Folklorismi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Folklorismi on kansatieteen käsite, jolla tarkoitetaan minkä tahansa perinneaineksen omaksumista, keksimistä tai käyttämistä sen alkuperäisen käyttöyhteyden ulkopuolella. Perinnettä sovelletaan tyypillisesti kaupallisiin, viihteellisiin, matkailullisiin, ideologisiin tai kansallisiin tarkoituksiin.[1]

Käsitteen rajaus ei ole ollut täsmällinen. Sitä on käytetty kuvaamaan esimerkiksi ilmiöitä, jotka on haluttu rajata oikean perinteentutkimuksen ulkopuolelle. Puhetavan taustalla on ajatus epäaitoudesta. Folklorismin idea on, että menneestä luodaan kuva, joka valjastetaan nykyhetken tarpeisiin.[1] Folklorismi ilmenee muun muassa perinne- ja kotiseututyönä, museoina ja perinteestä ammentavana taiteena.[2]

Silloin kun ajatellaan, että kyse on jonkun muun kuin oman ryhmän perinneaineksen omaksumisesta, puhutaan myös kulttuurisesta omaksumisesta tai lainaamisesta. Mikäli eri kulttuuriryhmien välisessä poliittisessa kamppailussa halutaan ilmaista, että omaksujalla ei olisi siihen oikeutta, voidaan se nimetä kulttuuriseksi appropriaatioksi tai omimiseksi.[3] Tampereen yliopiston sosiaaliantropologian professori Laura Huttusen mukaan kulttuurinen appropriaation käsite ei ole tieteellinen, ja se on "ristiriitainen ja monin tavoin huono". Hänen mukaansa käsite lähtee väärästä oletuksesta, jonka mukaan maailmassa olisi selvärajaisia kulttuureita, joilla jokaisella on oma ikiaikainen sisältönsä ilman lainaamista, muuntelua ja yhdistelyä.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Green, Thomas A.: Folklore: An Encyclopedia of Beliefs, Customs, Tales, Music, and Art. Vol 1, s. 538. ABC-Clio, 1997.
  2. Hämeenaho, Pilvi: Folklorismi: Sovellettu menneisyys osana nykypäivän suomalaisuutta. Jyväskylän yliopisto, etnologian pro gradu, 2008.
  3. a b Kaarenoja, Vappu ja Rämö, Aurora: Jos lastenohjelman intiaani on kulttuurista omimista, onko myös jooga? – Tämä on nyt vähän ongelmallista - Suomenkuvalehti.fi Suomenkuvalehti.fi. 11.5.2018. Viitattu 30.10.2018.