Grand Prix -autoilun Euroopan-mestaruussarja
| Grand Prix -autoilun Euroopan-mestaruussarja | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Luokka | avorenkaiset |
| Maa | kansainvälinen |
| Ensimmäinen kausi | 1931 |
| Viimeinen kausi | 1939 |
| Kuljettajia | 32 (1939) |
| Valmistajia | 8 (1939) |
Grand Prix -autoilun Euroopan-mestaruussarja oli autourheilusarja, jota kilpailtiin vuosina 1931–1932 ja 1935–1939. Sarja lopetettiin toisen maailmansodan alettua. Vuonna 1950 perustettiin sarjan tilalle Formula 1. Sarjaa järjesti FIA:n edeltäjä, Association Internationale des Automobile Clubs Reconnus (AIACR).
Sääntöjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Autot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kausilla 1931 ja 1932 oli käytössä kiistellyt Formula Libre -säännöt, joiden mukaan auton vähimmäispaino oli 900 kg.
Kaudella 1934 AIACR asetti autojen painorajaksi 750 kg. Adolf Hitler ilmoitti antavansa 450 000 reichsmarkkaa saksalaisille autoyhtiöille, jotta ne rakentaisivat kilpa-autoja. Rahat jaettiin Mercedes-Benzin ja Auto-Unionin kesken. Auto-Unionissa autoja suunnitellut Ferdinand Porsche keksi laittaa moottorin kuljettajan taakse, eikä eteen, niin kuin niinä aikoina oli tapana. Molempien saksalaisten autoyhtiöiden autot hallitsivat lähes kaikkia kilpailuja, joihin osallistuivat.
750 kg painoraja oli käytössä kauden 1937 loppuun asti. Kaudella 1938 otettiin uusi malli käyttöön. Ahdinta käyttäneiden autojen iskutilavuus piti olla 666–3000 cm³, kun taas autojen, joissa ei ollut ahdinta, iskutilavuus piti olla 1000–4500 cm³. Autojen piti painaa 400–850 kg. Tarkkaan vähimmäispainoon vaikutti moottorin iskutilavuus.
Pistelaskujärjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Verrattuna nykyiseen Formula 1 -sarjaan, pistelaskujärjestelmä oli varsin erilainen Euroopan-mestaruussarjassa. Mitä parempi sijoitus oli, sitä vähemmän pisteitä sai. Eli kuljettaja, joka oli kerännyt vähiten pisteitä kauden aikana, voitti mestaruuden.
Ensimmäiseksi kilpailussa sijoittunut kuljettaja sai yhden pisteen, toiseksi sijoittunut kaksi pistettä, ja kolmanneksi sijoittunut kolme pistettä.
Muut maaliin päässeet kilpailijat saivat pisteitä sen mukaan, kuinka suuren osuuden he ajoivat kilpailun koko pituudesta.
Jos kilpailija keskeytti tai jos kilpailija hylättiin, hän sai kahdeksan pistettä.
| Tulos | Pisteet |
|---|---|
| Voittaja | 1 |
| 2. sija | 2 |
| 3. sija | 3 |
| Ajoi kilpailusta yli 75 % | 4 |
| Ajoi kilpailusta yli 50 %, mutta alle 75 % | 5 |
| Ajoi kilpailusta yli 25 %, mutta alle 50 % | 6 |
| Ajoi kisasta alle 25 % | 7 |
| Hylättiin | 8 |
| Ei osallistunut | 8 |
Kaudella 1931 tallit saivat kesken kilpailun vaihtaa kuljettajaa autoon, ja tällöin kaikki autoa ajaneet kuljettajat saivat mahdolliset mestaruuspisteet.
Kaudesta 1932 lähtien, jos kuljettajaa vaihdettiin kesken kilpailun toiseen, vain alkuperäinen kuljettaja sai mahdolliset pisteet.
Kiista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
AIACR:n kauden loppukokouksessa vuoden 1938 lopulla kävi ilmi, että kaikki eivät olleet tyytyväisiä silloiseen pistejärjestelmään. Vuonna 1939 Belgian edustajaa Langloista pyydettiin keksimään jokin vaihtoehtoinen pistejärjestelmä. Langloisilta kesti useita kuukausia ehdottaa uutta järjestelmä, eikä ole mitään todisteita, jotka viittaisivat siihen, että vanha järjestelmä olisi kumottu.
Vuonna 1939 puhkesi toinen maailmansota ja AIACR ei pystynyt kokoontumaan julkaistaakseen mestaruussarjan viralliset lopputulokset. Saksan korkeimman moottoriurheilujärjestön Deutscher Motor Sport Bundin (DMSB) puheenjohtaja Adolf Hühnlein julisti Hermann Langin mestariksi. Hühnlein väitti, että Lang olisi saanut 23 pistettä, mutta tämä on ristiriidassa virallisen pistejärjestelmän kanssa, jonka mukaan Lang olisi saanut 14 pistettä ja Herman Paul Müller 12 pistettä. Eli mestariksi olisi pitänyt julistaa Müller.
.svg){kind=small}
.svg){kind=small}