Ficolo

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Ficolo oy)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ficolo Oy
Perustettu 1999[1]
Toimitusjohtaja Seppo Ihalainen[1]
Kotipaikka Pori[1]
Liikevaihto 5,6M € (2017)[1]
Liikevoitto 170k € (2017)[1]
Henkilöstö 10 (2016)[1]

Ficolo Oy on Suomessa colocation-palvelujaselvennä tarjoava konesaliyritys. Ficolo on perustettu vuonna 2011. Yrityksen perustajat hankkivat Puolustusvoimien kallioluolaston ja rakensivat sinne konesalin.[2]

Yhtiön toiminta käynnistyi vuonna 2011 avainhenkilöiden ja perustajasijoittajien voimin. Palvelutuotantoon yritys pääsi ensimmäisen vaiheen valmistuttua vuonna 2012. Ficolo Oy toimii Ulvilassa, jossa sen palvelinkeskukset on sijoitettu maanalaisiin kallioluoliin. Luolastoa on yhteensä 8 500 neliömetriä. Luolat sisältävät yhdeksän luolahallia, kooltaan 500 m2 ja 800 m2. Osaa tiloista käytetään jaettuina konesalitiloina ja osa on varattu yksittäisille asiakkaille muilta suljetuiksi tiloiksi.

Ficolo Oy:n perustajia ovat Seppo Ihalainen, Vesa Lahti ja Sauli Ihalainen. Syksyllä 2017 finanssitalo Taaleri sekä kiinteistö- ja pääomasijoitusyhtiö Pontos ostivat kumpikin 40 prosenttia yhtiöstä, toimivan johdon omistusosuudeksi jäi 20 prosenttia. Kauppahinta oli yhteensä 5,7 miljoonaa euroa.[3]

Taaleri, Pontos ja Ficolo julkistivat oston yhteydessä käynnistävänsä datakeskushankkeen pääkaupunkiseudulle. Tulevan investoinnin suuruusluokka on yhteensä noin 50 miljoonaa euroa. Pääkaupunkiseudulle suunniteltava datakeskus on laajuudeltaan noin 10 megawattia. Sen palvelut on tarkoitettu dataoperaattoreille ja yrityksille, jotka tarvitsevat joko konesalitilaa omille palvelimilleen tai palvelintilaa pilvipalveluilleen. Investointi pyritään käynnistämään vuoden 2018 alkupuolella. [4]

Greenpeace vertaili vuonna 2012 suomalaisten palvelinkeskusten uusiutuvan energian käyttöä, energiatehokkuutta ja ilmastopäästövähennystavoitteita. Ficolo selviytyi vertailussa erityisen hyvin uusiutuvan energian osalta, koska käyttää sataprosenttisesti tuulivoimaa. [5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Vainu.io search.vainu.io.
  2. Suomen ensimmäinen colocation konesaliyritys | Ficolo Ficolo. Arkistoitu 27.2.2018. Viitattu 27.2.2018.
  3. Porilaisyhtiöltä 50 miljoonan investointi: 10 megawatin datakeskus Helsingin seudulle Tivi. Viitattu 27.2.2018. (englanniksi)
  4. Pääkaupunkiseudulle suunnitellaan 50 miljoonan euron datakeskusta Arvopaperi. Arkistoitu 28.2.2018. Viitattu 27.2.2018. (englanniksi)
  5. Ficolo ja TeliaSonera uusiutuvan energian ykkösiä Greenpeacen selvityksessä Greenpeace Suomi / Greenpeace Finland. Viitattu 27.2.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]