Etraviriini

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Etraviriini
Etraviriini
Etraviriini
Systemaattinen (IUPAC) nimi
4-[6-amino-5-bromi-2-(4-syanoanilino)pyrimidin-4-yyli]oksi-3,5-dimetyylibentsonitriili
Tunnisteet
CAS-numero 269055-15-4
ATC-koodi J05AG04
PubChem 193962
DrugBank DB06414
Kemialliset tiedot
Kaava C20H15N6BrO 
Moolimassa 435,28
SMILES Etsi tietokannasta: eMolecules, PubChem
Farmakokineettiset tiedot
Hyötyosuus ?
Proteiinisitoutuminen 99,9 %[1]
Metabolia Hepaattinen
Puoliintumisaika 41 h[1]
Ekskreetio Ulosteiden mukana
Terapeuttiset näkökohdat
Raskauskategoria

?

Reseptiluokitus
Antotapa Oraalinen

Etraviriini (C20H15BrN6O) on bentsonitriilijohdannaisiin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdiste on niin kutsuttu toisen sukupolven ei-nukleosidinen käänteiskopioijaentsyymin estäjä ja sitä käytetään lääketieteessä HIV:n hoidossa.

Vaikutusmekanismi ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etraviriini sitoutuu muiden käänteiskopioijaentsyymin estäjien tavoin käänteiskopioijaentsyymiin ja estää tällöin sen DNA- ja RNA-riippuvaisen polymeraasiaktiivisuuden. Tällöin virussolut eivät pääse jakaantumaan ja kuolevat. Etraviriinia käytetään aina yhdessä muiden antiretroviraalisten lääkeaineiden kanssa. Sen on havaittu olevan tehokas myös sellaisia HIV-kantoja vastaan, jotka ovat kehittäneet resistenssin muita ei-nukleosidisia käänteiskopioijaentsyymin inhibiittoreita vastaan. Tyypillinen annostus on 200 mg/vrk ja absorptiota auttaa ruokailu lääkkeenoton jälkeen. Etraviriini tuli markkinoille vuonna 2008.[1][2][3]

Haittavaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etraviriinin tyypillisiä haittavaikutuksia ovat allerginen ihottuma, vatsakivut, huonovointisuus ja ripuli. Lääkeaine voi aiheuttaa myös maksan entsyymiarvojen nousua. Vuonna 2009 raportoitiin tapauksista, joissa etraviriini oli mahdollisesti aiheuttanut hengenvaarallisen Stevens–Johnson-oireyhtymän. Lääkkeellä saattaa olla myös yhteys eräisiin autoimmuunisairauksiin kuten Basedowin tautiin, polymyosiittiin ja Guillain–Barrén oireyhtymään.[1][2]

Synteesi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etraviriinin synteesin lähtöaineita ovat p-syanoaniliini ja syanamidi, jotka reagoivat muodostaen guanidiinijohdannaisen. Tämä reagoi dietyylimalonaatin kanssa muodostaen dihydroksisubstituoidun pyrimidiinijohdannaisen, jonka hydroksyyliryhmät korvautuvat kloorilla reaktiossa fosforyylikloridin kanssa. Näin muodostunut välituote bromataan ja yksi klooriatomeista korvautuu nukleofiilisella aromaattisella substituutiolla 2,6-dimetyyli-4-syanofenolin kanssa. Etraviriinisynteesin viimeisessä vaiheessa klooriatomi korvautuu aminoryhmällä reaktiolla ammoniakin kanssa.[4]

Etravirine synthesis.svg

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Paul E. Sax,Calvin J. Cohen,Daniel R. Kuritzkes: HIV Essentials, s. 163–164. Jones & Bartlett Learning, 2008. ISBN 9780763761240. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 10.3.2015). (englanniksi)
  2. a b Etravirine DrugBank. Viitattu 10.3.2015. (englanniksi)
  3. Raphael Dolin, Henry Masur, Michael S. Saag: AIDS Therapy, s. 484–485. Elsevier, 2007. ISBN 9781437720532. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 10.3.2015). (englanniksi)
  4. Daniel Lednicer: The Organic Chemistry of Drug Synthesis, s. 122–123. John Wiley & Sons, 2008. ISBN 978-0-470-18066-2. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 10.3.2015). (englanniksi)