GeoGuessr

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
GeoGuessr
Kehittäjä Anton Wallén
Julkaisija GeoGuessr AB[1]
Julkaistu 2013
Lajityyppi oppimispeli
Pelimuoto yksinpeli, moninpeli
Alusta selain, iOS, Android
Lisää peliartikkeleitaVideopelien teemasivulla

GeoGuessr on vuonna 2013 julkaistu selainpeli, jossa tavoitteena on paikallistaa Google Street View’n näkymien sijainteja. Pelaaja saa pisteitä sen mukaan, kuinka lähelle hän osuu paikan selvittämisessä.

Pelin kehitti ruotsalainen Anton Wallén.[2]

Pelaaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näkymä GeoGuessrin Classic-pelimuodossa.

Klassinen (Classic) GeoGuessrin pelimuoto sisältää viisi kierrosta joista jokaisessa pelaaja yrittää arvata sijaintinsa Googlen karttanäkymällä. Pelaaja saa sitä enemmän (enintään 5000 pistettä) pisteitä mitä lähemmäksi oikeaa sijaintia hän arvaa. Pelien arvattavat sijainnit voivat olla joko pelin tuottamia satunnaiskarttoja tai käyttäjien luomia.

Battle Royale on usean pelaajan peli, jossa arvataan maita tai paikkoja. Pelissä karsiutuu joka kierroksella heikoiten arvannut pois pelistä. Kaksintaistelussa (Duel) kaksi vastustajaa pelaa toisiaan vastaan. Explorer-yksinpelissä saa palkintoja arvaamalla paikkoja yksittäisessä maassa. Maakohtaisten pelien lisäksi tarjolla on myös maailmanlaajuisia ja kaupunkikohtaisia pelejä ja muun muassa pelejä, jossa arvataan kuuluisia nähtävyyksiä. GeoGuessrissä on myös päivittäinen Daily Challenge -peli ja viikottaisia turnausmuotoisia pelejä.

Vuonna 2022 GeoGuessriin lisättiin Quiz-pelimuoto, joka yhdistää katunäkymäpelin ja perinteiset tietokilpailukysymykset.

Pelinäkymä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelaajan näkymässä kartta on Googlen katunäkymän kartta lisättynä kompassilla. Pelaaja voi siirtyä kartalla, lähentää kuvaa ja kääntyä eri suuntiin Googlen karttanäkymän ominaisuuksien mukaisesti. Vaikeimmissa pelimuodoissa näitä ominaisuuksia on voitu poistaa käytöstä. Kuvaruudun pienempään karttanäkymään pelaaja tekee pelissä arvauksensa sijainnista.

Strategiat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelissä menestymiseen voidaan hyödyntää monia eri näkymän antamia tietoja. Näitä ovat muun muassa katukyltit, kasvillisuuden ja maaperän laatu, autojen rekisterikilvet, sähkötolpat, tiemerkit ja teiden viivat. Arvauksessa voidaan hyödyntää myös Googlen kartasta saatavia meta-tietoja kuten kartassa mahdollisesti näkyvää osaa kuvausautosta ja eri maiden kuvissa olevia poikkeamia kuten taivaalla näkyviä kuvioita.

Versiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

GeoGuessriä pystyi pelaamaan joko ilmaisversiona tai maksullisena. Helmikuussa 2024 Geoguessr kuitenkin ilmoitti, että jatkossa vaaditaan maksullinen tilaus.

Kehittäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

GeoGuessrin kehitti vuonna 2013 ruotsalainen IT-konsultti Anton Wallén. Hän piti kaukaisten paikkojen tutkimisesta Google Street View’n avulla ja kehitti avuksi ohjelman, joka sijoitti käyttäjänsä satunnaiseen paikkaan Street View’ssä. Jonkin ajan kuluttua hän lisäsi siihen pelillisen arvauselementin.[3] Pelin koodaaminen vaati kaikkeaan noin kahden viikon työn, jonka Wallén teki hiljalleen usean kuukauden aikana.[4] GeoGuessr on toteutettu käyttäen Backbone.js -kirjastoa ja Google Mapsin ohjelmointirajapintaa. Valmis peli julkaistiin alun perin Google Chrome Experiments -palvelussa.[5]

GeoGuessrin käyttöliittymä on saatavilla 11 eri kielellä: englanniksi, saksaksi, espanjaksi, ranskaksi, italiaksi, hollanniksi, portugaliksi, ruotsiksi, turkiksi, japaniksi ja puolaksi.[6] Alkuperäisen selainversion lisäksi pelistä on julkaistu sovellukset iOS- ja Android-pohjaisille mobiililaitteille.[7]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

GeoGuessrin julkaisua vuonna 2013 kuvailtiin ”erittäin onnistuneeksi” ja peliä itseään ”mielettömän koukuttavaksi”, ja siitä tulikin heti viraali ilmiö.[8][9] Alkuinnostuksen jälkeen kiinnostus peliä kohtaan laantui, mutta pysyi tasaisena. Koronaviruspandemian myötä kiinnostus peliä kohtaan nousi jälleen vuosina 2020–2021. Peli nousi tällöin etenkin striimaajien ja muiden sosiaalisen median sisällöntuottajien suosioon muun muassa Twitchissä, YouTubessa, Redditissä ja TikTokissa. Suosittujen sisällöntuottajien, kuten GeoWizardin, Ludwigin ja Rainboltin, kautta GeoGuessr saavutti uuden ja entistä laajemman yleisön.[8][10][11] Vuonna 2023 GeoGuessrillä oli yli 60 miljoonaa pelaajaa.[12]

Vaikka GeoGuessrin alkuperäinen tarkoitus on viihteellinen, sitä on kuvailtu myös oppimispeliksi, joka innostaa käyttäjiään perehtymään maailmaan ja soveltamaan maantiedon ja kulttuurin tietämystään.[13] Sitä onkin käytetty jonkin verran työkaluna maantieteen opetuksessa.[14][15][16]

GeoGuessr World Cup[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Consus ja Blinky pelaamassa GeoGuessr World Cup -turnauksen finaalissa.

