Grettir Väkevän saaga

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Grettir valmiina taisteluun. Kuva on islantilaisesta käsikirjoituksesta 1600-luvulta.

Grettir Väkevän saaga (Grettis saga) on islantilainen saaga.[1] Se kertoo islantilaisen lainsuojattoman Grettir Ásmundarsonin elämästä. Se on yksi tunnetuimmista keskiaikaisista islantilaissaagoista (Íslendingasögur), jotka kertovat Islannin asuttaneista suvuista ja heidän jälkeläisistään vuosina 870–1030. Grettis saga on kirjoitettu vuosien 1320‒1330 välisenä aikana, mutta sen säilyneet pääkäsikirjoitukset ovat 1400-luvulta.[2]

Muiden islantilaissaagojen tavoin myös Grettis saga pohjautuu suulliselle kertomusperinteelle. Keskiajan Islannissa se oli osa historiankirjoitusta, joka kertoi saaren asuttaneista esi-isistä ja näiden jälkeläisistä. Grettis saga on, kuten monet muutkin islantilaissaagat, kuitenkin saanut vaikutteita myös eurooppalaisesta kirjallisuudesta.[3] Aiemmat tutkijat ovat katsoneet, että Grettis sagan kirjoittaja oli oppinut henkilö, mahdollisesti jopa kirkonmies, joka tunsi islantilaisten saagojen lisäksi hyvin myös keskiaikaisen eurooppalaisen kirjallisuuden. Kirjoittaja oli saanut vaikutteita ainakin yhdestä eurooppalaisesta ritariromanssista, Tristanin ja Isolden tarinasta, joka oli käännetty Norjassa 1200-luvun alussa (Tristrams saga ok Ísöndar).[4] Grettis sagasta on myös löydetty yhteneväisyyttä muinaisenglantilaisen runoelman Beowulf kanssa.[5] Saaga sisältää myös jonkin verran enemmän kansantarinoille tyypillisiä fantasiaelementtejä kuin monet 1200-luvulle ajoitetut islantilaissaagat. Se muistuttaa näiltä osin myös suullisesta perinteensä ammentaneita muinaissaagoja (fornaldarsögur), joiden tapahtumat sijoittuivat kaukaiseen skandinaaviseen menneisyyteen ennen Islannin asuttamista. Tämän vuoksi Grettis saga on luokiteltu niin sanotuksi postklassiseksi islantilaissaagaksi, joita on yleisesti pidetty klassisina pidettyjä islantilaissaagoja nuorempina ja joiden on katsottu sisältävän näitä enemmän epärealistisia fantasiaelementtejä. Islantilaissaagojen erittely tälla tavoin on kuitenkin osoittautunut hankalaksi.[6]

Grettis saga on ilmestynyt suomeksi Antti Tuurin kääntämänä nimellä Grettir Väkevän saaga.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cook, Robert. 1993. Grettis saga. In Pulsiano (ed.), Medieval Scandinavia, 241–243.
  • Guðni Jónsson, ’Formáli’, teoksessa Guðni Jónsson (red.), Grettis saga Ásmundarsonar (Reykjavík 1936).
  • Hall, Alaric. 2001. Gwyr y Gogledd? Some Icelandic Analogues to Branwen Ferch Lyr. Cambrian Medieval Celtic Studies 42 (2001), 27–50.
  • Hermann Pálsson. 1979. Sermo datur cunctis. A Learned Element in Grettis saga. Arkiv för nordisk filologi 94 (1979), 91–94.
  • Kalinke, Marianne E. 1993. Old Norse-Icelandic Literature, Foreign Influence on. In Phillip Pulsiano (red.), Medieval Scandinavia. An Encyclopedia (New York 1993), 451–454.
  • Kalinke, Marianne E. & P. M. Mitchell. 1985. Bibliography of Old Norse-Icelandic Romances (Ithaca & London 1985), s. 115–116.
  • Kramarz-Bein, Susanne. 2000. Der Spesar Þáttr der Grettis saga. Tristan-Spuren in der Isländersaga. Heinrich Beck & Else Ebel (ed.), Studien zur Isländersaga. Festschrift für Rolf Heller (Berlin 2000), 152–181.
  • Mitchell,Stephen A. 1998. Courts, Consorts, and the Transformation of Medieval Scandinavian Literature. NOWELE (North-Western European Language) 31–32 (1998), 229–241.
  • Schach, Paul. 1969. Some Observations on the Influence of Tristrams saga ok Ísöndar on Old Icelandic Literature. In Edgar C. Polomé (ed.), Old Norse Literature and Mythology. A Symposium to Lee M. Hollander (Austin 1969), 81–129.
  • Simek, Rudolf & Hermann Pálsson. 2007. Lexikon der altnordischen Literatur (Stuttgart 2007), 125–127.
  • Stedman, Douglas. 1913–1914. Some Points of Resemblance between Beowulf and the Grettla (or Grettis saga). Saga-Book 8 (1913–1914), s. 6–28.
  • Sävborg, Daniel. 2012. Den ”efterklassiska” islänningasagan och dess ålder. Arkiv för nordisk filologi 127 (2012), s. 19–58.
  • Turville Petre, Joan. 1974–1979. Beowulf and Grettis saga. An Excursion’, Saga-Book 19 (1974–1977), s. 347–357.
  • White, Paul A. 1999. The Latin Men. The Norman Sources of the Scandinavian Kings’ Sagas. Journal of English & Germanic Philology 98:2 (1999), 157–170.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Grettir Väkevän saaga. (Grettis saga, noin 1325.) Suomentanut Antti Tuuri. Saatesanan kirjoittanut Njördur P. Njardvik. Seitsentähdet. Helsingissä: Otava, 2003. ISBN 951-1-16240-3.
  2. Guðni Jónsson 1936, lxviii–lxxvii.
  3. Kalinke 1993; Mitchell 1998; White 1999; Hall 2001.
  4. Schach 1969; Hermann Pálsson 1979; Kalinke & Mitchell 1985; Cook 1993; Kramarz-Bein 2000; Simek & Hermann Pálsson 2007.
  5. Stedman 1913–1914; Turville Petre 1974–1979.
  6. Sävborg 2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]