Gidraninhevonen
| Gidraninhevonen | |
|---|---|
 |
|
| Tyyppi: | lämminverinen |
| Alkuperä ja nimet | |
| Alkuperämaa: |
 Unkari |
| Rodun syntyaika: | 1800-luku |
| Muita nimityksiä: | unkarinangloarabi, gidraninarabi |
| Ominaisuudet | |
| Korkeus: | 163-168 cm |
| Värit: | yleensä rautias |
Gidraninhevonen on lämminverinen hevosrotu, joka on peräisin Unkarista.[1] Se on kookas ja väriltään yleensä rautias. Rotu polveutuu lukuisista eri roduista, joista tärkeimmät ovat arabianhevonen ja englannintäysiverinen. Se jalostettiin alkujaan ratsuväen käyttöön, ja toimii nykyisin ratsuna ja ajohevosena.
Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Gidraninhevonen on kookas, ryhdikäs ja laadukas lämminverinen. Rodun säkäkorkeus on tyypillisesti 163–168 cm, mutta joskus jopa 173 cm.[1]
Gidraninhevosen pää on hienopiirteinen, joskaan ei arabianhevosta vastaava. Kaula on lihaksikas ja hyvin kiinnittynyt, ja sen tulisi olla suhteellisen pituinen vartaloon verrattuna. Lapojen tulisi olla viistot. Rinta on syvä ja leveä. Runko on syvä, selkä vahva, joskus pitkä. Takaosa on lihaksikas, jalat vahvat. Kaviot ovat hyvänmuotoiset.[1]
Gidraninhevoset ovat miltei poikkeuksetta rautiaita. Luonne tapaa olla arveluttava ja hankalasti käsiteltävä, mitä pidetään rodun kantaisän Siglavy Gidranin perintönä.[1]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Gidraninhevonen kehitettiin unkarilaisessa Mezőhegyesin valtionsiittolassa 1800-luvulla. Rotu polveutuu vuonna 1816 Unkariin tuodusta arabialaisesta raudikko-oriista Siglavy Gidran. Vuonna 1820 sille syntyi espanjalais-napolilaisesta tammasta orivarsa Gidran II, josta tuli gidraninhevosen kantaisä. Rodun jalostus oli alkuvaiheessa sekalaista: tehtävään käytettiin ensin paikallisia, arabialaisia, transylvanialaisia ja espanjalais-napolilaisia tammoja.[1][2] Vuoteen 1855 mennessä kantaoriitten emien suvuissa esiintyi noin kolmannes arabialaista, noin viidennes transyvanialaista ja pienemmissä määrin espanjalaista, unkarilaista, nonius- ja gidranverta.[2] Jalostukseen lisättiin myös englannintäysiverisiä, vuonna 1893 jopa kolmessa perättäisessä polvessa.[1][2] Lopulta arabialaista vaikutetta lisättiin ottamalla shagya-arabioriit Gazal III ja Siglavy II ensisijaisiksi siitosoriiksi, ja rodun tyyppi alkoi vakiintua angloarabimaiseksi ja erinomaiseksi hyppääjäksi.[1][2]
Gidraninhevonen kehitettiin alun perin ratsuväen tarpeisiin, arabianhevosta kookkaammaksi ja vahvemmaksi. Siitä kehittyi kaksi jalostussuuntausta: raskaampi, kevyeen työhön soveltuva tyyppi, ja kevyempi ja nopeampi ratsuhevostyyppi. Ensimmäisessä maailmansodassa gidraninhevonen menetti suuren osan kannastaan. Jälkikäteen jalostuksessa lisättiin arabialaista ja uutena kisber felver -verta. 1970-luvulle tultaessa rodun tilanne oli taas huonontunut ja kaksi uutta oritta Bulgariasta otettiin laajentamaan kannan perimää.[1]
Nykyisin gidraninhevonen on laadukas ratsu- ja ajohevonen, joka on menestynyt myös kansainvälisellä tasolla lajeissa, joissa sen nopeudesta, kestävyydestä, ketteryydestä ja rohkeudesta on etua.[2]
Rodun jalostukseen hyväksytään yhä muita rotuja: hyväksytyt rodut ovat englannintäysiverinen, arabianhevonen ja angloarabi. Hyväksyttävällä hevosella on oltava neljänteen polveen ulottuva todistus polveutumisestaan, ja sen on oltava väriltään rautias ja vähintään 157 cm korkea. Oriiden on lisäksi läpäistävä jalostustoimikunnan tarkastus saadakseen siitosluvan.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pickeral, Tamsin: The Encyclopedia of Horses & Ponies. Dempsey Parr, 1999. ISBN 1-84084-506-6.