GeoGuessr järjesti lokakuussa 2023 Tukholmassa ensimmäistä kertaa GeoGuessr World Cup -kilpailun, jonka palkintojen yhteissumma oli 50 000 dollaria. Kilpailuun osallistui 24 pelaajaa, jotka kilpailivat neljä alkulohkoa ja pudotuspelit kaksintaistelu-pelimuodossa.[17] Kilpailupaikoista 20 jaettiin kilpailuun kutsutuille pelaajille, minkä lisäksi neljä pelaajaa pääsi mukaan 16 pelaajan karsintaturnauksesta, johon pelaajat oli niin ikään kutsuttu.[18] World Cupin voitti karsintaturnauksen kautta mukaan päässyt alankomaalainen Pieter ”Consus” Noordijk, joka voitti finaalissa ranskalaisen Mathieu ”Blinky” Huet’n.[19][20]

Vuonna 2024 GeoGuessr laajentaa World Cupia kattamaan finaalin lisäksi kolme alueellista karsintaturnausta, joihin kuka tahansa näillä alueilla asuva 18 vuotta täyttänyt pelaaja voi hakea mukaan. Osa hakijoista kutsutaan verkossa järjestettävään esikarsintaan, jonka parhaat pääsevät mukaan Tukholmassa järjestettäviin karsintaturnauksiin kilpailemaan parhaiten vuoden 2023 World Cupissa pärjänneiden kanssa. Karsintaturnausten parhaat puolestaan pääsevät syyskuussa järjestettävään finaaliturnaukseen. Vuoden 2024 palkintopotti on kokonaisuudessaan 100 000 dollaria, josta puolet jaetaan finaalissa ja puolet alueellisissa karsintaturnauksissa. Amerikkojen karsintaturnauksen voitti yhdysvaltalainen Gingey ja Euroopan, Afrikan ja Lähi-idän turnauksen espanjalainen Topotic.[21]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Privacy Statement 2.2.2023. GeoGuessr. Viitattu 2.8.2023. (englanniksi)
  2. GeoGuessr - Let's explore the world! www.geoguessr.com. Viitattu 29.6.2019. (englanniksi)
  3. Coldwell, Will: Where in the world am I? The addictive mapping game that is GeoGuessr 2.6.2013. The Independent. Viitattu 2.8.2023. (englanniksi)
  4. Ferrer Morini, Thiago: Geoguessr: ¿Dónde diablos estoy? 29.9.2015. Madrid: Vanguardia MX. Arkistoitu 8.10.2022. Viitattu 2.8.2023. (espanjaksi)
  5. Pitcher, Jenna: Get lost with Google Maps-based game GeoGuessr 13.5.2013. Polygon. Arkistoitu 6.11.2014. Viitattu 2.8.2023. (englanniksi)
  6. GeoGuessr - Let's explore the world! GeoGuessr. Viitattu 2.8.2023. (englanniksi)
  7. FAQ – Other GeoGuessr. Viitattu 2.8.2023. (englanniksi)
  8. a b Brandwatch Bulletin #98: How a 2013 Browser Game Made Its Comeback 3.12.2021. Brandwatch. Arkistoitu 16.8.2022. Viitattu 2.8.2023. (englanniksi)
  9. Oremus, Will: How to Beat GeoGuessr, the Insanely Addictive Google Maps Guessing Game 15.5.2013. Slate. Viitattu 2.8.2023. (englanniksi)
  10. Monaghan, Becca: Who is Georainbolt the man who can identify anywhere on Earth by just a single photo 31.8.2022. Indy100. Viitattu 2.8.2023. (englanniksi)
  11. Browning, Kellen: Siberia or Japan? Expert Google Maps Players Can Tell at a Glimpse. 7.7.2022. The New York Times. Arkistoitu 7.4.2023. Viitattu 2.8.2023. (englanniksi)
  12. Geographical Wizard, rainbolt, to host the first-ever GeoGuessr World Cup GeoGuessr. Viitattu 2.8.2023. (englanniksi)
  13. Lei, Tsai-ling: Design critique: GeoGuessr as an educational game 2.3.2022. Medium. Viitattu 2.8.2023. (englanniksi)
  14. Using GeoGuessr in the Classroom Geography Education. Viitattu 2.8.2023. (englanniksi)
  15. GeoGuessr Pelikatalogi – Pelaten osalliseks. Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Arkistoitu 17.10.2023. Viitattu 2.8.2023.
  16. Geoguessr-race Peda.net. Porin kaupunki. Viitattu 2.8.2023.
  17. Studholme, Billy: GeoGuessr to host its first esports World Cup 30.5.2023. ESports Insider. Viitattu 2.8.2023. (englanniksi)
  18. Announcing the GeoGuessr World Cup Closed Qualifier 26th of August GeoGuessr. Viitattu 2.8.2023. (englanniksi)
  19. Zulkiflee, Sarah: Consus becomes the first GeoGuessr World Cup champion 16.10.2023. Esports.gg. Viitattu 16.10.2023. (englanniksi)
  20. Hartikainen, Nico: Olisitko hoksannut? Hollantilainen tajusi vain minuutissa, missä päin Suomea oltiin 16.10.2023. Ilta-Sanomat. Viitattu 30.10.2023.
  21. World Cup 2024 GeoGuessr. Viitattu 14.4.2024. (englanniksi)