Fanaattisuus
Fanaattisuus (lat. fanaticus) on kiihkomielistä käyttäytymistä, jonkin asian kiihkomielistä puolustamista.[1] Lievemmässä merkityksessä sanalla tarkoitetaan, että sillä kuvattu henkilö omistaa liikaa aikaa tai vaivaa tiettyyn toimintaan, kuten harrastukseen tai puhtauteen. Sana fanaticism tuli englannin kieleen kuvaamaan puritaanisia, jumalalliseen ilmoitukseen nojaavia lahkoja.[2]
Käsityksiä fanaattisuudesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bertrand Russell kirjoitti: ”Fanaattisuus on ensisijaisesti järjen käytön älyllistä vajavaisuutta, sellaista johon filosofiasta löytyy älyllinen vastamyrkky”. Eräässä myöhemmässä radiopuheessaan hän liittää kiihkomielisyyden erityisesti pelkoon.[2]
Filosofi John Passmoren mukaan fanaattisuus-sana voi rappeutua pelkäksi haukkumasanaksi, jolla vastustetaan uusia ajatuksia ja yhteiskunnallista toimeliaisuutta. Passmoren mielestä on tehtävä ero niiden välillä, jotka ovat fanaattisia ja niiden jotka eivät ole fanaattisia keskittyessään asiaansa.[2] Vastakohdaksi Passmore asettaa vapaan keskustelun harjoittamisen, osallistujien kannustamisen asettamaan kysymyksiä, selkeyttämään vastaväitteensä ja erimielisyytensä perusteet. Pehmeää suvaitsevuutta on Passmoren mukaan se, että ajattelija on suvaitsematon virheellisinä pitämiään todisteluita, epäselvää ajattelua ja kyseenalaistamattomia oletuksia kohtaan. Suvaitsevuuden ongelmaksi nousee Passmoren mukaan se, että suvaitsevuuden vaatimus voi tulla niiltä, jotka heti valtaa saatuaan ovat täysin suvaitsemattomia.[2]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
- ↑ a b c d Passmore, John: Fanaattisuus, suvaitsevaisuus ja filosofia (Suomennos Kaarina Suonio) Niin & näin. 4/1998. Arkistoitu 22.6.2006. Viitattu 12.6.2010.