Forensinen vanhurskauttaminen

Forensinen vanhurskauttaminen on Martti Lutherin oppilaan Philip Melanchthonin (1497–1560) edelleenkehittämä, alun perin Lutherin kehittelemä käsitys vanhurskaudesta. Melanchtonin perusajatuksena oli, että Jumalan tuomio ihmisen vanhurskaudesta tapahtuu taivaallisessa oikeudessa eikä ihmisellä ole mahdollisuutta vaikuttaa siihen.

Philipp Melanchthon reformaattorina

Philipp Melanchthon, syntyjään Philipp Schwartzerd, oli saksalainen teologi ja humanisti. Hän oli myös Martti Lutherin läheinen ystävä ja oppilas. Hän omaksui Lutherin reformaation ja osallistui sen edistämiseen. Melanchthonin kuitenkin katsottiin Lutherin kuoleman jälkeen olevan liian sovitteleva katolista kirkkoa kohtaan Leipzigin interimin aikaan ja tämä johti protestanttien ensimmäiseen opilliseen kiistaan adiaforariitaan. Hänen puolustajiaan kiistassa kutsuttiin ''filippisteiksi'' ja vastustajia ''aitoluterilaisiksi''. Melanchthonista tuli kuitenkin viimeistään Lutherin kuoleman jälkeen reformaatioliikkeen edustaja ja johtohahmo.

Forenssinen vanhurskauttamisoppi

Yksi Lutherin reformaation teemoista oli, että ihminen ei voi vanhurskauttaa itseään vaan vanhurskaus itsessään on Kristuksen ”vierasta vanhurskautta”. Vanhurskauttaminen tapahtuu pelastavan uskon kautta. Pelastavan uskon tunnusmerkkejä olivat uskon varaan jättäytyminen, usko Kristuksen syntymään ja uhrautumiseen ihmistä varten ja se, että usko itsessään on vanhurskauttava lahja Jumalalta. Tämän lahjan avulla syntinen pääsee yhteyteen Jumalan kanssa. Melanchthon vei tätä ajatusta eteenpäin ja muodosti forenssisen vanhurskauttamisen. Termillä forenssinen viitataan latinan kielen sanaan forum, joka tarkoittaa pihaa tai markkinapaikkaa ja joka antiikin Rooman aikana toimi myös oikeuden näyttämönä. Kyse on nimensä mukaisesti siis oikeusopillisesta vanhurskauttamisesta.Forenssinen vanhurskauttaminen jää kokonaan ihmisen ulkopuolelle, samoin kun Lutherin ajattelussa. Jumala jakaa vanhurskauttamisessa taivaallista oikeutta jonka syntinen voi vain ottaa vastaan. Suurin ero Lutheriin oli se, että Lutherin käsityksessä Kristuksen ”vieras vanhurskaus” ikään kuin sulkee uskovan syntisen itseensä. Melanchthonin suoraviivaisempi tulkinta oli, että vanhurskautus on Jumalan jakamaa eikä liity vapaaseen tahtoon tai aktiiviseen uskoon.

Vastaanotto

Huolimatta Melanchthonin painotuksien kiistanalaisuudesta reformaatioliikkeen sisällä, forenssisen vanhurskauttamisen ajatus otettiin vastaan hyvin yksimielisesti. Liikkeen ulkopuolella ajatus poikkesi katolisen kirkon kannasta niin voimakkaasti, että se loi määrittävän eron katolisen ja protestanttisen uskon välille. Trenton kirkolliskokouksessa katolinen kirkko päätti säilyttää Augustinuksen (354–430) opin vanhurskaudesta sekä ulkoisena lahjana että sisäisenä prosessina, toisin sanoen uskova tehdään vanhurskaaksi ja ihminen myös itse muuttuu kohti vanhurskautta. Melanchthon käsitti tämän sisäisen muutoksen vanhurskauttamisesta erilliseksi ”pyhitykseksi”.

Lähteet

• McGrath, Alister: Kristillisen uskon perusteet. Kirjapaja, 2012. ISBN 978-952-247-238-0.

Aiheesta muualla

• http://www.globaljournalct.com/wp-content/uploads/2014/08/Kelley-Luther-rev-justification-vol9-no-3.pdf^{[vanhentunut linkki]}
• http://tunnustuskirjat.fi/tunnustuskirjat.html
• https://www.britannica.com/biography/Philipp-Melanchthon