vuonna 1986, oli yksinkertainen solki. Sen koristeena käytettiin pronssista valettuja pyöreitä koristeltuja levyjä, joiden halkaisijat olivat yli neljä senttimetriä. Koristelussa levyn keskelle oli kaiverrettu ympyrä, jossa oli renkaita kuin puun vuosirenkaissa. Sen ympyrän ympärillä kiersi symmetrisesti seitseman samanlaista ympyrää. Levyn uloin ornamentti muodostui viivojen välissä kulkevasta sik-sak-kuviosta, joka kiersi kaikkien ympyröiden ympäri. Molemmat levyt oli istutettu kierretyillä kultalangoilla koristellun kehyksen sisälle niin, että kokonaisuus muistutti pyöreitä silmälaseja. Soljen neulan päässä sijaitsi vielä yksi ympyrälevy, jossa koristeena oli vain samakeskisiä ympyröitä. Löydettäessä soljen neula oli poikki. Vaateneulaa pidetään naisellisena, ja sen takia on esitetty, että haudassa olisikin haudattuna nainen. Toisaalta partaveitsen takia on ehdotettu miehen ja naisen yhteishautaa, kahden partaveitsen takia kahden miehen hautaa ja tietenkin myös kahden miehen ja naisen yhteishautaa.[4][8][5][3]
Hågahögen on siitä erikoinen tapaus Mälarenin laaksossa, etteivät tämän seudun asukkaat enää rakentaneet kuolleille hautakumpuja. Näin on kuitenkin tapahtunut juuri tälle yhdelle ihmiselle. Kun vielä hauta-antimet olivat runsaat, mikä on tälle ajalle harvinaista, vahvistuu erityistapauksen tunne selvästi. Keski-Ruotsissa ei ollut enää tapana laittaa hautaan aseitakaan, kuten oli tapana Tanskan alueilla vielä periodilla IV. Lähin Hågahögeniä muistuttava samanaikainen hautaus löytyy Tanskan alueelta. Siellä vertailuun voidaan ottaa Lusehøjn hautakumpu Fynin saarelta ja Seddlinin hautakumpu Mecklenburgista Saksasta. Toinen erikoisuus on ollut käyttää pitkää tammiarkkua, joka oli tapana varhaisella pronssikaudella ruumishautauksen yhteydessä, ja silti on poltettu vainaja, kuten oli tehty myöhäisellä pronssikaudella. Tässä hautauksessa on käytetty sekä vanhaa että uutta traditiota yhdessä.[5][9][6]
Hauta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tammiarkku löytyi romahtaneesta hautakammiosta, joka oli rakennettu pystytetyistä ja määrämittaisista tammen puunrungoista. Hautakumpu oli rakennettu sen ensimmäistä hautausta varten ja tämä arkku sijoitettiin maan pinnalle sammuneen hiilloksen päälle. Joko paikka poltettiin ennen hautausta tai sitten rovion jätteet kuljetettiin hautapaikalle. Arkku sijoitettiin tukkipuista rakennettuun kammioon, jonka sivuille, päälle ja lopulta sen ympärille kasattiin neljä metriä korkea kiviröykkiö [10]. Tutkijoita on kuitenkin askarruttanut hautakummun kerrokset, joiden seassa oli sekä ihmisten että eläinten luita. Joutuivatko ne sinne silloin, kun hautaa peitettiin ruohoturpeella?[6]
Turvetta kasattiin kiviröykkiön ylle niin paljon, että hautakummun korkeudeksi tuli 7 metriä ja sen pohjan halkaisijaksi tuli 45 metriä. Kun haudan ydin muodostui neljä metriä korkeasta röykkiöstä, tuli sen päälle kasata vielä neljä metriä ruohoturvetta. Hautakummun rakentamiseksi on täytynyt tutkijoiden mukaan tehdä noin 7 500 miestyöpäivää työtä. Ruohoturve irroitettiin lapiolla maasta turvelevyinä ja ne kuljetettiin kummun päälle. Ruohoturvetta on nostettu kumpuun noin kuuden jalkapallokentän kokoiselta alueelta.[3][10][11]
Haudasta tehdystä pohjapiirroksesta näkyy keskustaa kiertävä kivistä ladottu reunus. Se on jäänyt turvetäytteen alle eikä sitä ole ollut näkyvissä muuten kuin haudan kiviröykkiövaiheen aikana. Pronssikaudelta tiedetään monia hautakumpuja, jossa ne on rakennettu vaiheittain ja vaiheiden välissä on ollut haudan ympärillä kivikehä. Tällainen vaihe on tutkijoiden mukaan ollut esimerkiksi Sagaholmin hautakummulla.[6]
