Grönlannin suuri kanjoni

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Animaatio Grönlannin suuresta kanjonista videolla on kallioperä esitetty vääräväritopografialla jossa merenpinnan yläpuolella olevat alueet ovat vihreillä sävyllä, sen alapuolella olevat alueet ovat väreiltään ruskeilla sävyillä. Kellertävät olevat alueet ovat ± merenpinnan tason. Topografiaa on liioiteltu 12–40 kertaisesti korkeuserojen korostamiseksi.[1]
Topografiakartta Grönlannin kallioperästä.

Grönlannin suuri kanjoni on Grönlannin paksun mannerjäätikön alla kulkeva noin 750 kilometrin pituinen veden uurtama uoma. Se on maapallon pisin kanjoni. Sen arvellaan syntyneen noin neljä miljoonaa vuotta sitten paikalla olleesta suuresta joesta. Kanjoni löytyi vuonna 2013.[2][3]

Kanjonin topografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanjoni kulkee saaren keskivaiheilta pohjoiseen kohti Pohjoista jäämerta Petermannin jäätikön vuonoon.[2] Syvyys vaihtelee 200–800 metrin välillä ja leveys on noin 10 kilometriä.[4] Kanjonin seinämät ovat V:n muotoisia ja pohja tasainen, mikä viittaa siihen, että kanjoni olisi veden eikä jäävirran uurtama.[2]

750 kilometrin pituinen Grönlannin suuri kanjoni on maailman pisin kanjoni. Yhdysvalloissa sijaitseva Grand Canyon on noin 446 kilometriä pitkä ja Kiinassa sijaitseva Yarlung Tsangpo Grand Canyon on noin 496 kilometriä pitkä. Ne molemmat ovat syvempiä kun Grönlannin suuri kanjoni.[2]

Arvellaan, että jään alla sulamisvedet virtaavat jäätikön sisäosista kanjonia pitkin rannikolle. Tämä selittäisi, miksei Grönlannista ole löydetty jäänalaisia järviä kuten Etelämantereelta, jossa sijaitsevat mm. Vostok- ja Whillansjärvet.[2][3]

Kanjoni löytyi Grönlannin mannerjäätikön paksuuden tutkimuksen sivutuotteena.[4] Tutkimuksessa käytettiin yli kahden vuosikymmenen aikana Nasan, Yhdistyneen kuningaskunnan ja saksalaisten tutkijoiden keräämiä tietoja. Sopivilla radiotaajuuksilla saadaan radioaallot kulkemaan jään läpi niin, että ne heijastuvat maaperästä takaisin. Yhdistämällä näitä tietoja jään pinnan topografiaan pystytään laskemaan jäänpaksuuksia. Suurin osa tiedoista oli Nasan projektissaan keräämiä.[3][5] Nasan operaatio IceBridgessä kerättiin vuosittain suuret määrät tietoa joita yhdistämällä muihin tietoihin tutkittiin jään paksuutta.[6]

Tutkimukseen osallistui Bristolin, Calgaryn ja Urbinon yliopistojen tutkijoita jotka julkaisivat tuloksiaan vuonna 2013 tiedelehti Sciencessä julkaistussa artikkelissa.[7]

  1. Starr, Cindy: Greenland's Mega-Canyon beneath the Ice Sheet 29.8.2013. Nasa. Viitattu 11.11.2019. (englanniksi)
  2. a b c d e Oskin, Becky: 'Grand Canyon' of Greenland Discovered Under Ice Discovery News. 30.8.2013. Arkistoitu 16.1.2016. Viitattu 11.11.2019. (englanniksi)
  3. a b c Gray, Richard: Canyon longer than Grand Canyon found buried under Greenland ice sheet The Daily Telegraph. 30.8.2013. Viitattu 11.11.2019. (englanniksi)
  4. a b Smith, Matt: Beneath Greenland's ice, a grand canyon 31.8.2013. CNN. Viitattu 11.11.2019. (englanniksi)
  5. Walsh, Bryan: Scientists Discover a Mega-Canyon Beneath the Melting Ice Sheets of Greenland Time. 30.8.2013. Viitattu 11.11.2019. (englanniksi)
  6. IceBridge Mission Overview Nasa. 31.8.2017. Arkistoitu 21.2.2020. Viitattu 11.11.2019. (englanniksi)
  7. Bamber, Jonathan L. & Siegert, Martin J. & Griggs, Jennifer A. & Marshall, Shawn J. & Spada, Giorgio: Paleofluvial Mega-Canyon Beneath the Central Greenland Ice Sheet. Science, 30.8.2013, 341. vsk, nro 6149, s. 997-999. doi:10.1126/science.1239794. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 11.11.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä Pohjois-Amerikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.