François Gérard
François Pascal Simon Gérard (4. toukokuuta 1770 Rooma, Kirkkovaltio – 11. tammikuuta 1837 Pariisi)[1] oli ranskalainen taidemaalari, jonka työt edustavat uusklassista tyyliä. Hänet tunnetaan parhaiten Napoleonin ajan merkkihenkilöitä esittävistä muotokuvista sekä historiamaalauksista.
Gérardin isä oli Ranskan Vatikaanin-lähettiläs ja hänen äitinsä oli italialainen.[2] Gérard varttui Roomassa, ja säilytti koko ikänsä kiinnostuksen italialaiseen maalaustaiteeseen. Hän asettui vuonna 1782 Pariisiin.[3] Hän oli ensin kuvanveistäjä Augustin Pajoun ja sitten taidemaalari Jacques-Louis Davidin oppilaana ja vuodesta 1791 Davidin avustajana. Vuonna 1793 Gérard nimitettiin Davidin pyynnöstä Pariisin vallankumoustribunaalin jäseneksi, mutta hän ei ottanut osaa sen langettamiin kyseenalaisiin kuolemantuomioihin.[1] Gérard työskenteli aluksi kirjojen kuvittajana,[3] ja kuvitti muun muassa Vergiliuksen ja Jean Racinen teoksia. Hänen ensimmäinen näyttävämpi maalauksensa oli vuonna 1795 valmistunut Sokea Belisarius.[4]
Gérardin ystävä, miniatyyrimaalari Jean-Baptiste Isabey auttoi häntä eteenpäin maalarinuralla.[3] Gérardin vuonna 1796 Isabeysta maalaama muotokuva sekä vuonna 1798 Pariisin salongissa esillä ollut Cupido ja Psykhe tekivät tunnetuksi tyylin, jota monet tuon ajan taiteilijat pyrkivät jäljittelemään. Lahjakkaana maalarina ja miellyttävänä ihmisenä tunnettu Gérard onnistui tulemaan toimeen Ranskan kulloistenkin vallanpitäjien kanssa, niin jakobiinien kuin sittemmin Napoleoninkin.[1]
Napoleonin noustua valtaan Gérardista tuli Davidin tavoin keisarillisen hovin suosiosta nauttinut taiteilija.[3] Napoleonin vallan aikana hän maalasi muun muassa tunnetun muotokuvan tämän puolisosta Joséphinesta (1799) sekä historiamaalauksen Austerlitzin taistelu (1808).[1] Gérard maalasi myös kaksi muotokuvaa Napoleonista itsestään, ensin konsulina ja sitten keisarina, samoin kuin muotokuvia lukuisista Napoleonin marsalkoista ja hoviherroista sekä -naisista.[4] Parhaiten hänet muistetaankin tuona aikana syntyneistä muotokuvista. Napoleonin kukistuttua Gérardista tuli kuningas Ludvig XVIII:n hovimaalari ja hän sai 1819 paronin arvon. Myös kuningas Kaarle X suosi Gérardia, joka sai maalata muun muassa vuonna 1830 valmistuneet Pariisin Panthéonin seinämaalaukset.[1] Gérardin myöhäisiin vallanpitäjiä esittäviin historiamaalauksiin kuuluvat muun muassa Kaarle X:n kruunajaiset (1827) sekä Ludvig Filip vastaanottaa kuninkuuden Hôtel de villen luona. Kaukaisempaa Ranskan historiaa esittävistä teoksista mainittava on muun muassa Henrik IV:n saapuminen Pariisiin (1817).[4]
Gérardin taiteen on katsottu muistuttavan monissa suhteissa tyyliltään Davidin töitä, mutta olevan niitä elegantimpia.[1] Vaikka Gérardin historiallisia ja mytologisia aiheita käsitelleet maalaukset perustuivat Davidin uusklassismille, niissä vallitsee usein unenomainen tunnelma.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f François, Baron Gérard (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 9.7.2014.
- ↑ François Gérard (englanniksi) BBC – Your Paintings. Viitattu 9.7.2014.
- ↑ a b c d e Baron François Gérard (englanniksi) J. Paul Getty Museum. Viitattu 9.7.2014.
- ↑ a b c Nordisk familjebok (1908), s. 1021 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 9.7.2014.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta François Gérard Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||||||||||
