Fukuokan metro

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Fukuokan metro
Fukuoka City Subway Logo.svg
Fukuokan metron linjakartta
Fukuokan metron linjakartta
Tyyppi metro
Sijainti Fukuoka, Japani
Avattu 26. heinäkuuta 1981
Pituus 29,8 km
Asemia 35
Linjoja 3
Liikennöitsijä(t) Fukuokan kaupungin liikennelaitos
Matkoja vuodessa 156 081 000 (2015)[1]
Fukuokan metron 3000-sarjan juna
Fukuokan metron 1000-sarjan juna vuonna 1991

Fukuokan metro (jap. 福岡市地下鉄, Fukuoka-shi chikatetsu) on Japanin Kyūshūn saarella sijaitsevaa Fukuokan kaupunkia palveleva metrojärjestelmä. Sitä hallinnoi Fukuokan kaupungin liikennelaitos (jap. 福岡市交通局, Fukuoka-shi kōtsūkyoku). Järjestelmään kuuluu kolme linjaa, Kūkō-linja, Hakozaki-linja ja Nanakuma-linja, joiden yhteispituus on 29,8 kilometriä ja joilla on 35 asemaa. Vuonna 2015 Fukuokan metro kuljetti noin 150 miljoonaa matkustajaa; päivittäin käyttäjiä oli noin 430 000.[1][2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fukuokan kaupunginvaltuusto teki päätöksen metrojärjestelmän rakentamisesta joulukuussa 1973. Metron ensimmäinen osa, Kūkō-linjan 5,8 kilometriä pitkä osuus, avattiin liikenteelle Muromin ja Tenjinin asemien välillä 26. heinäkuuta 1981. Kūkō-linjan jatke ja Hakozaki-linjan ensimmäinen, puolen kilometrin pituinen osuus avattiin seuraavan vuoden huhtikuussa. Sen jälkeen metroverkko on laajentunut vähitellen. Fukuokan lentoasemalle metroyhteys valmistui vuonna 1993 ja metron kolmas linja, Nanakuma-linja, otettiin käyttöön vuonna 2005.[3][2]

Rakenteilla on noin 1,4 kilometrin pituinen jatke Nanakuma-linjalle. Sen on arvioitu valmistuvan vuonna 2022.[1]

Linjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fukuokan metroon kuuluu kolme linjaa. Kūkō-linja kulkee itä–länsisuuntaisesti lentoasemalta Hakatan ja Tenjinin merkittävien rautatieasemien ja kaupungin keskustan kautta rannikon myötäisesti Meinohamaan, josta on yhteys JR Kyūshūn Chikuhi-linjalle. Fukuokan metro harjoittaa Chikuhi-linjalle myös vastavuoroista läpiajoliikennettä. Hakozaki-linja palvelee kaupungin koillisosia ja siltä on vaihtoyhteys Kūkō-linjaan Nakasu-Kawabatassa sekä Nishitetsun Kaizuka-linjaan Kaizukan asemalla. Nanakuma-linja palvelee vuorostaan kaupungin lounaisosia ja päättyy keskustassa Tenjin-minamin metroasemalle.[2][1]

Väri Kirjain No. Linja Japaniksi Reitti Pituus
Oranssi Subway FukuokaKuko.svg K 1 Kūkō-linja 空港線 MeinohamaNakasu-KawabataFukuokan lentoasema 13,1 km
Sininen Subway FukuokaHakozaki.svg H 2 Hakozaki-linja 箱崎線 Nakasu-Kawabata–Kaizuka 4,7 km
Vihreä Subway FukuokaNanakuma.svg N 3 Nanakuma-linja 七隈線 HashimotoTenjin-minami 12,0 km

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d 福岡市地下鉄 日本地下鉄協会. Viitattu 10.11.2018.
  2. a b c 地下鉄の概要 Fukuoka City Transportation Bureau. Viitattu 10.11.2018.
  3. 地下鉄のあゆみ Fukuoka City Transportation Bureau. Viitattu 10.11.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]