Hämeen Yhteistyö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hämeen Yhteistyön toimitus Keskustorin huoneistoissa. Kuvassa Arvi Laakso ja Aarre Nojonen.

Hämeen Yhteistyö (HY) oli Suomen kansan demokraattisen liiton (SKDL) Pohjois-Hämeen piirin Tampereella ilmestynyt äänenkannattaja. Vuosina 1946–1947 lehti ilmestyi nimellä Hämeen-Satakunnan Yhteistyö. 1990-luvun alussa Hämeen Yhteistyö ajautui konkurssiin ja sen viimeinen numero ilmestyi 22. lokakuuta 1992.[1]

Lehteä julkaisi aluksi 14. huhtikuuta 1945 perustettu Hämeen ja Satakunnan Kustannus Oy Yhteistyö, mutta jo vuoden päästä yhtiö vaihtui Kustannusosakeyhtiö Sanan Tieksi. HY:tä painettiin 1940- ja 1950-luvuilla mm. Helsingissä ja Porissa, kunnes Sanan Tien uusi kirjapaino valmistui Tampereelle 1956.[1] HY ilmestyi kolmesti viikossa (1946–1956), neljästi viikossa (1956–?) ja lähes koko 1960-luvun kuudesti viikossa. Lehden levikki oli 1960-luvulle siirryttäessä noin 10 000.[2]

Vuonna 1971 Hämeen Yhteistyö nousi valtakunnallisiin otsikoihin, kun lehden toimittajat ryhtyivät työtaisteluun päätoimittaja Väinö Hakalan erottamisen estämiseksi. Lehteä julkaissut Pohjois-Hämeen piiri oli SKDL:n ainoa, jossa Suomen kommunistisen puolueen oppositiolla (ks. taistolaisuus) oli enemmistö ja vuonna 1971 piirin johto päätti korvata Hakalan Rauno Setälällä, joka oli SKDL:n kulttuurisihteeri. Setälä oli myös kohutun kirjan Uusstalinistin uskontunnustus kirjoittaja ja oppositiokommunistien luottomies, joten pääosin SKP:n enemmistöläisistä koostunut toimituskunta meni lakkoon, jolloin HY:n ilmestyminen lakkasi. Pitkähkön selkkauksen jälkeen piirijärjestö jatkoi lehden julkaisemista Setälän alaisuudessa, jolloin siitä tuli SKP:n opposition näkökantoja heijastellut sanomalehti. 1970-luvun loppupuolella SKP:n osapuolet pääsivät sopimukseen yhteistyöstä HY:n julkaisemisessa ja sen uutisointi tasapuolistui.

1990-luvun alussa HY ajautui vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin, kun ilmoitustulot vähenivät kolmanneksella, lehtitukia supistettiin ja postin jakelumaksuja korotettiin. Lehti haettiin konkurssiin lokakuussa 1992. Hämeen Yhteistyö ilmestyi lakkautettaessa kolmesti viikossa. Sillä oli noin 10 000 lukijaa ja 4 700 tilaajaa. Lehtiyhtiön suurin omistaja oli Pirkanmaan Vasemmistoliitto. Suurimpia velkojia olivat Kansa ja STS.[3][4] HY:n seuraajaksi perustettiin loppuvuonna 1992 Pirkanmaan Yhteistyö.[5] Uusi lehti ilmestyi noin kerran viikossa vuoteen 1995 asti.

Päätoimittajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arvi Laakso 1946–1963
Keijo Savolainen 1963–1968
Väinö Hakala 1968–1971 (vt.)
Rauno Setälä 1971–1975
Taisto Harra 1975–1981
Ilkka Lappalainen 1981–1985
Riitta Lavikka 1985
Pekka Lehtonen 1986–1988
Pekka Puttonen 1988–1992
Reijo Kahelin 1992

[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Hämeen Yhteistyö[vanhentunut linkki] Kansan Arkisto
  2. Tiina Aisla: Hämeen Yhteistyö Koskesta voimaa -sivusto
  3. Hämeen Yhteistyö nostaa osakepääomaa tappion verran Helsingin Sanomat 12.5.1992
  4. Hämeen Yhteistyö -lehti haki itsensä konkurssiin Helsingin Sanomat 27.10.1992
  5. Pirkanmaalle uusi vasemmistolehti Helsingin Sanomat 17.12.1992

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]