Mitä hautariiteissä todellisuudessa tehtiin? Hautaamisen jälkeen on sen huipulla ollut runsaasti toimintaa ja sen huipulla on rakentamisen aikana poltettu monet kerrat nuotioita. Jokaisella kerralla sinne jäi runsaasti luita. Kaivauksissa otettiin talteen näitä luita ja niiden joukossa oli eläinlajeina lueteltuna metsäpeuraa, oravaa, jänistä, näätää, villihanhea, kettua ja haukea, sekä kasvatettuja eläimiä koiraa, nautaa, lammasta, vuohta, hevosta ja sikaa. Ihmeelliseksi toiminnan tekee löydöt ihmisluista, jotka löytyivät eläinluiden seasta. Ihmisluita on kuulunut useille henkilöille ja yhdestä reisiluusta on halkaisemalla otettu luuydintä esille, mikä tutkijoiden mukaan viittaisi kannibalismin mahdollisuuteen.[10][6]
Ympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ajoituksen mukaisella pronssikaudella oli merenpinta niin paljon korkeammalla kuin nykyään, niin että Mälarenilta työntyi pitkä merensalmi hautakummulle saakka ja hautakumpu olisi silloin sijainnut salmeen työntyvällä niemellä. Haudan edestä kulki vanha tie, joka vei Fibyn muinaislinnoille, joita oli Fibysjönin ympärillä kolme. Noin kaksi kilometriä Hågahögistä ylävirtaan sijaitsee toinen kalmistoalue Lillängen. Siellä sijaitsee noin 50 pyöreää kivilatomusta ja noin 30 pystykiveä.[7]
Hågan kalmistoalue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hautakummun lähelle oli rakennettu kulttitalo jo 1300 eaa. Kun tämä kulttitalo vanheni, rakennettiin sen lähelle vielä suurempi kulttitalo noin 1200–1100 eaa. Suuremman talon kiviperusteet on tunnettu jo kauan ennen suurkummun tutkimista, mutta vanhemman talon perustukset paljastuivat vasta hiljattain. Kulttitaloksi kutsuttu rakennelma on nimestään huolimatta saattanut Stig Welinderin mukaan olla pelkkä avotaivaan alla sijaitseva kivillä reunustettu pyhä alue. Näitä rakennelmia on tutkittu eri puolilla Skandinavian pronsikauden kulttuuripiiriä. Kalmistoalueella sijaitsee lisäksi kolme pienempää hautakumpua, 24 pyöreää kivilatomusta ja kaksi pystyyn nostettua kiveä.[8]
-
Ilmakuva alueesta tammikuussa 1992 -
Hautakummun tasainen lakiosa -
Kallioalue -
Näkymä kallioalueen reunasta vuonna 2009
.jpg)
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Almgren, O.: ”Kung Björns hög och andra fornlämningar vid Håga”, KVHAA, Monografi nr 1.,Tukholma, 1905
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Stockholms Historiska Museet: Håga, Kung Björns hög (SHM 11915) (sis. monia alasivuja, (ruotsiksi))
- Hagerman, Maja & Gabrielson, Claes: Försvunnen värld: om den största arkeologiska utgrävningen någonsin i Sverige. Tukholma, Ruotsi: Norstedt, 2011. ISBN 978-91-1-302436-3. (ruotsiksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Hågahögen Riksantikvarieämbetet. 6.5.2018. Swedish National Heritage Board. Viitattu 6.5.2018. (ruotsiksi)
- ↑ a b c Lamm, Jan Peder: Hågafyndet tyvärr aktuell igen (PDF) (vsk. 84) Fornvännen. 1989. Vitterhetsakademia. Arkistoitu 8.5.2018. Viitattu 7.5.2018. (ruotsiksi)
- ↑ a b c d Hagerman, Maja & al.: Försvunnen värld, 2011, s. 141
- ↑ a b c d e Löytöluettelo (SHM 11915)
- ↑ a b c Rössle, Anna: Han, hon eller hen i Håga- Vad spelar det för roll? (PDF) 2016. Uppsala, Ruotsi: Uppsalan yliopisto. Viitattu 29.4.2018. (ruotsiksi)
- ↑ a b c d e Vretemark, Maria: Late Bronze Age hunting in Middle Sweden – Evidence from “King Björn’s mound” in Håga and the surrounding settlements (kirjasta "Hunting in northern Europe until 1500 AD", ISBN 978 3 529 01877 0), s. 207–212, 2012
- ↑ a b Wadbring, Bengt: Håga Bengans Historiasidor. Viitattu 7.5.2018. (englanniksi)
- ↑ a b Wahlberg, Kåre: Hågahögen Oavslutad (blogi). 12.8.2015. Uppsala, Ruotsi. Viitattu 7.5.2018. (ruotsiksi)
- ↑ Hagerman, Maja & al.: Försvunnen värld, 2011, s. 186
- ↑ a b c Hagerman, Maja & al.: Försvunnen värld, 2011, s. 182–183
- ↑ Ojala, Karin: I bronsålderns gränsland – Uppland och frågan om östliga kontakter, s. 40–43. sarjasta: Occasional Papers in Archaeology 61 (väitöskirja). Uppsala, Ruotsi: Uppsalan yliopisto, 2016. ISBN 978-91-506-2613-1. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 7.6.2018). (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hågahögen Wikimedia Commonsissa
