Adiaforariita

Keisari Kaarle V (Tizianin maalaus, 1548)

Adiaforariita oli vuonna 1548 alkanut luterilaisten uskonoppineiden kiista koskien luterilaisten myönnytyksiä katolilaisia kohtaan. Kristinuskossa adiaforalla ymmärretään ehdonvallan asioita, eli asioita, jotka ovat sananmukaisesti vähemmän tärkeitä (m.kreik. ἀδιάφορα, "yhdentekevät [asiat]”). Luterilaisuudessa adiafora-asiat ovat sellaisia käytänteitä, jotka eivät sodi Raamattua vastaan eivätkä vaikuta ihmisen pelastukseen, mutta ovat peräisin esimerkiksi kirkon traditiosta. Näitä käytänteitä ovat muun muassa sairaan voitelu, konfirmaatio ja piispan suorittama vihkimys. Adiaforariitaa pidetään ensimmäisenä luterilaisten keskeisenä oppiriitana.

Tausta

Reformaattori Martti Lutherin (s.1483) kuoltua vuonna 1546, uskonnollinen tilanne Saksassa ei ollut vakiintunut. Keisarikunnan keisari Kaarle V, joka oli reformaation tunnettu vastustaja, oli ottanut päämääräkseen poistaa Saksan uskonnollisen hajaannuksen. Protestantteja ja katolilaisia yritettiin yhdistää sotilaallisin keinoin Schmalkaldenin sodassa (1546–1555) heikoin tuloksin. Schmalkaldenin sodan aikana, Augsburgin valtiopäivillä vuosina 1547–1548, Kaarle V sääti väliaikaisen uskonnollisen ratkaisun katolisten hyväksi. Tätä asiakirjaa kutsuttiin Augsburgin interimiksi, joka kumosi lähes kaikki reformaation aikaansaamat uudistukset. Augsburgin interimiä vastustivat sadat evankeliset pastorit, minkä vuoksi he joutuivat joko piileskelemään tai pakenemaan maasta. Väliaikaisen sopimuksen noudattaminen tuotti vaikeuksia, jolloin Wittenbergin teologeja pyydettiin laatimaan Augsburgin interimistä vähemmän jyrkkä versio. Adiaforariita luterilaisten oppineiden keskuudessa oli syntynyt.

Lucas Cranach vanhempi, Martin Luther, 1528.

Kiista

Teologien laatimassa Augsburgin interimin uudessa versiossa adiafora-asioita olivat Corpus Christin vietto (ilman kulkueita), paastoaminen perjantaisin ja lauantaisin, konfirmaatio, piispan suorittama vihkimys, sairaan voitelu, messun viettäminen ”kelloja soittamalla, valojen ja astioiden kanssa, lauluin kirkollisin vaattein ja seremonioin”. Versio sen sijaan kielsi yksityiset messut ja pyhimysten avuksi huutamisen. Adiaforariidan keskeisenä henkilönä toimi Martti Lutherin ystävä Philipp Melanchthon (1497–1560), jonka opilliset myönnytykset, liittyen esimerkiksi vanhurskauttamiseen, jotkut näkivät petturuutena Lutheria kohtaan. Melanchthonin vastustajien mukaan edes vainojen ja pakkovallan aikana myönnytyksiä ei tulisi tehdä. Augsburgin interimin uusi versio ei koskaan saavuttanut laillista asemaa. Kiistan kiivain vaihe päättyi Yksimielisyyden ohjeen hyväksymiseen 1570-luvulla.

Seuraukset

Sotaisien vuosien jälkeen, vuonna 1552, Passaun sopimuksessa Kaarle V poisti Augsburgin interimin käytöstä osasta Etelä-Saksaa. Adiaforariita etäännytti luterilaisia toisistaan. Kiistan aikaiset vuodet olivat äärimmäisen tärkeitä luterilaisen identiteetin etsimisen kannalta ja adiaforariidan seurauksena osa luterilaisista oppineista jakautui kahteen ryhmittymään. Melanchthonin kannattajia ryhdyttiin pilkallisesti kutsumaan filippisteiksi ja Lutherin näkemystä kannattaneita kutsuttiin aitoluterilaisiksi. Melanchthonin kerrotaan listanneen ennen kuolemaansa kuolemaa puoltavia ja vastustavia seikkoja. Kuolemaa puolustavaksi kohdaksi hän oli kirjannut sen, että kuolemassa hän vihdoin lopulta vapautuisi teologien raivokkuudelta.

Katso myös

• Luterilaisuus
• Reformaatio
• Kristinusko

Lähteet

• Liddell, Henry George & Scott, Robert: ἀδιάφορος A Greek-English Lexicon. 1940. Perseus Digital Library, Tufts University.
• Günther Gassmann & Scott Hendrix (2005) Johdatus luterilaiseen tunnustukseen Theologia systematica: Kirjapaja.
• http://tunnustuskirjat.fi/tunnustuskirjat.html (luettu 31.5.2018)